Hilma

Kotimaa

Proomukatsomo hörppäsi vettä Kokkolassa

Julkaistu:

Figaron häät -oopperan proomukatsomo hörppäsi vettä sisäänsä Kokkolassa torstai-iltana. Illan näytös vietiin kuitenkin loppuun suunnitellusti, eikä vuodosta koitunut Oopperayhdistyksen mukaan vaaraa katsojille.

Sanomalehti Keskipohjanmaan mukaan yksi kolmesta proomun alla olevasta ponttonista alkoi pulputtaa vettä sisäänsä torstai-iltana esityksen aikana. Figaron häitä oli katsomassa tuolloin vajaat 400 katsojaa. Heistä parisataa seurasi oopperaa proomukatsomossa, jonka alla oleva ponttoni pulputti vettä.

Kokkolan Oopperayhdistyksen toiminnanjohtajan Annika Myllärin mukaan toisen katsomoponttonin takaosassa havaittiin nyrkin kokoinen reikä, josta meni vettä sisään. Paikalle kutsuttiin palokunta, joka ryhtyi pumppaamaan vettä ulos ponttonista. Reikä hitsattiin umpeen perjantaina, ja Keskipohjanmaan mukaan näytökset jatkuvat normaalisti.

Myllärin mukaan oopperan järjestäjät havaitsivat vuodon vasta torstai-illan esityksen jälkeen. Ponttoniin oli tullut tuolloin vettä sen verran paljon, että se alkoi vajota.

Myllärin mukaan oopperanäytöksiä ei peruta tapauksen vuoksi.

- Mikäli ponttoni todetaan tarkastuksessa edelleen vialliseksi, niin laiturille kannetaan lisää tuoleja.

Yleisö seuraa ooppera Öjassa kahden veden päällä olevan proomun ja yhden katsomolaiturin päällä.

Leea Klemolan ohjaama ja käsikirjoittama uusimuotoinen Figaron häät -ooppera sai kantaesityksensä Kokkolassa viime kesänä. Tänä kesänä suosittua oopperaa on määrä esittää kaikkiaan kuusi kertaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  3. 3

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  4. 4

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  5. 5

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  6. 6

    Michael Jacksonin nuorimmasta pojasta Blanketista, 15, julkaistiin tuore kuva – fanit hullaantuivat: ”Näyttää isältään”

  7. 7

    Saara Aallon X Factorissa voittanut Matt Terry palasi tv-kisan lavalle vuotta myöhemmin – joutui valtavan ryöpytyksen kohteeksi ulkonäkönsä vuoksi

  8. 8

    Nämä kuvat paljastavat – Teuvo Teräväinen ja Sebastian Aho ovat NHL:n ehdotonta kärkeä

  9. 9

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  10. 10

    ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  4. 4

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  5. 5

    Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  6. 6

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  7. 7

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  8. 8

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  9. 9

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  10. 10

    Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  9. 9

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  10. 10

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  3. 3

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  4. 4

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  5. 5

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  6. Näytä lisää