Heimo

Koripallo

KTP palasi voittokantaan

Julkaistu:

Koripallo
Korisliigaa johtava KTP palasi voittajaksi haettuaan sunnuntaina 84–81-voiton Helsinki Seagullsista.
KTP:n marraskuussa alkanut seitsemän pelin voittoputki katkesi perjantaina Bisonsin haettua Kotkasta vierasvoiton.

Nyt KTP onnistui kääntämään tiukan pelin taas edukseen. KTP:n tämän kauden peleistä suurin osa on päättynyt alle viiden pisteen erolla niin, että KTP on ottanut noista täpäristä peleistä yhdeksän voittoa ja hävinnyt neljästi.

Seagullsin 21–4 alkunykäisy oli lähes tyrmäävä, mutta KTP nousi ohi vielä ennen puoliväliä. Seagulls johti viimeisen kerran kolmannen jakson lopulla.

– Seagulls aloitti erittäin hyvällä energialla, kun taas me olimme vielä ikään kuin Bisons-pelin tunnelmissa. Saimme paikkapuolustuksella käännetyksi momentumin itsellemme. Hallitsimme oikeastaan koko toista puoliskoa, mutta emme pystyneet antamaan ratkaisevaa iskua, kertasi KTP:n valmentaja Anton Mirolybov.

Kenneth Simms teki KTP:lle 21 pistettä ja Lamonte Ulmer keräsi 17 pistettä sekä 15 levypalloa. Seagullsin tehoparin muodostivat Deremy Geiger 26:lla ja Melsahn Basabe 23 pisteellä.

Kataja kellisti Korikobrat

Joensuun Kataja voitti kotonaan sarjan hännille jääneen Lapuan Korikobrat 106–87.

Vieraat johtivat peliä toisen neljänneksen lopulle, jonka jälkeen Kataja otti ohjat. Peli ratkesi viimeisen viiden minuutin aikana Katajan vietyä sen 18–7.

Teemu Rannikko pussitti Katajalle 23 pistettä ja Tom Knight 18. Juho Nenonen oli vanhassa kotihallissaan vieraiden tehokkain 17 pisteellä. Paul Carter teki pisteen vähemmän.

Korisliiga sunnuntaina:

Kataja–Korikobrat 106–87 (52–47)

Seagulls–KTP 81–84 (39–38)

Sarjataulukko

KTP 22 17 5 1863– 1773 34

Kauhajoki 21 14 7 1809– 1673 28

Bisons 20 13 7 1607– 1515 26

Kataja 21 13 8 1816– 1697 26

Kouvot 22 13 9 1795– 1769 26

Namika Lahti 21 10 11 1544– 1608 20

Pyrintö 22 10 12 1690– 1673 20

Seagulls 21 8 13 1634– 1677 16

Vilpas 21 7 14 1610– 1626 14

Honka 22 6 16 1695– 1875 12

Korikobrat 21 6 15 1614– 1791 12

Seuraavat ottelut: 21.1. Bisons–Korikobrat, Pyrintö–Seagulls, Namika Lahti–Vilpas, 23.1. KTP–Vilpas, Kouvot–Bisons, 24.1. Namika Lahti–Korikobrat, Honka–Pyrintö, 25.1. Seagulls–Kauhajoki.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolmastoista irtojalka huuhtoutui rantaan Kanadassa – jokaisessa ollut mukana lenkkitossu

    2. 2

      Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

    3. 3

      Teloituttiko Pohjois-Korean Kim huippuneuvonantajansa? Nähtiin julkisuudessa viimeksi 13. lokakuuta

    4. 4

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    5. 5

      Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

    6. 6

      Äärimmäisen haastava kuva-arvoitus leviää somessa kulovalkean tavoin – Löydätkö sinä maastoutuneen sotilaan?

    7. 7

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    8. 8

      IS:n raati pilkkoi illan presidenttitentin – Niinistön Nato-pohdinta hämmensi: ”Ota tästä nyt selvää!”

    9. 9

      Sairaalaan joutuneen senaattori John McCainin tilanne huolestuttaa – ”Hän on koko ajan heikompi”

    10. 10

      Töitä vältellyt sähkömies huijasi työnantajaansa 180 vuotta vanhan keksinnön ja juustonaksupussin avulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    2. 2

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    3. 3

      Töitä vältellyt sähkömies huijasi työnantajaansa 180 vuotta vanhan keksinnön ja juustonaksupussin avulla

    4. 4

      Roskiksia lentokentällä kaivellut koditon käveli ulos 300 000 euron rahasäkkien kanssa – ” Luulimme, että sen täytyi olla joku juoni”

    5. 5

      Painilegenda muutti 17 000 kilometrin päähän Suomesta saatuaan rikostuomion: ”Luottamukseni petettiin”

    6. 6

      Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

    7. 7

      Anna: Räppäri Redrama, 40, seurustelee 18 vuotta nuoremman opiskelijan kanssa: ”Olen rakastunut”

    8. 8

      Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

    9. 9

      Apu: Antti Tuiskulta yllättävä paljastus taukonsa syystä – aloittaa opiskelun uuteen ammattiin

    10. 10

      Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    3. 3

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    4. 4

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    5. 5

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    6. 6

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    7. 7

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    8. 8

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    9. 9

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    10. 10

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolmastoista irtojalka huuhtoutui rantaan Kanadassa – jokaisessa ollut mukana lenkkitossu

    2. 2

      Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

    3. 3

      Teloituttiko Pohjois-Korean Kim huippuneuvonantajansa? Nähtiin julkisuudessa viimeksi 13. lokakuuta

    4. 4

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    5. 5

      Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

    6. Näytä lisää