Torstain ja perjantain välisenä yönä NBA-kautensa aloittavan Chicago Bullsin ympärillä kuohuu runkosarjan avauksen alla. Tiistaina joukkueen harjoituksissa syttyi Bullsin tiedotteen mukaan ”kiista”, jonka takia iso laitahyökkääjä Nikola Mirotic joutui sairaalahoitoon.
Mirotic ajautui kiistaan Bullsin toisen pelaajan, Bobby Portisin kanssa. Kiista johti lopulta siihen, että Portis löi nyrkillä Miroticia kasvoihin.
Lyönti mursi Chicago Sun-Timesin mukaan kaksi luuta Miroticin kasvoista. Hänelle tehtiin myös aivotärähdystesti, jonka jälkeen Mirotic pääsi pois sairaalasta.
Bulls aikoo rankaista Portisia. Mirotic on sivussa vähintään muutaman viikon.
Miroticin ja Portisin puuttumisella on suora vaikutus Lauri Markkasen tilanteeseen. Kahden pelaajan puuttuminen kokoonpanosta tarkoittaa sitä, että Markkanen aloittanee torstain vierasottelussa Toronto Raptorsia vastaan aloitusviisikossa.
Markkasesta, 20, tulee perjantain vastaisena yönä historian kolmas suomalaispelaaja NBA:ssa.