Anja, Anita

Kotimaa

Venäjän palojen savut haisivat Hämeessä asti

Julkaistu: , Päivitetty:

Venäjän metsäpalojen savut haisivat sunnuntaina sisämaassa saakka. Ilmatieteen laitoksen mukaan savuhavaintoja tehtiin aina Tamperetta myöten. Savuhaitat näkyvät jo myös sairaaloiden ja terveyskeskusten potilasmäärissä. Esimerkiksi Kymenlaaksossa lääkärin apuun ovat joutuneet turvautumaan etenkin sydänsairaat ja astmaatikot.

Pienhiukkaspitoisuudet olivat sunnuntaina korkeimmillaan aamulla, jolloin esimerkiksi Kaakkois-Suomessa Virolahdella mitattiin moninkertaisia pitoisuuksia. Hiukkaspitoisuudet alkoivat kuitenkin laskea iltapäivästä lähtien.- Esimerkiksi Virolahdella pitoisuus oli illansuussa tipahtanut hieman keskimääräistä korkeammalle tasolle, kertoi päivystävä meteorologi Tiina Kilpeläinen Ilmatieteen laitokselta.

Pääkaupunkiseudulla pienhiukkaspitoisuudet olivat illansuussa hieman koholla.- Aamulla pitoisuudet olivat noin viisinkertaiset tavanomaiseen verrattuna. Alkuiltapäivällä oltiin jo tavanomaisella matalalla tasolla, mutta siitä pitoisuudet lähtivät hieman kasvuun, kertoi ilmansuojeluasiantuntija Marjatta Malkki Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnasta YTV:stä.

Säätyyppi muuttumassa epävakaiseksi

Sunnuntaina savuhaitat olivat monin paikoin kuitenkin lauantaita lievemmät. Tämän aiheutti luultavasti tuulten voimakkuus.- Voimakkaat tuulet kuljettavat hajuhaittoja kauemmas, mutta toisaalta hajottavat savualuetta niin, että pitoisuudet ovat pienempiä. Pitoisuudet eivät tällöin kasaannu ja jää paikalleen. Lisäksi voimakkaat tuulet nostavat savut ylemmäksi ilmakehään. Heikkotuulisessa säässä savuja jää enemmän ihmisten hengitettäväksi ja haisteltavaksi, Tiina Kilpeläinen havainnollistaa.

Maanantainakin Suomessa puhaltavat itäkaakkoiset tuulet. Sateita saatetaan saada lähinnä Lounais-Suomessa ja ehkä pieniä kuuroja sisämaassakin.- Alkavalla viikolla säätyyppi on kuitenkin muuttumassa epävakaisemmaksi, lupailee Kilpeläinen.Vettä totisesti kaivataankin suuressa osassa maata. Esimerkiksi Helsingissä satoi edellisen kerran "kunnolla" 22. heinäkuuta. Tosin sadesaalis oli tuolloin vaivaiset kaksi milliä. Sitä ennen vettä nähtiin pääkaupungissa juhannusviikolla 22. kesäkuuta, jolloin satoi lähes kymmenen milliä.Metsäpaloista kärsivälle Kannakselle on odotettavissa sadekuuroja tiistaina, ja tällöin voi esiintyä ukkostakin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

  3. 3

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    F1-kisan lähtöjärjestykseen suuria muutoksia – useille kuljettajille rangaistuksia

  6. 6

    Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

  7. 7

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  8. 8

    Veikkaus: 41,6 miljoonan euron voittaja on tiedossa, mutta häntä ei ole tavoitettu – ”Olemme yrittäneet soittaa”

  9. 9

    Prinsessa Sofia edusti ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen – hurmasi hymyilevänä Carl Philipin käsipuolessa

  10. 10

    Auto syöksyi sillalta järveen Pieksämäellä – kuljettaja pelastautui auton ikkunasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  2. 2

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  3. 3

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  4. 4

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  5. 5

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  6. 6

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  7. 7

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  8. 8

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  9. 9

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  10. 10

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  6. 6

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  7. 7

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  8. 8

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  9. 9

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  10. 10

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

  3. 3

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    F1-kisan lähtöjärjestykseen suuria muutoksia – useille kuljettajille rangaistuksia

  6. Näytä lisää