Tatu, Daniel

Kotimaa

Olli Saarelan lasten äitien nimet julki

Julkaistu:

Kulttuuriministeri Tanja Saarela (kesk) ja hänen puolisonsa, elokuvaohjaaja Olli Saarela reagoivat yhteisrintamassa aikakauslehti Hymyn virheellisiin väitteisiin.

Olli Saarela lähetti tiistaina lehdistötiedotteen, jossa hän kertoi kahden poikansa äitien nimet. Tanja Saarela tarttui eilen asiaan vaaliblogissaan ja kertoi samat tiedot kuin miehensä.

Pariskunnan ulostulo oli suunnattu uusimman Hymy-lehden juttua "Ministerin siipalla salalapsi ja jättiulosotot!" vastaan. Jutun mukaan Olli Saarelalla olisi salalapsi, josta ei ole aikaisemmin julkisuudessa kerrottu. Väite perusteltiin lehdessä sillä, että Olli Saarela olisi maksanut elatusmaksua kahdelle eri naiselle kahdesta pojastaan. Lehti väitti, että pojilla on yhteinen äiti. Jutussa haastateltiin nimikirjaimin esiteltyä naista, joka myönsi, että hänellä on Olli Saarelan kanssa lapsi. Muuta nainen ei halunnut kommentoida. Saarelan mukaan hänellä on kaksi poikaa eri äitien kanssa. Tiukkasävyisessä tiedotteessa Olli Saarela mainitsee pitäytyneensä kommentoimasta poikiensa äitejä ja aikovansa vastaisuudessakin jatkaa samalla linjalla. - Se on mielestäni lasteni suurin etu, hän kirjoittaa.

- Olen pahoillani siitä, että lapset on vedetty julkisuuteen juuri ennen vaaleja julkaistussa valheellisessa skandaaliuutisessa.

Hän kuitenkin mainitsee tiedotteessa kummankin poikansa äitien koko nimet. Vuonna 2006 häidensä alla Saarela kertoi julkisuudessa myös lapsesta, joka oli syntymässä lyhyestä aiemmasta suhteesta. Näin Olli Saarelalla on kolme lasta, ei neljä niin kuin Hymy väitti.

Myös Tanja Saarela julkisti naisten nimet eilen vaalikampanjasivuillaan pitämässään päiväkirjassa, mutta illalla hän ei halunnut kommentoida syytä internetjulkaisulleen.

IS/ Aino-Mari Kilpeläinen

Näitä luetaan!
  1. 1

    180-kiloinen 18-vuotias matkalla urheilun supertähdeksi – voimavalmentaja: ”Hän on luonnonoikku”

  2. 2

    Laura Voutilainen nauttii uudesta elämänvaiheestaan – muutti hulppeasta hirsilinnasta Helsinkiin

  3. 3

    Kuvat leviävät: Kuningatar Elisabet tapasi nigerialaisen pariskunnan – poikkeuksellinen ”vaatemoka”

  4. 4

    Eesti Päevaleht: Tallinnalaispoliitikko haukkuu Peter Vesterbackan pölynimurikauppiaaksi – pitää tunnelihanketta ”bluffina”

  5. 5

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  6. 6

    Paavo Väyrynen keräsi jättiyleisön ensimmäiseen tenttiinsä – löi heti tiskiin kovan väitteen Sauli Niinistön ajamasta linjasta

  7. 7

    Sauli Niinistö: Suurmoskeijaan liittyvät kysymykset ehkä jopa aiempaa suurempia – ”Ei voi sisältyä minkäänlaisia taka-ajatuksia”

  8. 8

    Kansanedustaja Sari Sarkomaa suree Facebookissa pikkuveljensä kuolemaa: ”Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän”

  9. 9

    Vauvan hengen vaatinut kolari: isä yritti ohittaa ja törmäsi vastaan­tulijaan

  10. 10

    Susi jolkotteli koulun pihalle keskellä kirkasta päivää – ”Se oli siinä käytännössä lasten keskellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  3. 3

    Rockmoguli Juhani Merimaa täräytti suorat sanat tv:n laulukisoista – käytti Pete Parkkosta ja Saara Aaltoa esimerkkeinä

  4. 4

    Voimakas lumimyräkkä iskee Suomeen tiistaina – Meteorologi: ”Huomenna on luvassa pelkkää hankaluutta”

  5. 5

    Mitä Marit Björgenin heikentyneistä tuloksista pitäisi ajatella? Harri Kirvesniemi: ”Luulen, että kaikki tietävät tilanteen”

  6. 6

    Sotaveteraani ja vaimo järkyttyivät – erotettiin toisistaan Linnan juhlissa: ”Tuli itku”

  7. 7

    Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

  8. 8

    ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

  9. 9

    Muistatko nämä Nobel-juhlien erikoisuudet? Prinsessa Madeleinen avara ”Baywatch-mekko” aiheutti valtavan kohun

  10. 10

    Vauvan hengen vaatinut kolari: isä yritti ohittaa ja törmäsi vastaan­tulijaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

  2. 2

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  3. 3

    Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

  4. 4

    Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

  5. 5

    Tiesitkö miksi lentoemäntä vetäisee käsiinsä mustat nahkahanskat nousun aikana?

  6. 6

    Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

  7. 7

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  8. 8

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  9. 9

    Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

  10. 10

    47-vuotias konsultti on maannut yli 100 varatun miehen kanssa – ”Pettäminen voi pelastaa avioliiton”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    180-kiloinen 18-vuotias matkalla urheilun supertähdeksi – voimavalmentaja: ”Hän on luonnonoikku”

  2. 2

    Laura Voutilainen nauttii uudesta elämänvaiheestaan – muutti hulppeasta hirsilinnasta Helsinkiin

  3. 3

    Kuvat leviävät: Kuningatar Elisabet tapasi nigerialaisen pariskunnan – poikkeuksellinen ”vaatemoka”

  4. 4

    Eesti Päevaleht: Tallinnalaispoliitikko haukkuu Peter Vesterbackan pölynimurikauppiaaksi – pitää tunnelihanketta ”bluffina”

  5. 5

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  6. Näytä lisää