Ateisti Erkki Tuomioja: Teologit ulos yliopistosta! - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Ateisti Erkki Tuomioja: Teologit ulos yliopistosta!

- Olen ateisti, ilmoitti kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) 200-päisen juhlayleisön edessä Helsingin yliopiston Porthaniassa.

Kansanedustaja Erkki Tuomiojan mielestä Skepsiksen pitäisi vaatia, että teologisia tiedekuntia ei ylläpidetä julkisin varoin yliopistoissa ja korkeakouluissa, jotka on tarkoitettu tieteen tekemiseen.­

4.1.2008 6:00

Samaan hengenvetoon Tuomioja vaati teologisten tiedekuntien poistamista yliopistoista ja korkeakouluista sekä valtion ja kirkon erottamista toisistaan.

Tuomioja piti vähälle huomiolle jääneen tunnustuksellisen puheensa itsenäisyyspäivän aattona Skepsis ry:n 20-vuotisjuhlissa.

- Ajattelinkin heti, että siitä kuullaan vielä, sanoo Skepsiksen varapuheenjohtaja Otto J. Mäkelä.

Skepsis ry on perustettu vastustamaan niin sanottuja pseudotieteitä, huuhaata ja harhaoppeja.

Tuomiojan mielestä Skepsiksen pitäisi vaatia, että teologisia tiedekuntia ei ylläpidetä julkisin varoin yliopistoissa ja korkeakouluissa, jotka on tarkoitettu tieteen tekemiseen.

"Tämä siis erotuksena uskonnon ja uskomusten tutkimukselle, jolle pitää olla paikkansa", Tuomioja lisäsi.

Tuomioja kertoi liittyneensä Skepsikseen, koska on itse rationaalisen, historiallisen, ei-idealistisen maailmankatsomuksen ja humanistisen elämäntavan kannattaja.

Tuomiojan mukaan poliitikot eivät yleensä tunnustaudu ateisteiksi, eikä Yhdysvalloissa yksikään poliitikko uskalla olla siinä asiassa rehellinen.

Tuomioja myönsi kestäneen pitkän ajan ennen kuin hän itsekin tuli ateistina kaapista ulos.

Ulostuloon olivat rohkaisseet Tuomiojan viime syksynä lukemat Richard Dawkinsin, Daniel C. Dennettin ja Christopher Hitchensin kirjat.

Hän suositteli niitä kaikille ja toivoi Skepsiksen osallistuvan markkinointiin.

Tuomioja suri, että maailmassa kunnioitetaan kaikkein vähiten uskonnottomien vakaumusta.

Hän halusi suojella alaikäisiä lapsia siltä, että heidät ennalta määrätään ja pakkosyötetään jonkin uskonnon kannattajiksi. Lasten mieltä ei saa Tuomiojan mielestä myrkyttää.

Tuomioja tunnusti tunteneensa ulkoministerinä "huonoa omaatuntoa" rauhoitellessaan Muhammed-pilakuvakohua.

"Miksi meidän pitäisi hyväksyä minkään näköistä sananvapauden tai edes huonon maun rajoittamista sen vuoksi, että se loukkaa joidenkin uskonnollisia tunteita", Tuomioja kysyi.

Puhetta on siteerattu ja selostettu Skepsis-lehdessä 4/2007. Tuomioja vahvisti eilen IS:lle, että häntä on siteerattu oikein. Hänellä ei ollut mitään lisättävää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?