Hilma

Kotimaa

Perämies tuijotti työvuorolistaa - laiva karille

Julkaistu:

Vahtivuorossa ollut perämies katseli tietokoneelta työvuorolistaa eikä seurannut laivan kulkua.

Siinä oli syy, miksi Viking Linen laiva Ålandsfärjan hyvässä säässä täräytti näkyvälle karille Maarianhaminan ulkopuolella 23. lokakuuta.

Meriselitys järjestettiin Maarianhaminassa keskiviikkona. Siellä todettiin, että toinen perämies oli saanut kuulla muutoksista Maarianhaminan ja Kapellskärin väliseen liikenteeseen.

Hän pelkäsi tästä aiheutuvan perheelleen ongelmia ja ryhtyi selvittelemään syksyn työvuorolistaa. Perämies ei huomannut laivan lähestyvän Maarianhaminaa, eikä huomannut, että kurssi oli väärä.

Kapteeni huomasi virheen noin puoli minuuttia ennen karilleajoa, ja onnistui hidastamaan laivan vauhtia 16 solmusta kolmeentoista. Tähystäjäkään ei ollut huomannut mitään normaalista poikkeavaa.

Toinen ongelma oli, että laivan kuulutusjärjestelmä lakkasi toimimasta koska se jumittui palohälytysnapin painalluksesta. Matkustajat saivat vain suullisesti tietoa tapahtuneesta; että laiva ei ollut uppoamassa ja että se pääsisi omin voimin Maarianhaminaan.

Meriselityksessä kapteeni ei saanut moitteita, sillä hänen katsottiin toimineen oikein ottaen huomion sen lyhyen ajan joka hänellä oli toimia. Selvityksen odotetaan valmistuvan muutaman kuukauden sisällä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  4. 4

    Pelastuslaitos varoittaa talven tullen yleistyvästä näystä parkkipaikoilla – vaara leikkiville lapsille

  5. 5

    Sala- ja sarjamurhaajia, rikollispomoja ja terroristeja – he ovat Yhdysvaltain kuuluisimpia vankeja

  6. 6

    Onko tässä syy Teuvo Teräväisen huimaan vireeseen? Suomen painonnostotähti: ”Tuloshyppäykset olivat todella nopeita”

  7. 7

    Meghan Marklen velipuolen yllätysväite: isän lottovoitto siivitti kaunottaren suhteeseen prinssi Harryn kanssa

  8. 8

    Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

  9. 9

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  10. 10

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  5. 5

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  6. 6

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  7. 7

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  8. 8

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  9. 9

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  10. 10

    Prinsessa Madeleinella ja Chris-puolisolla on oma ”rakkauden kieli”: salaavat keskustelunsa sisällön ovelasti – olisitko arvannut?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  4. 4

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  5. 5

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  6. 6

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  7. 7

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  4. 4

    Pelastuslaitos varoittaa talven tullen yleistyvästä näystä parkkipaikoilla – vaara leikkiville lapsille

  5. 5

    Sala- ja sarjamurhaajia, rikollispomoja ja terroristeja – he ovat Yhdysvaltain kuuluisimpia vankeja

  6. Näytä lisää