Heli, Heljä

Kotimaa

Viinanen: 1993 valmisteltiin jo kriisilakia

Julkaistu: , Päivitetty:

Entinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok) vahvistaa IS:lle, että kansalaisille ei aikanaan haluttu kertoa, miten lähellä valtion kassakriisi oikeasti oli lamavuosina.

Pelättiin, että totuus olisi vienyt kansan paniikkiin.

Viinasen mukaan maan talous oli veitsenterällä erityisesti maaliskuussa 1993.

- Valuuttavarannon hupeneminen oli dramaattisempi kuin kukaan koskaan tiesikään, Viinanen myöntää nyt.

Viinasen muistiinpanot tulivat eilen ensi kertaa julki Mauno Saaren kirjassa Näkymätön käsi (Gummerus).

Maaliskuussa 1993 Viinanen epäili noutajan tulevan valuuttavarannon sulaessa.

Viinanen ja valtiosihteeri Eino Keinänen ryhtyivät jo valmistelemaan kriisilakeja. Kaksikko päätti kuitenkin odottaa viikon, minkä aikana valoa alkoi pilkottaa ja pahin vaaratilanne ehti laueta.

- Onneksi odotettiin. Jos olisi tapahtunut vähänkin kielteisempää, kriisilakien antaminen ei olisi ollut kaukana, Viinanen muistelee.

Kriisilait olisivat oikeuttaneen hintojen sääntelyyn sekä palkkojen, eläkkeiden ja julkisten menojen leikkauksiin. (IS)

Näin Iiro Viinanen jakaa "hyvät, pahat ja rumat"

Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Päällisiin puolin kunniallista elämää viettänyt Cambridgen tohtori sai 32 vuotta vankeutta järkyttävistä rikoksista – ”Puhdasta pahuutta”

  2. 2

    Kaksi loukkaantui vakavasti rajussa ulosajossa Oulussa – auto kietoutui koivun ympärille

  3. 3

    Pandatalon rahoituspäätös nurin – oikeus: Ähtäri otti takauksessa liian suuren riskin

  4. 4

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  5. 5

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  6. 6

    Tohtori osti alkoholitonta kuohuviiniä ja joutui näyttämään paperit – tästä Alkon erikoisessa säännössä on kyse

  7. 7

    Äiti pahoinpiteli lapsiaan vuosia – löi talutushihnalla ja kyynärsauvoilla, heitti päälle jääkylmää vettä

  8. 8

    Madonna poseeraa liki tunnistamattomana uudessa kuvassaan – huoli ulkonäöstä heräsi heti: ”Mitä ihmettä olet tehnyt?”

  9. 9

    USA:n päävalmentaja raivostui Venäjän luotsille Oleg Znarokille – kieltäytyi kättelemästä pelin jälkeen

  10. 10

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  11. Näytä lisää

    Jääkieli tuo Siperian hirmupakkaset Etelä-Suomeen – meteorologi: ”Voi olla jopa -30 astetta”

  3. 3

    Eurojackpot-voittajista ei ole kuulunut vieläkään: epätavallinen hiljaisuus vahvistaa yhtä teoriaa porukasta

  4. 4

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  5. 5

    Madonna poseeraa liki tunnistamattomana uudessa kuvassaan – huoli ulkonäöstä heräsi heti: ”Mitä ihmettä olet tehnyt?”

  6. 6

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  7. 7

    Terhi Kokkoselta salaperäinen kirjoitus – kommentoi ensimmäistä kertaa Vain elämää -ohjelmaa

  8. 8

    Enni Rukajärvi ei pelännyt sanoa tiukkaa kantaansa rehellisesti – sai paljon palautetta lausunnoistaan

  9. 9

    4-vuotias näki härskin töherryksen Siwan seinässä – omalaatuinen tulkinta pani äidin suupielet koville

  10. 10

    Poutala jäi mitalista kolme sadasosaa, joukkuemäki Norjan juhlaa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

  2. 2

    Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  3. 3

    Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  4. 4

    Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

  5. 5

    34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

  6. 6

    40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

  7. 7

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  8. 8

    Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  9. 9

    Vankeus odottaa monimiljonääriä – Suomen rikkaimpiin kuuluvan suvun perillinen piileskelee ulkomailla

  10. 10

    Prinsessa Dianan entinen hovimestari otti jyrkästi kantaa siihen, kuka on oikeasti prinssi Harryn isä – ”Se on totuus”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Päällisiin puolin kunniallista elämää viettänyt Cambridgen tohtori sai 32 vuotta vankeutta järkyttävistä rikoksista – ”Puhdasta pahuutta”

  2. 2

    Kaksi loukkaantui vakavasti rajussa ulosajossa Oulussa – auto kietoutui koivun ympärille

  3. 3

    Pandatalon rahoituspäätös nurin – oikeus: Ähtäri otti takauksessa liian suuren riskin

  4. 4

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  5. 5

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  6. Näytä lisää