Kotimaa

Kirka kuoli sairauskohtaukseen kotonaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Koko kansan rakastama viihdetaiteilija Kirka on kuollut. Kirka eli Kirill Babitzin kuoli sairauskohtaukseen viime yönä kello 1.30 kotonaan Helsingissä.

Kirka oli syntynyt 22.9.1950 Helsingissä. Hän oli Suomen myydyimpiä artisteja.

Mittava ura

Kesällä 1962 Kirka pääsi Creatures-yhtyeen solistiksi. Kesäkuussa 1967 ilmestyi Love Recordsin julkaisemana Kirkan ensimmäinen single Anna suukko vain / Silloin ihminen kaunein on. Creatures-yhtye hajottua Kirka siirtyi ensin Mosaic-yhtyeeseen, ja myöhemmin Islanders-yhtyeeseen.

Vuonna 1967 Kirka levytti läpimurtokappaleensa Hetki lyö. Levytyksen jälkeen Kirka lähti ensimmäiselle kiertueelleen.

Vuonna 1984 Kirka osallistui Eurovision laulukilpailuihin ja sijoittui yhdeksänneksi esityksellään Hengaillaan.

Kirka voitti 1988 Syksyn sävel -kilpailun laululla Surun pyyhit silmistäni. Samanniminen albumi on Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi myydyin (208 975 myytyä levyä 12/2004).

Kirka kokeili 1980-luvulla hard rockia albumeillaan R.O.C.K. (1986) ja The Spell (1987). 1990-luvun lopulla hän esiintyi Mestarit -kokoonpanossa.

Kirka jatkoi musiikkiuraansa aktiivisesti näihin päiviin. Hänen oli määrä esiintyä seuraavaksi Helsingin Hotelli Presidentissä 2. helmikuuta.

Babitzinin oli tarkoitus niin ikään osallistua MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan tänä keväänä.

Babitzinien perheeseen kuuluvat Kirkan lisäksi myös musikaaliset Aleksandr (alias Sammy, s. 1948 - k. 1973), Marija (Muska, s. 1952), Georgij (Ykä, s. 1955) ja Anna (s. 1960). Lisäksi perheeseen oli jo aiemmin syntynyt Leo (s. 1946 - k. 1948), joka kuoli lapsena. Kirkan tytär Alexandra (s. 1981) on myös laulaja.

(IS-STT)

Onko Sinulla muistoja Kirkan keikoilta kuvina? Lähetä kuva tai video joko MMS-viestinä numeroon 13456 tai lataa kuva koneeltasi ja lähetä lomakkeen avulla.

Kuuntele: Hector muistelee Kirkaa (Radio Helsinki)

Kuvia Kirkan uran vaiheilta

Surua Kirkan kotikadulta

Yhteistä surua

Kirkan kuolema koskettaa

Kirkan kuolema hiljensi suomalaisia

IS:n aikaisempia nettiuutisia Kirkasta

Kirkan fanisivut Kirka.com

Kirkan tervehdys fan-klubilaisille

Hengaillaan -Euroviisut (Yle)

Kirka fan-klubinsa keskellä (Yle)

Haastattelu: Laulava perheenisä (Yle)