Koripallo

Suomalaisella koripallovalmentajalla vain vähän elinaikaa – ”Valmennan pyörätuolista, koska en pysty enää kävelemään”

Julkaistu:

KORIPALLO
Parhaillaan pelattavassa nuorten Tallink-turnauksessa nähdään koskettavia hetkiä, kun pitkän linjan valmentaja Timo Hakamaa luotsaa joukkuettaan pyörätuolista.
Kauhajoella koripallo-oppinsa saanut Timo Hakamaa, 54, on pitkän linjan laji-ihminen. Hakamaa pelasi 1980–90-luvulla laitahyökkääjänä SM-sarjaa ja I divisioonaa Salon Palloilijoissa ja Forssan Alussa.

Pelaajauransa jälkeen ”Hakis” ryhtyi valmentajaksi. Hän aloitti Forssan Alun apuvalmentajana kaudella 1994–95 ja nousi vastuuvalmentajaksi seuraavalla kaudella. Forssasta matka jatkui Karkkilaan, jossa Hakamaa nosti joukkueen divarista SM-sarjaan. Kolmen Karkkilan-kauden jälkeen matka jatkui Lahteen, jossa Hakamaa onnistui viemään Namikan SM-pronssille kaudella 2000–2001. Eväitä oli jopa mestaruuteen asti, koska Namika oli suvereeni runkosarjassa.

– Valitettavasti Sami Lehtoranta ja Marcus Grant loukkaantuivat, eikä heille löytynyt korvaajia, Hakamaa muistelee.

Lisäksi lahtelaiset juhlivat tuolla kaudella Suomen cupin mestaruutta. Namikassa Hakamaa pääsi myös kansainvälisten pelien makuun, sillä Namika osallistui Saporta-cupiin.


Kesällä 2001 Hakamaa palasi Karkkilaan, jossa hän vaikutti vuoteen 2008 asti: ensin päävalmentajana ja vuodesta 2003 toiminnanjohtajana. Kun Karkkilan koripallotoiminta hiipui vuosikymmenen lopulla, Hakamaa muutti vuonna 2008 perheineen takaisin Kauhajoelle. Kotipaikkakunnallaan hän joutui nopeasti penkin päähän, kun Korisliigassa vaikeuksiin joutunut Karhu halusi hänet pelastustalkoisiin kesken kauden 2009–2010. Hakamaa onnistui pitämään Karhun sarjassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Se on yksi urani huippukohtia, Hakamaa sanoo.

Takaisin kotikonnuille

2010-luvulla Hakamaa on valmentanut Vaasan Salamien miesten joukkuetta ja Kauhajoen Karhun vuonna 2001 syntyneitä poikia.

– Karhun poikien kanssa olen ollut yhdessä seitsemän vuotta, joten joukkue ja vanhemmat ovat tulleet tutuksi, Hakamaa taustoittaa elämänsä pisintä valmennusprojektia.

Se jää myös hänen viimeiseksi urakaksi, sillä vakava sairaus estää uusiin haasteisiin tarttumisen. Nykyinenkin projekti voi katketa minä päivänä tahansa.

– Sain 2012 lääkäreiltä arvion, että elinaikaa on jäljellä maksimissaan viisi vuotta. Nyt on riuduttu yli neljä vuotta, joten paljon ei ole aikaa jäljellä. Onneksi aivot toimivat, vaikka eivät ihan yhtä nopeasti kuin joskus aikaisemmin, Hakamaa kertoo avoimeen tyyliinsä.

Keuhkosyöpään sairastunut valmentaja leikattiin huhtikuussa 2013, ja siinä yhteydessä pesäkkeitä löytyi myös mahasta. Myöhemmin kasvaimia on paikannettu aivoista ja sisäelimistä.

– Syöpä löytyi elokuun alussa. Lisäksi minulla on ollut ongelmia sydämen kanssa.

”Onneksi pää toimii”

Hakamaa ei ole koskaan tupakoinut ja alkoholin käyttö on ollut hyvin maltillista, joten elämä kohtelee miestä rajulla tavalla. Hän on kuitenkin valmistautunut kohtaloonsa.

