Suomen korismaajoukkue matkusti 1975 Kiinaan, sairaalavisiitti jäi mieleen – ”Yhdeltä potilaalta oli leikattu kurkku auki”

Julkaistu:

Koripallo
Suomen miesten koripallomaajoukkue kokoontui ensimmäisen kerran muistelemaan toukokuussa 1975 tehtyä matkaa Mao Zedongin johtamaan Kiinaan.
Suomalaiset koripalloilijat vierailivat kommunistisessa Kiinassa toukokuussa 1975. Miesten maajoukkueen kolmen viikon matka osui ajankohtaan, jolloin Mao Zedong (1893–1976) oli vielä hengissä ja vuonna 1966 käynnistynyt kulttuurivallankumous voimissaan.

Kiinassa ei ole juurikaan vieraillut länsimaisia ihmisiä kymmeneen vuoteen, ja maa oli pysynyt sivussa kansainvälisestä urheilutoiminnasta. USA:n kanssa 1970-luvun alussa harjoitettu ping pong -diplomatia oli poikkeus, joka vahvisti säännön.

Vuosien 1973–74 tienoilla Kiina alkoi raottaa esirippua ja avaamaan uudelleen urheilusuhteita länsimaihin. Kesällä 1974 maan koripallojoukkue teki ottelumatkan Eurooppaan ja vieraili myös Suomessa. Pekingiläispelaajista koottu joukkue vieraili juhannuksen tienoilla Suomessa ja kohtasi Robert Petersenin valmentaman joukkueen kolme kertaa. Suomi voitti kaikki ottelut.

Kiina kutsui kylään

Suomen koripalloliiton puheenjohtajana toimi tuolloin Martti Huhtamäki, joka oli myös kansainvälinen erotuomari. Hän oli vuonna 1974 viheltämässä Aasian kisojen otteluita ja tutustui siellä Kiinan koripalloliiton edustajaan. Näin yhteydet outoon maahan oli luotu.

Kiinan Helsingin-suurlähettiläs kutsui Huhtamäen luokseen ja tarjosi Suomen maajoukkueelle kolmen viikon otteluturneeta seuraavaksi kevääksi. Suurlähettiläs lupasi isäntien vastaavan kaikista kustannuksista.

Koripalloliitto innostui ajatuksesta, ja matka toteutui toukokuussa 1975, jolloin 12 pelaajaa ja muutaman hengen taustajoukko lensi Moskovan kautta Pekingiin.


Kohtelu perillä oli ruhtinaallista ja kestitys valtiovierailutasoa.

– Olen matkustellut elämäni aikana paljon, mutta tuo matka on elämyksenä ylivoimainen, Huhtamäki sanoo.

Olympiaystävyyttä

Suomi oli ensimmäisiä maita, joka tunnusti vuonna 1949 perustetun Kiinan kansantasavallan. Myös maiden välinen koripallotoiminta käynnistyi hämmästyttävän aikaisin eli vuonna 1952. Kiina oli tulossa Helsingin olympiakisoihin isolla joukkueella, mutta matkustaminen Neuvostoliiton halki kesti laskettua pidempään ja lisäksi Taiwanin kysymys hiersi suhdetta Kansainväliseen olympiakomiteaan. Lopulta ainoastaan yksi kiinalaisurheilija ehti kilpailemaan olympialaisissa.

Myöhästyneet urheilijat pääsivät kuitenkin kisojen päätyttyä kentälle näyttämään osaamistaan. Suomi oli valmis kohtaamaan kiinalaiset jalkapallossa ja koripallossa. Koriksessa Suomi voitti historiallisen ottelun lukemin 52–46. Ottelun tuomitsi kaksikko Eino Ojanen–Pentti Salmi. Jälkimmäinen seuraa yhä lajia tarkalla silmällä.

45 vuoden jälkeen yhdessä

Kiinassa vuonna 1975 vierailleet pelaajat kokoontuivat hiljattain muistelemaan 45 vuoden takaisia tapahtumia. Joukkueen jäsenistä kolme on kuollut (Ilpo Rissanen, Keijo Pitkänen ja Juhani ”Jussi” Keto) ja muutama muu oli estynyt, mutta paikalla oli puolet joukkueesta ja delegaatiota johtanut Huhtamäki.

Muistelotilaisuudessa pelaajat kertoivat kokemuksiaan maasta, joka oli tuolloin suljettu ja karsasti vieraita vaikutteita. Usealle pelaajalle oli jäänyt mieleen Wuhanin kaupungissa tehty sairaalavierailu. Isännät halusivat esitellä suomalaisvieraille sikäläisen lääketieteen korkeaa laatua.

– Paikallinen sairaala toimi Maon hengessä ja oli vallankumouksellinen metodeiltaan, Huhtamäki kertoo.

Suomalaiset saivat seurata akupunktion avulla tehtyjä leikkausoperaatioita, jotka olivat kovin erilaisia kuin länsimaisen lääketieteen nimissä tehdyt hoitotoimenpiteet.

– Se oli niin hirveän näköistä touhua, että sitä katsellessaan Rauramon Anssi miltei pyörtyi, pelaajat muistelevat.

Ex-kansanedustaja Rauramo ei päässyt itse paikalle tapaamaan vanhoja pelikavereitaan, koska oli juuri käynyt nilkkaleikkauksessa.

Eräälle potilaalle tehtiin sydänoperaatio, jonka aikana vanhan miehen sydän nostettiin viereiselle pöydälle.

– Ja yhdeltä potilaalta oli leikattu kurkku auki, kun kurkistimme huoneeseen. Kun tulimme lounaan jälkeen uudelleen paikalle, haava oli laitettu siististi kiinni, Kari Liimo kertoo.

Vieraalta planeetalta

Valtavan Jangtse-joen varrella sijainnut Wuhan oli Hubein maakunnan pääkaupunki, joka oli yksi kulttuurivallankumouksen keskuspaikkoja. Pekingissä suomalaisia ihmeteltiin jonkin verran, mutta provinssikaupungissa pitkiä länsimaalaisia tuijotettiin kuin vieraalta planeetalta saapuneita.

Kadulla suomalaiset joutuivat satojen paikallisten piirittämäksi.

– Olimme ilmeisesti 1960-luvun alun jälkeen ensimmäiset kaupungissa vierailleet länsimaalaiset, Kari Laento muistelee.

Kun eksoottiset vieraat lähtivät kävelemään, tuhannet ihmiset seurasivat heitä muutaman metrin etäisyydellä.

– Kun pysähdyimme, väkijoukko pysähtyi ja piti saman etäisyyden, Laento kertoo.

Koripalloilijat päättivät jakautua kahteen porukkaan.

– Samalla tavalla heidän lössinsä jakautui kahtia.

Päiväkodissa sotilaallinen kuri

Wuhanissa joukkue asui englantilaisten siirtomaaisäntien rakennuttamassa Chin han -hotellissa.


Huhtamäki toimi tuolloin myös Ilta-Sanomien päätoimittajana ja kirjoitti matkasta muutaman raportin lehteen. Lehden lukijat saivat kuvauksen Huhtamäen hotellihuoneen tasosta Wuhanissa.

– Huoneisto 327 jättää varjoonsa niin Hesperian sviitit kuin useimmat muutkin korkeatasoiset hotellit. Neljä huonetta, suuri kylpyhuone ja valtavat neljä metriä korkeat ruutuikkunat leveälle kadulle, Huhtamäki kuvaili residenssiään.

Tutustuessaan päiväkotiin joukkue törmäsi kiinalaiseen kurinalaisuuteen ja sotilaallisuuteen.

– Lastentarhassa lapsilla oli leikkiaseet, joilla heitä opetettiin puolustautumaan mahdollista vihollista vastaan, Kalevi Sarkalahti kertoo.

Tuohon aikaan vihollinen oli Yhdysvallat, joka ”Monnille” tuttu. Sarkalahti oli opiskellut neljä vuotta Utahissa Brigham Young -yliopistossa.

