Sebastian

Kotimaa

Nils Gustafsson on syytön

Julkaistu:

Espoon käräjäoikeus hylkäsi tänä aamuna syytteet Bodominjärven kolmoissurmasta epäiltyä Nils Gustafssonia vastaan. Oikeuden mukaan näyttö ei riittänyt toteamaan Gustafssonia syylliseksi 45 vuoden takaisiin surmiin.

Käräjäoikeus korosti päätöksessään syyttömyysolettamusta, jonka kumoutuminen edellyttää, että pienintäkään epäilystä syyllisyydestä ei enää ole.

Kuukauden pohdinnan jälkeen käräjäoikeus teilasi lähes kokonaan syyttäjien rakentaman näytön. Kokonaisuuden perusteella ei voi osoittaa, että Gustafsson olisi kohdistanut väkivaltaa kavereitaan kohtaan, oikeus totesi.

Oikeus katsoi, että Gustafsson joutui tovereidensa tavoin ulkopuolisen hyökkääjän uhriksi. Oikeus piti luotettavana silminnäkijöiden kertomuksia vaaleisiin pukeutuneesta henkilöstä, joka poistui telttapaikalta. Rannalla surma-aamuna olleiden lintubongarin ja onkipojan havainnot tukevat vahvasti Gustafssonin syyttömyyttä, sillä tuntomerkit eivät sovi Gustafssoniin.

Päätöksen mukaan seurueen välillä ei ollut mitään riitaa aamuyöllä. Oikeus ei pitänyt myöskään uskottavana surmien motiiviksi esitettyä mustasukkaisuutta tai seksittä jäämistä.

Syyttömyydestä monia todisteita

Monet asiat puhuvat Gustafssonin syyttömyyden puolesta. Gustafssonin verta löytyi teltan sisäpuolelta siitä kohdasta, missä hän piti päätä nukkuessaan.

Teltan suuaukon narut oli solmittu kiinni. Oikeuden mukaan Gustafsson oli sisällä teltassa, kun surmaaja hyökkäsi nuorten kimppuun teltan ulkopuolelta.

Myöskään Gustafssonin kenkien ulkopinnalla olevat veriroiskeet eivät todista surmatöistä. Tutkimukset eivät oikeuden mielestä osoita, että ne olisivat olleet surmaamishetkellä jonkun jalassa, vaan niiden päällä saattoi olla jotain, joka esti roiskeiden pääsyn sisälle.

Lisäksi käräjäoikeus piti Gustafssonin muistinmenetystä täysin mahdollisena. Oikeus katsoi, että Gustafssonin tajunnan taso oli alentunut, eikä hän olisi pystynyt itse hävittämään leiripaikalta kadonneita tavaroita, tekovälineitä ja kenkiä tai siirtelemään uhreja mihinkään. Poliisi tutki oikeuden mielestä murhapaikan perusteellisesti ja kadonneet tavarat olisivat varmasti löytyneet surmapaikan lähistöltä. Oikeus ei myöskään pidä todennäköisenä, että Gustafsson olisi itse aiheuttanut omat vammansa.

Syyttömyyden puolesta puhui myös se, että Gustafsson on suostunut lääkärin tutkimuksiin vammojensa selvittämiseksi.

Sen sijaan surmateltan läheltä löytyneen rullalle käärityn tyynyliinan merkitys jäi oikeudelle hämärän peittoon. Tyynyliinassa oli siemennestettä, joka ei täsmännyt Gustafssonin eikä surmatun Seppo Boismanin dna-näytteen kanssa. Tyynyliina kuitenkin osoittaa, että paikalla olisi voinut olla ulkopuolinen murhaaja.

Gustafsson huojentui päätöksestä

Nils Gustafsson on huojentunut käräjäoikeuden vapauttavasta päätöksestä, kertoo hänen asianajajansa Riitta Leppiniemi. Leppiniemen mukaan Gustafsson oli ikionnellinen kuultuaan päätöksestä. Hän sai tiedon kotiinsa Espooseen.

Puolustusasianajajat vetosivat koko oikeudenkäynnin ajan seikkoihin, jotka puhuivat ulkopuolisen murhamiehen puolesta.

Syytteiden kaatuminen ei kuitenkaan takaa Gustafssonille merkittäviä taloudellisia korvauksia. Hän voisi hakea korvausta ainoastaan vapaudenmenetysajasta.

Syyttäjä Tom Ifström oli päätöksen jälkeen vähäsanainen. Hän ei ole vielä päättänyt, viedäänkö juttu hovioikeuteen.

Omaisten asianajaja Heikki Lampela totesi, ettei hän ole yllättynyt oikeuden päätöksestä hylätä syytteet. Lampela sanoi haluavansa nyt perehtyä päätökseen. Sen jälkeen hän pohtii, onko käräjäoikeus tehnyt virheitä, joiden perusteella asia kannattaisi viedä hovioikeuteen.

www.iltasanomat.fi 7.10.2005 9:00
päivitetty 17:09

Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  3. 3

    Las Palmasista palaavien kovan onnen matkaajien viimeinenkin lento myöhässä

  4. 4

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  5. 5

    Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

  6. 6

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  7. 7

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Norwegianin Dreamliner rikkoi Atlantin ylityksen nopeusennätyksen – lensi ääntä nopeammin

  9. 9

    Aleksander Barkov huimassa vauhdissa – seuraennätys enää maalin päässä

  10. 10

    Las Palmasin lentokaaos: Ilmasilta Ouluun häämöttää – matkassa yksi mutka

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  2. 2

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  3. 3

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  4. 4

    Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

  5. 5

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  6. 6

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  7. 7

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  8. 8

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  9. 9

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  5. 5

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  6. 6

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  7. 7

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  8. 8

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  9. 9

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  3. 3

    Las Palmasista palaavien kovan onnen matkaajien viimeinenkin lento myöhässä

  4. 4

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  5. 5

    Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

  6. Näytä lisää