Ursula

Kotimaa

Naisten kokonaiseläke 300 euroa miesten eläkettä pienempi

Julkaistu:

Naisten eläkkeet ovat edelleen pienempiä kuin miesten. Eläketurvakeskuksen mukaan vuonna 2005 naisten kokonaiseläke oli noin 300 euroa pienempi kuin miesten.

Vaikka sukupuolien välinen eläke-ero kaventui neljä prosenttia vuosien 1995-2005 aikana, olivat naisten eläkkeet vuonna 2005 vain 78 prosenttia miesten eläkkeistä.

Eroja naisten ja miesten eläketurvaan syntyy, koska naisilla on matalampi palkkataso ja lyhyempi työura kuin miehillä. Lisäksi naiset työskentelevät miehiä useammin osa-aikatyössä.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän mukaan ero on huolestuttavan suuri. Hyssälä on huolissaan erityisesti siitä, että tilastojen mukana nuoret naiset ovat edelleen yliedustettuina määräaikaisissa työsuhteissa.

- Jos nuoret naiset ovat miehiä useammin pätkätyösuhteissa, naisten eläkkeet jäävät jatkossakin pienemmiksi kuin miesten eläkkeet, Hyssälä sanoo.

Lisäksi pienten lasten hoitaminen kotona rajoittaa edelleen enemmän naisten kuin miesten työssäkäyntiä. Hyssälän mukaan sosiaaliturvassa onkin selviä aukkoja, jotka ovat syntyneet muun muassa työsuhteiden muuttuessa entistä useammin määräaikaisiksi.

- Nyt tarvittaisiin mallia, jossa yhdistyy jouhevasti sosiaaliturva ja työnteko. Nämä ongelmat vaikuttavat myös naisten eläketurvan tasoon, ja niihin voidaan puuttua sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen yhteydessä, Hyssälä sanoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi epäilee Turun kaupunginsairaalan paloa tuhopoltoksi – oletko nähnyt tällaista henkilöä?

  2. 2

    Poliisi joutunut sulkemaan siltoja ja keskeyttämään junaliikenteen Tampereella – Uusnatsit osoittavat mieltään oikeustalolla

  3. 3

    Jaakko nosti perunapellosta melkoisen jätin – mutta Nallen rinnalla sekin kalpenee

  4. 4

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  5. 5

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  6. 6

    Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

  7. 7

    Kovia kokeneella Kerimäellä ilahduttiin 41,6 miljoonan jättipotista

  8. 8

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  9. 9

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  10. 10

    Kova F1-huhu: Kimi Räikkösen pomolle potkut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  3. 3

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  4. 4

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  5. 5

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  6. 6

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  7. 7

    Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Toni Edelmann on kuollut

  9. 9

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  10. 10

    Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  10. 10

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi epäilee Turun kaupunginsairaalan paloa tuhopoltoksi – oletko nähnyt tällaista henkilöä?

  2. 2

    Poliisi joutunut sulkemaan siltoja ja keskeyttämään junaliikenteen Tampereella – Uusnatsit osoittavat mieltään oikeustalolla

  3. 3

    Jaakko nosti perunapellosta melkoisen jätin – mutta Nallen rinnalla sekin kalpenee

  4. 4

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  5. 5

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  6. Näytä lisää