Koripallo

Suomen päävalmentaja ylisti ottelun 2,2 sekuntia ennen loppua ratkaissutta Lauri Markkasta: ”En ole sellaista aikaisemmin nähnyt”

Julkaistu:

Koripallo
Anton Mirolybov pitää superlupausta jopa Petteri Koposta lahjakkaampana.
Suomen ykköspelaaja Lauri Markkanen otti ratkaisijan viitan trilleriksi muodostuneessa EM-lohko-ottelussa Espanjaa vastaan.

Lauri Markkanen osoitti viimeistään Suomen toisessa alkulohkon pelissä, miksi 19-vuotias toisen polven koripalloilija on yksi Helsingissä pelattavien nuorten EM-kisojen puhutuimmista pelaajista.

211-senttinen huippulupaus viimeisteli sunnuntaina koripallon mahtimaa Espanjaa vastaan 33 pistettä, ja ratkaisi trilleriksi muodostuneen ottelun jatkoajalla kahden pisteen korillaan. Markkasen puolustuspeli ja riistot olivat yhtä lailla isossa osassa Sudenpentujen avausvoitossa.

– Ei tätä pysty sanoin kuvailemaan. Ihan uskomaton lopetus, Markkanen huokaisi ottelun jälkeen leveästi hymyillen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kopissa puhuttiin, että oliko Suomi pelannut kerran aiemmin alle kaksikymppisissä Espanjaa vastaan. Silloin hävittiin 38 pinnaa.

Suomen ylivoimaisesti paras pistemies antoi vaatimattomaan tyyliinsä kiitosta koko joukkueelle.

– Tärkeintä, että joukkue voittaa. Uskoimme itseemme koko ajan. Meillä on hyvä joukkuehenki, joka lähtee hyvistä yksilöistä. Kaikki ovat iloisia koko ajan ja jaksavat kannustaa toisiaan.

– Eilisen pelin jälkeen oli niin sanottua vihaa ilmassa. Me käytimme sitä voimavarana. Nyt ei jännittänyt läheskään niin paljon, ja peli oli vapautuneempaa, Markkanen muisteli lauantaina hävittyä peliä Israelia vastaan.

Korviahuumaava meteli

Vaikka Markkanen ei halunnut tehdä itsestään numeroa, Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov ei ylistyssanoja säästellyt.

– Laurin rajat kulkevat taivaassa. Olen nuorten maajoukkueessa valmentanut muun muassa Petteri Koposta, Sasu Salinia ja Gerald Lee junioria. He ovat olleet omalla tavallaan huippuja, mutta Laurin panos tänään... En ole sellaista aikaisemmin nähnyt.

Samaa mieltä tuntuivat olevan Helsingin jäähalliin saapuneet yli 4 900 katsojaa, jotka pitivät korviahuumaavaa meteliä läpi ottelun.

– Aina kun kysytään tunnelmasta, nousee hymy huulille. Oli ihan huikea meininki, ja se antoi meille lisää virtaa. Kun puhuttiin pelikavereiden kanssa, piti mennä oikeasti lähelle ja siinäkin huutaa, Markkanen kuvaili.

– En ole varmaan kokenut yhtään vastaavaa matsia aikaisemmin. Tämä menee ihan kärkeen, ensi kaudeksi Yhdysvaltoihin Arizonan yliopistoon siirtyvä pelaaja sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt