Liisa, 65, selätti paukkupakkasen mopomiesten vanhalla kikalla – asiantuntija ei lämpene

Julkaistu:

Sää
Ulkoilua rakastava savolaisrouva otti vanhat keinot käyttöön taistelussa kasvot jäädyttävää pakkasta vastaan.
Lapinlahdella Savossa asuva Liisa Lämsä, 65, kertoo torjuneensa pakkasen jo vuosien ajan itse kehittelemällään suojaimella, jonka idean hän sai vuosikymmenten takaisesta muistosta mopolla liikkuneesta isästään.

– Olen tosi innokas ulkoilemaan ja hiihtämään, mutta täällä Savossa pakkanen haittaa sitä aika usein, Lämsä kertoo.

– Tässä jokunen vuosi sitten muistin, kuinka isävainaani ajeli eläessään paljon mopolla ennen vanhaan 1950-luvulla. Hänellä oli aina talvisin sellainen ihmeellinen tötterö päässään. Ja niin oli naapurin ukkelillakin.

Lämsä päätti kokeilla samaa keinoa itsekin. Hän muistelee tällaisten pakkassuojien olleen niin suosittuja, että niitä jopa myytiin kaupoissa.

– Mutta nyt kun kävin urheilukaupoissa, niin eivät he tienneet mitään tällaisista asioista, hän valittelee.

Koirakauluri naamalle

Ratkaisuksi Lämsä muisti pienen koiransa muovikaulurin, jota se oli tarvinnut aikaisemmin leikkauksen jälkeen.

– Se oli melkein käypäinen sellaisenaan. Leikkasin vielä vanhasta tekoturkiksesta palan siihen reunaan, ettei paina kasvoja. Suojan pitää myös olla tiivis ettei tuuli mene läpi, hän tietää.

– Tänäänkin tällä oli pakkasta 30 astetta. Ulkoilin kaksi tuntia, ja kasvot pysyivät aivan lämpöisinä. Vähän hupaisaltahan tuo näyttää, mutta ei se mitään, Lämsä nauraa.

Hän uskoo että keksinnöllä voisi olla käyttöä vauhdikkaammassakin talviurheilussa, esimerkiksi laskettelussa.


”Ei voi suositella kenellekään”

Työterveyslaitoksella henkilönsuojaimiin ja suojavaatetukseen perehtynyt johtava asiantuntija Helena Mäkinen ei muista nähneensä vastaavaa käytössä ainakaan viime aikoina.

– Muistan ehkä joskus törmänneeni jossain tuollaiseen. Toiminta perustuu ilmeisesti siihen, että oma hengitysilma lämmittää suojan sisällä kiertävän ilman, Mäkinen sanoo.

Ilmeisestä toimivuudesta huolimatta Mäkinen sanoo, ettei voi suositella tällaisen suojaimen käyttöä kenellekään.

– Suojaimen huurtuessa onnettomuusriski kasvaa, koska käyttäjä ei näe mitään sivuilleen. Liikenteessä tämä on vaarallista, Mäkinen huomauttaa.

– Jos työterveyslaitokselle tulisi tällainen suojain hyväksyttäväksi, niin joutuisimme ottamaan nämä riskit huomioon, hän sanoo.

Mäkisen mukaan markkinoilla on nykyisin nykyaikaisempiakin hengitys- ja pakkassuojaimia, joiden käyttö on mukavampaa ja turvallisempaa.

Millä keinoilla sinä suojaudut ennätyspakkasilta? Muistatko mopoilijoiden takavuosina käyttämät pakkassuojat? Kerro vinkkisi ja muistosi allaolevassa kommenttikentässä! Kuvia ja videoita voit lähettää sähköpostilla osoitteeseen johannes.kotkavirta@iltasanomat.fi, matkapuhelimella numeroon 13456 tai täältä löytyvällä nettilomakkeella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt