Saana, Saini

Kotimaa

Suomalaiset ilman päähinettä 17 asteen pakkasessa! Pipoton Pauliina myöntää: ”Pahalta tuntuu”

Julkaistu:

Sää
Helsingissä hytistiin tiistaina puoliltapäivin hyytävässä 17 asteen pakkasessa. Pakkasen purevuutta lisäsi pohjoistuuli. Viiltävästä viimasta huolimatta osa ihmisistä liikkui ilman päähinettä.
Viime päivien aikana joulukuun ennätyslämmöistä on jäänyt jäljelle enää vain pelkkä muisto, kun arktiset ilmamassat ovat ottaneet Suomen valtaansa. Tiistaina pakkanen kiristyi Etelä-Suomessa lähelle -20 astetta. Esimerkiksi kello 10.30 Helsingin Kaisaniemessä mitattiin -19,6 asteen lämpötila.

Tuntia myöhemmin, kello 11.30, lämpötila oli noussut reiluun -17 asteeseen.

Vaikka pakkasen purevuutta lisäsi noin 3–4 metriä sekunnissa puhaltanut pohjoistuuli, näkyi Helsingin keskustassa lukuisia jalankulkijoita ilman päähineitä. Ilta-Sanomat kävi tiedustelemassa, miksei suomalaisten päätä palele, vaikka lämpötilan ja tuulen yhteisvaikutuksesta ilma tuntui tiistaina puolilta päivin siltä kuin Helsingissä olisi ollut -25 astetta pakkasta.

Katso yllä olevalta videolta, miten suomalaiset selittivät pipottomuuttaan.

”Aika pahalta tuntuu”

Kaivopihan tuntumassa pysäytetyt Pauliina Jamrozinski ja Hannele Merisalo kertoivat olevansa ostosreissulla, mutta havainneensa kyllä hyytävän kylmyyden.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Aika pahalta tuntuu, ilman päähineitä keskustassa kulkenut Jamrozinski myönsi.

Samoilla linjoilla oli myös hänen ystävänsä Hannele Merisalo, joka huomautti, että shoppailun lomassa voi tulla myös lämmin, vaikka ilma olisikin kylmä.

– Hyvät ostokset ja hyvä ystävä, niillä pärjää missä vain, ystävykset naurahtivat.

Aleksanterinkadulla ilman pipoa taivaltanut Juuso Anttila kertoi pärjäävänsä ulkona pari minuuttia myös ilman hattua.

– Huppu lämmittää ja tarvittaessa menen sitten sisätiloihin.

Ota kantaa

Käytätkö päähinettä kireällä pakkasella?

Aina 72% Vain tarvittaessa 23% En koskaan 5%
Ääniä yhteensä 13207

Tarkkaile näitä signaaleja, jotka varoittavat kehon haitallisesta jäähtymisestä

Epämukavat kylmäntuntemukset: Keho on jäähtymässä

Vilunväristykset/puistatukset: Keho on jäähtymässä

Kipua sormissa ja varpaissa: Sormien ja varpaiden ihon lämpötila on laskenut noin viiteentoista asteeseen (15ºC) tai sen alle. Tämä tarkoittaa sitä että suorituskyky on alentunut. Vältä enempää jäähtymistä ja liiku lämmitäksesi.

Tunnottomuutta sormissa ja varpaissa: Sormien ja varpaiden ihon lämpötila on laskenut noin seitsemään asteeseen (7 ºC) tai sen alle, mikä tarkoittaa sitä että kylmävammojen riski on kasvanut. Tuntoaisti ei enää varoita kylmävaurion syntymisestä. Vältä enempää jäähtymistä, liiku ja hakeudu suojaan.

Valkoisia läikkiä kasvoissa ja muilla ihoalueilla: Nämä ovat merkkejä kylmävaurioista. Lämmitä valkoista läikkää viipymättä esimerkiksi lämpimillä käsillä ja suojaa paljas ihoalue enemmältä jäähtymiseltä.

Lähde: Terveydenhuollon kylmä- ja kuumaopas 2011
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  4. 4

    Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

  5. 5

    Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

  6. 6

    Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

  7. 7

    Sieppaaja kertoi Afganistanissa vangitun perheen isälle Trumpin noususta presidentiksi – ”Ei käynyt edes mielessä, että hän olisi voinut olla vakavissaan”

  8. 8

    Game of Thrones -sarjasta tuttu brittinäyttelijä kuoli 94-vuotiaana

  9. 9

    Kolmea puukotettu Parsons Greenin metroaseman ulkopuolella Lontoossa

  10. 10

    Hillary Clinton kertaa katkerana tappiotaan: 5 syytä, miksi hän hävisi Trumpille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

  3. 3

    Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

  4. 4

    Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

  5. 5

    Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

  6. 6

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  7. 7

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  8. 8

    Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

  9. 9

    Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

  10. 10

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  5. 5

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  4. 4

    Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

  5. 5

    Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

  6. Näytä lisää