Koripallo

Historiallinen päävalmentajanimitys NBA:ssa – EM-kultaluotsi tarttui kovaan haasteeseen

Julkaistu:

NBA
Igor Kokoskov on Phoenix Sunsin uusi päävalmentaja.
Slovenian viime kesänä Euroopan mestariksi valmentanut Igor Kokoskov on nimetty Phoenix Sunsin uudeksi päävalmentajaksi. Kokoskov on ensimmäinen Pohjois-Amerikan ulkopuolella syntynyt ja kasvanut henkilö, joka on nimetty NBA-seuran päävalmentajaksi.

Serbiassa syntynyt Kokoskov on erittäin arvostettu NBA-piireissä. Hän toimii parhaillaan pudotuspelien toisella kierroksella pelaavan Utah Jazzin apuvalmentajana. Kokoskov, 46, on toiminut eri NBA-seuroissa apuluotsina jo vuodesta 2000 saakka.

Luotsilla on aiempaa kokemusta Sunsin organisaatiosta, sillä hän oli seurassa 2008–13. Kokoskovilla on myös yksi NBA-mestaruus, Detroit Pistonsista kaudelta 2003–04. Hän on nykyisin Yhdysvaltain kansalainen. Pitkään maassa asunut Kokoskov sai passinsa 2010.

Suns oli viime kaudella yksi liigan heikoimmista joukkueista. Se voitti 82 runkosarjapelistään vain 21. Seuralla tulee olemaan yksi kesän varaustilaisuuden parhaista vuoroista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kokoskovin nimityksen myötä on entistä todennäköisempää, että seura valitsee 18-vuotiaan suurlahjakkuuden Luka Doncicin, jos Doncicia ei ole varattu toisaalle aiemmalla vuorolla. Doncic oli Kokoskovin luotsaaman Slovenian maajoukkueen avainpelaajia viime kesän mestarijoukkueessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt