Kauno, Kasperi

Kotimaa

Etelä-Nokialaisten pitää edelleen keittää ruokavetensä

Julkaistu:

Nokian kaupungin eteläosassa on vesijohtovesi yhä keitettävä, vaikka saastuneen veden aiheuttama vatsatautiepidemia onkin jo laantunut.

Keskiviikkoaamusta lähtien keittokehotus koskee vain niitä kaupunginosia, joiden vesijohtoihin jätevettä pääsi pari viikkoa sitten. Ympäristöterveyspäällikkö Outi Lepistö arvioi, että saastuneella alueella asuu noin 10 000 ihmistä.

Juotavaksi ja ruuanlaittoon käytettävää vettä pitää keittää viiden minuutin ajan. Peseytymiseen ja astioiden koneelliseen pesuun vettä voi käyttää normaalisti.

Keittokehotus voidaan purkaa vasta kun on varmistunut, että vesijohtoverkostoon ei ole jäänyt taudinaiheuttajia. Verkostoon pääsi pari viikkoa sitten jäteveden mukana muun muassa kampylobakteereja ja noroviruksia. Myös salmonellabakteereja saattoi levitä.

Klooraus on puhdistanut vesijohtoveden, eikä siinä pikatestien mukaan enää ole merkittäviä määriä taudinaiheuttajia. Kokemukset vastaavista vesiepidemioista osoittavat kuitenkin, että putkistojen seinämiin saattaa pesiytyä pitkäksikin aikaa viruksia, bakteereja ja alkueläimiä.

Nokian terveyskeskukseen hakeutuu edelleen vatsatautipotilaita, mutta selvästi vähemmän kuin aikaisemmin. Vatsatautia aiheuttaa nyt todennäköisesti norovirus, joka leviää ihmisestä toiseen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  2. 2

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  3. 3

    Toni Edelmann on kuollut

  4. 4

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  5. 5

    Turun kaupungin sairaalan klinikalle mittavat vahingot tulipalossa

  6. 6

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  7. 7

    Väärä vainaja haudattiin Oulussa – hauturi pahoillaan: ”Näin pääsi käymään”

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Tähän vetoon Vain elämää päättyi: Cheekin Surulapsi veti mykäksi – katsojat ihastuivat täysin

  10. 10

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  3. 3

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  4. 4

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  5. 5

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  6. 6

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  7. 7

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  8. 8

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  9. 9

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  2. 2

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  3. 3

    Toni Edelmann on kuollut

  4. 4

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  5. 5

    Turun kaupungin sairaalan klinikalle mittavat vahingot tulipalossa

  6. Näytä lisää