Anja, Anita

Kotimaa

Ravintolasta poistettu ampui miestä kadulla

Julkaistu:

Ravintolasta poistaminen johti ampumakahakkaan Helsingin Malminkartanossa myöhään eilen illalla.

Suuremmassa seurueessa rähjännyt mies poistettiin Piianpolulla sijaitsevasta kuppilasta ainakin kahdesti sillä seurauksella, että hän haki mukaansa pistoolin ja palasi takaisin ravintolaan.

Rikoskomisario Jari Koski sanoo, että miehen seurue alkoi tämän jälkeen nujakoida ravintolan henkilökunnan ja heidän tuttaviensa kanssa. Tappelu jatkui pihalla, kunnes aseella ammuttiin ainakin viisi kertaa. Yksi luodeista osui ravintolan pitäjien tuttavaa jalkaan. Hänellä ei ole hengenvaaraa.

Nujakoinnin aikana yksi baarin työntekijöistä soitti hätäkeskukseen ja ilmoitti, että ravintolassa olevalla miehellä on ase, jolla hän haluaa ampua jonkun. Paikalle lähetettiin useita poliisipartioita ja ambulanssi. Tilanne oli kuitenkin jo ohi virkavallan saapuessa.

Ravintolassa oli tapahtumahetkellä käynnissä biljarditurnaus, ja paikalla oli Kosken mukaan kymmenkunta asiakasta. Sisätiloissa ei poliisin tietojen mukaan ole ammuttu.

Ampujaa epäillään
tapon yrityksestä

Samana yönä poliisi nappasi Parivaljakontiellä sijaitsevasta asunnosta kolme miestä ja yhden naisen. Heidän uskotaan olevan asemies ja tämän seurue.

- Kaikki ovat tällä hetkellä pidätettyinä. Tarkennamme ja varmistamme nyt, kuka ampui ja onko ampujia useampiakin. Tilanne oli paniikinomainen, ja siitä seurasi hiukan ristiriitaisia kertomuksia.

Käsiaseella ampunutta miestä epäillään tapon yrityksestä. Ampujalla ja tämän seurueella on taustallaan huume- ja väkivaltarikoksia, ja he ovat poliisille entuudestaan erittäin tuttuja.

Poliisi löysi asunnosta ampumiseen käytetyn luvattoman pistoolin. Ampujan ja uhrin seurueet ovat ravintolan kanta-asiakkaita, ja he olivat jollain tapaa tuttuja keskenään. Uhrin seuruetta ei tällä hetkellä epäillä rikoksista.

Poliisi toivoo, että välikohtauksen nähneet ihmiset soittaisivat havainnoistaan väkivaltarikosyksikölle numeroihin 09-189 5531, 09-189 5321 ja virka-ajan ulkopuolella numeroon 09-189 4002. (STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  3. 3

    Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

  6. 6

    Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

  7. 7

    Useita autoja roihusi yöllä Vantaalla – poliisi: Palot sytytetty tahallaan, vahingot kymmeniä tuhansia euroja

  8. 8

    Heinäluoma puolusti Venäjä-suhteitaan: ”Oltaisiin Venäjän kanssa niin huonoissa väleissä kuin uskalletaan…”

  9. 9

    Ville, 25, seurasi kärppää vuosia – sitten hän otti vuoden luontokuvan, josta ”söpöily on pidetty maukkaasti loitolla”

  10. 10

    F1-kisan lähtöjärjestykseen suuria muutoksia – useille kuljettajille rangaistuksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  3. 3

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  4. 4

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  5. 5

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  6. 6

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  7. 7

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  8. 8

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  9. 9

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  10. 10

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  6. 6

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  7. 7

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  8. 8

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  9. 9

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  10. 10

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  3. 3

    Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

  6. Näytä lisää