– Sairaus on edennyt siihen vaiheeseen, että leikkauksia tai kuvauksia ei enää tehdä eikä sädehoitoa anneta. Nyt hoidetaan oireita ja yritetään lievittää kipuja, Hakamaa kertoo.

Kaikesta huolimatta hän on valoisalla mielellä.

– Niin kauan nautin elämästä, kun pää toimii.


Hakamaa on yhä Karhun juniorijoukkueen päävalmentaja ja puuhaa tänä viikonloppuna poikien kanssa Espoossa pelattavassa Tallink-turnauksessa.

– Koris tuo valoa elämääni. Kävelemään en enää pysty, joten joudun valmentamaan pyörätuolista. Onneksi minulla on hyvä kakkosvalmentaja, joka auttaa monissa asioissa.

Karhu osallistuu kotimaan pelien lisäksi kansainväliseen EYBL-sarjaan, mikä tarkoittaa pelimatkoja ulkomaille.

– Ne matkat ovat mukavaa vaihtelua arkipäivään, Hakamaa kertoo ja toivoo pääsevänsä reissuun tälläkin kaudella, vaikka elämänlanka alkaa käydä lyhyeksi.

– Niin kauan mennään, kun happea riittää – päivä kerrallaan.

Tunteikas jäähyväisturnaus

Hakamaalle kertyi peli- ja valmennusvuosien aikana suuri joukko ystäviä, jotka eivät ole unohtaneet häntä vaikean sairauden keskellä. Viime viikonvaihteessa Kauhajoella järjestettiin Hakis-turnaus, johon saapui koriskavereita eri puolilta Suomea, ennen kaikkea Etelä-Pohjanmaalta, Forssasta, Karkkilasta, Salosta ja Lahdesta. Hakamaa kuvasi tapahtumaa Pohjalaisen haastattelussa jäähyväisturnaukseksi.


Yksi paikalla olijoista oli ex-pelaaja ja nykyinen kirjailija Pasi Pekkola, jota Hakamaa valmensi Lahdessa ja Karkkilassa. Pekkola kirjoitti tunteikkaasta tapahtumasta Etelä-Suomen Sanomien kolumnissaan 27. elokuuta.

”Ennen turnausta Hakis varoitteli meitä pelaajia, ettei saa sitten säikähtää miltä hän näyttää. Kauhajoella meitä oli kuitenkin vastassa tuttu hymy ja vitsejäkin lenteli entiseen malliin. Kyyneleet olivat päivän aikana kaikkien muiden silmissä.

Pelien välissä järjestettiin lyhyt seremonia, jossa Hakis sai Koripalloliiton kultaisen ansiomerkin. Istuin siellä Kauhajoen hallin lattialla ja katsoin kaikkia niitä ihmisiä Hakiksen uran varrelta, pelitovereita ja valmennettavia, ystäviä ja perheenjäseniä. Mietin erästä puhetta, jonka Hakis piti meille vuosia sitten Karkkilassa.

Pelit olivat menneet joukkueelta huonosti ja eräiden harjoitusten jälkeen Hakis kokosi meidät yhteen. Hän pyysi meitä katsomaan toisiamme ja muistamaan, että olimme sillä matkalla yhdessä. Eikä sillä lopulta ollut väliä hävisimmekö vai voitimmeko.

Tämä matka on meidän määränpäämme, Hakis sanoi. Teidän pitää osata arvostaa sitä.”

Hakamaan mukaan ystäväpiirin järjestämä tapahtuma oli uskomaton kokemus.

– Olen jurtsukka jätkä Pohjanmaalta, mutta tuo tilaisuus veti silmät punaisiksi.


Pekkolan lisäksi Kauhajoella nähtiin muun muassa Jyri Lehtonen ja Saku Pehkonen. Hakamaa nautti peleistä ja jutustelusta, mutta kaikkein voimakkaimman vaikutuksen häneen tekivät entisten valmennettavien pitämät hienot puheet.

– Se kai on paras palkinto, jonka valmentaja voi saada työstään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt