Toni, Anton

Kotimaa

Alaiset kiusaavat pomojaan

Julkaistu:

Eivät vain pomot kiusaa alaisiaan. Työntekijät hallitsevat myös hiillostamisen kaikki muodot, esimerkiksi savustaessaan esimiestään ulos työyhteisöstä.

"En mene enää koskaan työhön. En enää koskaan aseta itseäni alttiiksi vastaavalle kokemukselle", kommentoi kokemuksiaan työpaikkakiusattu ex-johtaja.

Hän tilittää tuntemuksiaan Jyväskylän yliopistossa äsken hyväksytyssä puheviestinnän pro gradu -tutkimuksessa, jossa selvitettiin johtajien ja esimiesten kokemaa työpaikkakiusausta. Aihetta on tähän mennessä tutkittu vain vähän.

Humanististen tieteiden kandidaatti Anne Savolainen keräsi tutkimukseensa kokemuksia työpaikkakiusatuilta johtajilta. Vastauksia tuli 36 esimiestasolta huipulle saakka. Johtajat olivat kokeneet kiusaamista paitsi alaisiltaan, myös kollegoilta ja omilta esimiehiltään.

- Vastauksista ilmeni riipaisevia kohtaloita. Monelta oli loppuiäksi mennyt usko ihmisiin, eikä kykyä työntekoon enää ollut, Savolainen sanoo.

Savolaisen mukaan johtaja saa tänä päivänä sietää aika paljon, mutta hänellä on aika vähän välineitä puolustautumiseen. Esimerkiksi mahdollisuudet potkujen antamiseen on yleensä kiusattua ylemmillä johtajilla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Rovaniemellä kadonnut Markku, 53 löytyi kuolleena – poliisi tutkii murhana

  3. 3

    Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

  4. 4

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  5. 5

    Vakava puukotustilanne koulussa Vaasassa – oppilasta lyötiin puukolla olkapäähän

  6. 6

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  7. 7

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  8. 8

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  9. 9

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  10. 10

    Nuoriso nilkat paljaana, revityissä farkuissa hyytävässä talvisäässä – ”Olen tottunut kulkemaan takki auki. Kylmyys on asenne”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  2. 2

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  3. 3

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  4. 4

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  5. 5

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  6. 6

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  7. 7

    Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

  8. 8

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  9. 9

    Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

  10. 10

    Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  4. 4

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  5. 5

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Rovaniemellä kadonnut Markku, 53 löytyi kuolleena – poliisi tutkii murhana

  3. 3

    Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

  4. 4

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  5. 5

    Vakava puukotustilanne koulussa Vaasassa – oppilasta lyötiin puukolla olkapäähän

  6. Näytä lisää