Oikeistoveteraani Panu Toivonen kuoli

Julkaistu:

- Hän oli aina lojaali tukija, kiittää Georg C. Ehrnrooth edesmennyttä taistelupariaan, metsänhoitaja Panu Toivosta.

84-vuotiaana edesmenneen, useita vuosia sairastaneen Toivosen muistotilaisuus oli lauantaina.

Toivonen oli Ehrnroothin johtaman Perustuslaillisen Kansanpuolueen, myöhemmin Oikeistopuolueen (POP), näkyvimpiä hahmoja. Hän ei koskaan yltänyt eduskuntaan, mutta toimi puoluesihteerinä ja kaupunginvaltuutettuna sekä toimitti perustuslaillisten Express -lehteä.

- Panu oli enemmänkin kirjoittava tyyppi. Isänmaallisuutensa hän omaksui jo kodin perua isältään fenno-ugristiikan professorilta, Ehrnrooth kertoo.

Toivosen poika Hannu on Seuran toimittaja.

Muistotilaisuudessa oli omaisten lisäksi läsnä kymmenkunta perustuslaillista veteraania. Puheita pitivät Ehrnrooth, Uuden Suomen "Vanha Masi" Sakari Talvitie ja virolainen Paul Raudsepp.

Veteraanit tapaavat yhä toisiaan kerran kuukaudessa Toivosen 70-luvulla käynnistämän Perjantai-lounaan merkeissä.

POP syntyi 1973 vastustamaan Urho Kekkosen valintaa poikkeuslailla. Se poistettiin puoluerekisteristä 1991 jäätyään kahdesti ilman kansanedustaa.

Vuoden 1988 puoluekokouksessa Ehrnrooth asetti uudelleenvalintansa ehdoksi, että Toivonen saa jatkaa puoluesihteerinä.

Toverukset tutustuivat 70-luvun alussa.

- Panu oli pr-firmansa toimitusjohtaja. Hän teki mainoksia öljy-yhtiölle ja oli kova kävelykatujen vastustaja. Hän soitti, ja siitä se alkoi, Ehrnrooth kertoo.