IS-kysely: Jätevesiasetus jakaa keskustan - Kotimaa - Ilta-Sanomat

IS-kysely: Jätevesiasetus jakaa keskustan

Julkaistu: 27.9.2010 8:25

IS kysyi 20 keskustalaiselta puolueen risteilyllä, kumman kannalla he olivat jätevesiasetuksessa, ympäristöministeri Paula Lehtomäen vai kansanedustaja Hannu Hoskosen.

Hoskosen mielestä kiistelty jätevesiasetus pitää kumota ja valmistella uudelleen. Lehtomäki taas on viemässä sen eduskuntaan.

Yhdeksän vastaajaa oli selvästi Lehtomäen ja kuusi Hoskosen kannalla.

Viisi jäi välille: ei halunnut keskeyttää asian käsittelyä, mutta toisaalta ei ollut tyytyväinen Lehtomäen lievennysesityksiin. Muun muassa yli 68-vuotiaat ollaan vapauttamassa asetuksesta kokonaan.

Lehtomäen kannattajat ovat vihaisia siitä, että Paavo Lipposen (sd) hallituksen vuonna 2003 laatima asetus kaatuu keskustalaisen ministerin niskaan. Tuolloin ympäristöministeri oli Jan-Erik Enestam (r).

- Hän joutuu paikkaamaan edellisen mokia, Mikko Kivilahti Mänttä-Vilppulasta tuhahti.

Ypäjäläinen Jari Rämö on ollut koko ajan asetusta vastaan.

- Se on ihan mieletön. Minä en ainakaan tee yhtään mitään (korjauksia). Minut saa vaikka kantaa kotoani.