Päiväkodissa 300 lasta asettui kahteen riviin suomalaisten ilmestyessä paikalle.

– Yhtäkkiä kaikki hyppäsivät samaan aikaan ilmaan ja tekivät täsmälleen samanlaisen liikkeen. Kukaan ei jäänyt unelmoimaan tai kaivelemaan nenäänsä, kuten Suomessa olisi tapahtunut, Liimo kertoo.

Joukkueenjohto eli herroiksi

Joukkueen nuorisokaartiin kuului Risto Lignell. Entisen Panttereiden pelaajan mukaan Suomen joukkueen johtoporras hieman humaltui saamastaan huomiosta.

– Meitä pelaajia kuljetettiin bussilla, mutta johtoporrasta varten oli omat mustat autot, joiden takaikkuna oli peitetty arvokkaasti samettiverholla, Lignell kertoo.

Kerran Lignell teki jäynän ja hyppäsi bussin sijasta mustaan autoon. Näin yksi johtajista joutui matkaamaan bussilla.

– Siitä syntyi hirveä huuto. He olivat siinä vaiheessa omasta mielestään suuria päälliköitä, Lignell hekottelee.

Kiinalaisten herranpelko näkyi myös suosionosoitusten jakamisessa.

– Ihmiset taputtivat johtajille, eivätkä urheilusuorituksille, Tapio Sten naureskelee.

Myöhemmin kaksikymmentä kertaa maassa vieraillut Huhtamäki allekirjoittaa väitteen.

– Sama ilmiö on voimassa edelleen.

Johtajan oikealla puolella

Isännät nimittivät suomalaisdelegaatiota kulttuurivaltuuskunnaksi. Sen johtaja Huhtamäki oppi nopeasti löytämään oman paikkansa otteluiden jälkeisissä banketeissa.

Suomen joukkuetta johti herra Huhtamäki apunaan herra Nygrén. Seuraavalla kerralla lehdessä luki, että joukkuetta johti herra Huhtamäki apunaan herra Virtanen. Ja kolmannen tapahtuman jälkeen Huhtamäen aisapariksi oli mainittu jälleen Nygrén.

– Jossain vaiheessa oivalsimme, että nimen sai lehteen minun oikealla puolellani istunut henkilö. Sen jälkeen liiton varapuheenjohtaja Helge Nygrén ja liikemies Oiva Virtanen kilpailivat siitä, kumpi ehtii istua sille paikalle, Huhtamäki vitsailee.


Paikalliset seinälehdet raportoivat laajalti suomalaisten otteluista, ja varsinkin johtava julkaisu Kansan päivälehti esittely suomalaisen kulttuurivaltuuskunnan vierailuja eri paikoissa.

– Suomen koripallomaajoukkue pelasi jälleen hienosti ja opetti meille koripallotaitoa, kuului lehtien ydinsisältö.

Otteluiden lopputuloksia ei kerrottu, painopiste oli vierailun merkityksessä maiden välisen ystävyyden kehittämisessä.

Kovaa peliä parketilla

Takamies Paavo Koskivaaraa kiinalaisten ”ystävien” käyttäytyminen alkoi hermostuttaa, koska nämä pelasivat kovaa ja jopa rumasti.

– Kyllästyin siihen, että he ensin torppasivat ja tulivat sitten kiltisti pyytämään anteeksi omalla kielellään, Koskivaara kertoo.

Joukkueen palattua Shanghain ja Wuhanin maakuntakierroksen jälkeen Pekingiin Koskivaara päätti antaa samalla mitalla takaisin.

– Annoin kunnon tällin ja menin sen jälkeen kaverin luokse. Hymyilin ja sanoin suomeksi olevani todella pahoillani.


Kunniavierasaitiossa peliä seurannut liiton toiminnanjohtaja Yrjö Rantanen kertoi pelin jälkeen Koskivaaralla, että tämän nostaessa kiinalaispelaajaa ylös lattiasta kansa alkoi taputtaa.

