Kotimaa

9 vuotta kadonneena olleen Raisan tapaus: yllätystodistajat näkivät tytön?

Julkaistu:

Tampereen keskusrikospoliisille (krp) on ilmoittautunut uusia todistajia, joiden havainnoista toivotaan apua 16-vuotiaan Raisa Räisäsen kohtalon selvittämiseen.

He arvelevat nähneensä tytön Tampereen keskustassa myöhään illalla tai yöllä, kun tämä katosi lokakuussa 1999. Jos havainto pitää paikkansa, he olisivat nykytiedoilla viimeisimmät Raisan nähneet.

Rikoskomisario Paavo Tuominen kertoo, että todistajat ovat täysin uusia. Tuomisen mukaan heitä on "useampi kuin yksi", mutta he ovat kulkeneet samassa porukassa. Yksityiskohdista poliisi vaikenee tässä vaiheessa.

Poliisi on aiemmin kertonut epäilevänsä, että Raisa nousi museoikäisen vuosimallin 1957 Cadillacin kyytiin katoamisiltanaan noin kello 23. Uusi havainto ajoittuu Tuomisen mukaan tätä myöhemmäksi.

SM-tasolla koripalloa pelanneen Raisa Räisäsen katoamisesta on kulunut jo yli yhdeksän vuotta. Poliisi myöntää, että todistajien näin vanhoihin, vilpittömiinkin muistikuviin liittyy epävarmuustekijöitä.

Lue lisää päivän Ilta-Sanomista.