Anja, Anita

Kotimaa

Poliisi etsi Raisan hautaa

Julkaistu:

Tampereen keskusrikospoliisin tutkimukset lähes kahdeksan vuotta sitten Tampereella kadonneesta Raisa Räisäsestä jatkuvat edelleen tiiviinä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Paavo Tuominen paljastaa, että poliisi on suorittanut yleisövihjeiden tiimoilta useita kaivauksia laajalla alueella. Viimeisin kaivaus tehtiin armeijan avustuksella Orivedellä viime syksynä.

- Eräs nyt jo pitkään kuolleena ollut mies oli kertonut paikallispoliisille haudanneensa ihmisen suohon. Pieni suoalue tutkittiin, mutta mitään ei löytynyt. Myöhemmin ilmeni, että miehen väittämä teko olisi tapahtunut jo ennen vuotta 1999.

Keskisuomalaisen erämiehen havainto puolestaan johti ojan kaivauksiin Jämsässä vuosi sitten.

- Mies oli havainnut Raisan katoamisen aikoihin syrjäseudulla auton jäljet, jotka oli hänen mukaansa peitetty ojaan mullalla. Vihje oli kuuma, mutta mitään ei löytynyt, Tuominen sanoo.

Pari vuotta sitten Pälkäneellä Sappeen hiihtokeskuksen tuntumassa etsittiin tuloksetta marjastajan löytämää kaivantoa.

- Vuosien jälkeen hän ei enää muistanut tarkkaa sijaintia, joten se kuivui siihen.

poliisilla on yhä vahva epäilys, että 16-vuotias Raisa hyppäsi vuoden 1957 -mallisen tumman Cadillacin kyytiin lokakuisena lauantai-iltana 1999. Auton korimalli täsmäisi myös venäläiseen Tshaikaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  2. 2

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  3. 3

    Lauri Markkanen keräsi komean tupla-tuplan NBA:n kotidebyytissään

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  5. 5

    Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

  6. 6

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  7. 7

    Naiset antavat 7 vinkkiä, miten pitkän seksittömän kauden voi katkaista

  8. 8

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  9. 9

    Saunatonttu syttyi palamaan Tampereella – oli asunut kiukaalla jo pitkään

  10. 10

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  2. 2

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  3. 3

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

  6. 6

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  7. 7

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  8. 8

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  9. 9

    Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

  10. 10

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  6. 6

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  7. 7

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  8. 8

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  9. 9

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  10. 10

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  2. 2

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  3. 3

    Lauri Markkanen keräsi komean tupla-tuplan NBA:n kotidebyytissään

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  5. 5

    Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

  6. Näytä lisää