– Ja joku sikäläisistä johtohenkilöistä totesi samalla Rantaselle, että siinä on todellinen urheilumies ja tarkoitti minua, Koskivaaraa myhäilee.

Tupakkaa ja virvokkeita pukukopissa

Kun kiertue alkoi Pekingistä, Sarkalahti sanoo ihmetelleensä pukukopin varustelua.

– Siellä oli virvokkeet ja tupakat odottamassa meitä. Sai rauhassa ”blaadata” (polttaa) ennen matsia.

Isännät eivät halunneet heittää mitään roskiin.

– Jo silloin teipattiin nilkat, ja pelin jälkeen ne revittiin irti. Kun olimme päässeet bussiin, isännät kiikuttivat leikatut teipinpalat meille, Sarkalahti kertoo.

Ottelumatka oli ainutlaatuinen tilastollisestikin, koska seitsemän ottelun sarja oli kuusi voittoa ja yksi tasapeli. Jälkimmäisiä ei koripallossa tunnettu, mutta kiinalaiset halusivat päättää kaukaisten vieraiden matkan veljellisesti tasapeliin.

Turneen päätösottelu oli kummallinen. Tuomarit vetivät härskisti kotiinpäin, jotta suomalaiset eivät olisi karanneet voittoon kuten aiemmissa peleissä. Kiinalaiset työnsivät Erkki Saariston ulos kentältä, mutta tuomarit antoivat virheen suomalaiselle ja vapaaheitot isännille.

Sama tapahtui uudelleen, ja peli oli tasan kun aikaa oli jäljellä vajaa minuutti.

– Mutta ihan lopussa kiinalaiset heittivät tahallaan ohi, jotteivät hekään voittaisi. Tasapeli (73–73) oli järjestäjien käsitys siitä, että matkamme oli kaikin puolin onnistunut, pelaajat sanovat.

Isäntä joutui epäsuosioon 1976

Suomalaisten isäntänä toimi maan urheiluministeri Zhuang Zedong, joka oli voittanut 1960-luvulla pöytätenniksen MM-tittelin ja kunnostautunut myöhemmin ping pong -diplomatian käynnistäjänä. Vuonna 1973 Zhuang oli päässyt Maon neljännen vaimon Jiang Qingin suosioon ja palkittu ministerin salkulla.

Zhuang seurasi suomalaisvieraiden kanssa myös jalkapallo-ottelua, joka pelattiin Työläisten stadionilla. Siinä kohtasivat Pekingin kaupunkijoukkue ja miehistö Singaporesta. Heikosti valaistulla stadionilla oli 90 000 katsojaa, joista noin 80 000 saapui paikalle polkupyörällä. Huhtamäki ja kumppanit hämmästelivät pyörien määrää.

– Ihmettelimme miten he löytävät matsin jälkeen oman pyöränsä, kun kaikki pyörät olivat samanalaisia. Stadionin isännöitsijän vastaus oli yksinkertainen. ”Helposti, sillä ottelun päätyttyä katsojat menevät takaisin siihen paikkaan, johon he jättivät pyöränsä.”

Maon kuoleman jälkeen 1976 hänen leskensä Jiang pidätettiin ”neljän koplan” jäsenenä. Myös Zhuangista tuli epähenkilö. Urheiluministeri passitettiin vankileirille uudelleenkoulutukseen, joka kesti vuosia.

Pekingiin hän pääsi palaamaan vasta vuonna 1985. Siinä vaiheessa maan uusi johto oli purkanut tiukkoja säädöksiä ja ryhtynyt avaamaan ovia vieraille vaikutteille.

Suomen joukkue Kiinassa 1975:

Matti Heino, Juhani Keto, Paavo Koskivaara, Kari Laento, Risto Lignell, Keijo Pitkänen, Anssi Rauramo, Ilpo Rissanen, Erkki Saaristo, Kalevi Sarkalahti, Tapio Sten ja Heikki Taponen. Valmentajana Robert Petersen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt