Tuija, Tuire

Kotimaa

Anne Pohtamo eduskuntaan?

Julkaistu:

Entinen Miss Universum, yrittäjä-evankelista Anne Pohtamo-Hietanen harkitsee tosissaan ryhtymistä ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa.

- Minulla on se käsitys, että hän harkitsee vakavasti ehdokkuutta. Mielelläni toivottaisin hänet tervetulleeksi. Olisi upeaa, jos hän tulisi, sillä hän olisi erinomainen ehdokas, sanoo kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen.

Pohtamo-Hietanen ei eilen kiistänyt eikä myöntänyt ehdokkaaksi ryhtymistä.

- Haluan olla joulunpyhät ihan rauhassa. Vasta uudenvuoden jälkeen vastailen ihmisten kysymyksiin, totesi Pohtamo-Hietanen ykskantaan.

Pohtamo-Hietanen on siis tullut toisiin ajatuksiin, sillä vielä viime keväänä hän sanoi puolueen kosiskelulle selkeästi ei kiitos.

- En ole valmis sellaiseen, tässä vaiheessa ainakaan. Haluan tehdä tätä hengellistä työtä, sanoi Pohtamo-Hietanen IS:ssa 15. maaliskuuta.

Miss Universum 1975 valittiin Kauniaisten valtuustoon 2004 puolueen listalta.

Viime presidentinvaalien ensi kierroksella hän oli Bjarne Kalliksen (kd) tukijoukoissa ja sitä edellisissä vaaleissa Esko Ahon (kesk) tukijana.

IS/ Milla Rautiainen

Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Tulikuuma Patrik Laine tykitti itsensä NHL-legendojen joukkoon

  2. 2

    Niskaselle hävinneen venäläisen ratkaisu kisan lopussa yllätti kaikki – selittää nyt erikoista suksipäätöstään

  3. 3

    Nuori nainen tuli raskaaksi 30 vuotta vanhemmalle naimisissa olevalle pomolleen – teinitytön poikkeuksellinen ratkaisu muutti historiaa

  4. 4

    Pääseekö Pärmäkoski Iivo Niskasen viitoittamalle kultatielle? Saksa jahtaa kiekkoihmettä – IS seuraa olympiakisojen päätöspäivää

  5. 5

    Iivo Niskasen ja Krista Pärmäkosken menestyksen takana on kuopiolainen aviopari: ”Kisapäivien paine on tässä parasta”

  6. 6

    Krista Pärmäkoski yhtenä suosikkina päätösmatkalle, heti aamulla miesten jääkiekkofinaali – tässä sunnuntain kisaohjelma

  7. 7

    Hugh Grant suree Notting Hill -näyttelijättären kuolemaa – ”Erittäin surullinen uutinen”

  8. 8

    Tv-katsoja kummastui katsoessaan Putousta – Roope Salminen kertoi totuuden ohjelman teosta

  9. 9

    Karmivat kuvat: Suomalaisen kitaristin keskisormi irtosi yhtäkkiä kokonaan – kaikki tapahtui hetkessä

  10. 10

    Venäläisvastustajalta katkeraa kritiikkiä Iivo Niskasen käytöksestä kisan aikana: ”Itse en käytä tuollaisia keinoja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Venäläisvastustajalta katkeraa kritiikkiä Iivo Niskasen käytöksestä kisan aikana: ”Itse en käytä tuollaisia keinoja”

  2. 2

    Niskaselle hävinnyt venäläinen pettyi rajusti – Jelena Välbeltä ytimekäs kommentti Iivon paremmuudesta

  3. 3

    Nyt tuli tuhti tili! Olympiavoiton ansiosta Iivo Niskanen nauraa matkalla pankkiin

  4. 4

    Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

  5. 5

    Kirurgin kysymys jäi pysyvästi Tiina Jylhän mieleen: ”Missäs ne rouvan kortsut on?”

  6. 6

    Norjassa järkytyttiin Iivo Niskasen ylivoimasta – tähtihiihtäjä Sundby: ”Huomasimme yhtäkkiä, ettemme pysy kyydissä”

  7. 7

    Venäjällä harmitellaan Iivo Niskasen päävastustajan ratkaisevaa virhettä: ”Suomalainen oli ovelampi”

  8. 8

    Karmivat kuvat: Suomalaisen kitaristin keskisormi irtosi yhtäkkiä kokonaan – kaikki tapahtui hetkessä

  9. 9

    Kanada otti pronssia miesten jääkiekossa, Niskaselle kultaa – IS seurasi olympiapäivän tapahtumia

  10. 10

    Harri Kirvesniemeltä suoraa puhetta Niskaselle olympiakullan hävinneen venäläishiihtäjän toiminnasta – ”En voi ymmärtää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

  2. 2

    Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

  3. 3

    Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  4. 4

    Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

  5. 5

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  6. 6

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  7. 7

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  8. 8

    Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

  9. 9

    Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

  10. 10

    Aino-Kaisa Saarinen Johanna Matintalon kohulausunnosta: ”En olisi 22-vuotiaana voinut kuvitellakaan antavani sellaista”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Tulikuuma Patrik Laine tykitti itsensä NHL-legendojen joukkoon

  2. 2

    Niskaselle hävinneen venäläisen ratkaisu kisan lopussa yllätti kaikki – selittää nyt erikoista suksipäätöstään

  3. 3

    Nuori nainen tuli raskaaksi 30 vuotta vanhemmalle naimisissa olevalle pomolleen – teinitytön poikkeuksellinen ratkaisu muutti historiaa

  4. 4

    Pääseekö Pärmäkoski Iivo Niskasen viitoittamalle kultatielle? Saksa jahtaa kiekkoihmettä – IS seuraa olympiakisojen päätöspäivää

  5. 5

    Iivo Niskasen ja Krista Pärmäkosken menestyksen takana on kuopiolainen aviopari: ”Kisapäivien paine on tässä parasta”

  6. Näytä lisää