Tuulikki, Hilda

Kotimaa

Nainen raiskattiin keskellä Rautatientoria

Julkaistu:

Nuori nainen raiskattiin erittäin näkyvällä paikalla Helsingin Rautatientorilla toissa yönä.

Raiskaus tapahtui Aleksis Kiven patsaan vieressä yhden jälkeen. Ihmiset olivat tuolloin poistumassa lähistön ravintoloista, joten torilla ja sen vierellä on ollut ihmisiä.

Parinkymmenen metrin päässä tapahtumapaikasta on taksitolppa, jossa useimmiten on takseja jonossa. Lisäksi yöbussit tulevat laiturilleen aivan patsaan vierestä. Tapahtuman aikaan monet bussit ovat vielä liikenteessä.

Rikospaikka on muutenkin Helsingin vilkkaimpia sekä päivällä että yöllä.

Rautatientorilla usein liikkuvat ihmiset ovat kauhuissaan tapahtuneesta.

- Hui kauhistus! Nyt alkoi pelottaa, totesi nuori nainen viime yönä kuullessaan tapauksesta.

Hän oli kävelemässä kahden naispuolisen työkaverinsa kanssa patsaan vieressä. Kaikki ihmettelivät epäuskoisina, miten niin näkyvällä ja vilkkaalla paikalla voi tapahtua raiskaus, jota kukaan ei huomaa.

20-vuotias vantaalaisnainen poistui yksin Mikonkadulla sijaitsevasta ravintola Baarikärpäsestä keskiviikkoyönä yhden aikaan. Ravintolasta nainen käveli noin sadan metrin päähän sijaitsevalle Aleksis Kiven patsaalle, johon hän istahti.

Patsaalla nainen tapasi tuntemattoman miehen, jonka kanssa hän rupesi juttelemaan.

Pian mies kuitenkin raahasi parikymppisen naisen patsaan taakse ja raiskasi tämän.

Poliisin mukaan raiskauksesta epäilty mies on ulkomaalainen, noin 20-30-vuotias. Tekijä on mahdollisesti espanjankielinen.

Hänellä oli tummat, taaksepäin kammatut hiukset. Yllään miehellä oli musta pusero ja farkut.

Poliisi on kiinnostunut kaikista tekoon liittyvistä havainnoista. Tiedot pyydetään ilmoittamaan virka-aikana numeroihin 09-1895360 ja 1895368 sekä virka-ajan ulkopuolella numeroon 1894240.

Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Suositussa kahvinkeittimessä on ominaisuus, joka saattaa hämmentää ja vaikuttaa kahvin makuun

  2. 2

    Saara Aallon viimeinen viisuehdokas julki – tälläkö finaaliin? ”Jää varmasti ihmisille mieleen, että olipa jännä”

  3. 3

    Kuvat ja video: Yrittikö Pohjois-Korean 16-vuotias urheilija härskiä temppua olympialaisissa?

  4. 4

    Mari Laukkanen vihjasi uransa päättymisestä: ”Eihän tässä ole järkeä kärsiä näin paljon”

  5. 5

    Näin Mikko Leppilampi puhui erostaan ensimmäistä kertaa radio Suomipopilla – 8 vuoden suhde Maryam Razavin kanssa ohi

  6. 6

    Valtava määrä suomalaisia sairastaa tietämättään – 7 vakavaa sairautta, jotka voivat jäädä huomaamatta

  7. 7

    Näin Rovio rauhoitteli sijoittajia puhelimessa: ”Kehitämme jatkuvasti uusia pelejä” – osake edelleen -50 %

  8. 8

    Aivan käsittämätön viesti: Suomi putosi kärjestä 15:nneksi, Ruotsi nousi 12. sijalta hopealle! IS seurasi olympiatapahtumia

  9. 9

    Poliisi neuvoi ajamaan 5 km/h ”alinopeutta” – Autoliitto kertoo, mitä siitä seuraisi

  10. 10

    Mari Laukkanen kyynelehti Ylen haastattelussa – ”Minulle saa olla vihainen ja suorituksiini saa olla pettynyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maryam Razavi ja Mikko Leppilampi erosivat – mallikaunotar avautuu blogissaan: ”Ainoa oikea ratkaisu oli lähteä”

  2. 2

    Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

  3. 3

    Aivan käsittämätön viesti: Suomi putosi kärjestä 15:nneksi, Ruotsi nousi 12. sijalta hopealle! IS seurasi olympiatapahtumia

  4. 4

    Tv-katsojien keskittyminen herpaantui yleisössä istuneen vaaleaverikön vuoksi – ”Kaunein studiovieras koskaan”

  5. 5

    Tv-juontaja tulistui junan ykkösluokassa matkustaessaan – konduktöörin käsky sai raivon valtaan: ”Minut nolattiin muiden edessä”

  6. 6

    Kuvat ja video: Yrittikö Pohjois-Korean 16-vuotias urheilija härskiä temppua olympialaisissa?

  7. 7

    Tiedätkö, mitä pakkaskeli tekee kotisi sisäilmalle? Ota avuksi simppeli suihkuvinkki

  8. 8

    Yhdysvalloissa paljastui taas uusi kauhujen talo: lapset lukittiin pimeisiin huoneisiin kuin eläimet

  9. 9

    Lääkäreiltä varoitus influenssan keskellä: Inhottava A-streptokokki nostaa päätään Suomessa

  10. 10

    Hovioikeus päätti: Kolmoismurhaaja pääsee vapauteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

  2. 2

    Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

  3. 3

    Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  4. 4

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  5. 5

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  6. 6

    Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  7. 7

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  8. 8

    Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

  9. 9

    Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

  10. 10

    Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Suositussa kahvinkeittimessä on ominaisuus, joka saattaa hämmentää ja vaikuttaa kahvin makuun

  2. 2

    Saara Aallon viimeinen viisuehdokas julki – tälläkö finaaliin? ”Jää varmasti ihmisille mieleen, että olipa jännä”

  3. 3

    Kuvat ja video: Yrittikö Pohjois-Korean 16-vuotias urheilija härskiä temppua olympialaisissa?

  4. 4

    Mari Laukkanen vihjasi uransa päättymisestä: ”Eihän tässä ole järkeä kärsiä näin paljon”

  5. 5

    Näin Mikko Leppilampi puhui erostaan ensimmäistä kertaa radio Suomipopilla – 8 vuoden suhde Maryam Razavin kanssa ohi

  6. Näytä lisää