Katri, Kaija

Kotimaa

Ylämaalla kadonnut löytyi

Julkaistu:

Ylämaalla kadoksissa ollut vuonna 1932 syntynyt mies on löytynyt voipuneena, mutta hyväkuntoisena. Mies vietiin kuitenkin sairasautolla sairaalaan yleiskunnon tarkistuksiin.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsijäryhmä löysi miehen maastoetsinnässä keskiviikkona iltapäivällä kello 13.40 aikaan.

Miehen löytöpaikka on arviolta noin 500 metrin päässä paikasta, josta edellisiltana löytyi miehen käyttämä mopo. Mies katosi maanantaina puolen päivän aikaan.

Lappeenrannan poliisin johtamiin maastoetsintöihin osallistui noin 30 vapaaehtoista. Poliisi korostaa etsintöihin osallistuneiden vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsijöiden ratkaisevaa roolia. Mies ei olisi poliisin mukaan onnistunut pääsemään metsästä omin avuin pois.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  2. 2

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  3. 3

    17 hurjaa sekuntia saivat hiihtolegenda Harri Kirvesniemen pyörittelemään päätään – ”En muista nähneeni tuollaista”

  4. 4

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  5. 5

    USA:n ulkoministeri Rex Tillerson ei lähetä korkeimpia virkamiehiään Intiaan – CNN: Syynä Ivanka Trump

  6. 6

    Suomalainen Ville osti kahden miljoonan taalan aterian – ja antaa sen pois

  7. 7

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  8. 8

    Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

  9. 9

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  10. 10

    ”Komeampi kuin kuvissa!” Kaikkien aikojen nopein Kia keräsi IS:n koeajossa katseita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  2. 2

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  3. 3

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  4. 4

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  5. 5

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  6. 6

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  7. 7

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  8. 8

    Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

  9. 9

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  10. 10

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  2. 2

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  3. 3

    17 hurjaa sekuntia saivat hiihtolegenda Harri Kirvesniemen pyörittelemään päätään – ”En muista nähneeni tuollaista”

  4. 4

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  5. 5

    USA:n ulkoministeri Rex Tillerson ei lähetä korkeimpia virkamiehiään Intiaan – CNN: Syynä Ivanka Trump

  6. Näytä lisää