Enni, Eine

Koripallo

Suomi kaatui Kroatialle saappaat jalassa

Julkaistu:

Suomen koripallomaajoukkue todisti EM-kisojen ensimmäisessä ottelussaan, että sillä on eväät tavoitella tosissaan paikkaa jatkopeleihin.
Suomi hävisi Kroatialle 79-84, mutta esitti latautunutta ja EM-karsinnoista selvästi terävöitynyttä peliä. Kroatia on etukäteisarvioissa yksi C-lohkon kärkijoukkueista. Lohkon kolme parasta etenee jatkoon.

Suomen ensimmäinen heitto EM-kisoissa, Sasu Salinin kolmonen, kosketti pelkkää korisukkaa ja näytti pelin suunnan. Suomen 16 ensimmäisestä pisteestä 15 syntyi kolmosilla ja onnistuneen kaukoheittopelin turvin Suomi johti ensimmäisen neljänneksen jälkeen 26-25.

Korien alla suomalaisilla oli sitäkin ahtaammat oltavat. Päätä pitemmät kroatialaiset yksinkertaisesti syöttivät suomalaisten yli, kun Suomi tuplasi korinaluspelaajia. Kroatia ei kuitenkaan saanut vapaita kaukoheittojaan sisään ja Suomi nykäisi toisella neljänneksellä parhaimmillaan 42-31-johdon.

Hyökkäyspäässä Suomen isoilla miehillä oli suuria vaikeuksia viimeistellä korin läheisyydestä, mutta takamiehet pitivät Suomen pelin pystyssä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
 
Kreikka vastassa

Kolmannella neljänneksellä Kroatian Bojan Bogadanovic rankaisi Suomen puolustusta kolmella peräkkäisellä kolmosella ja Kroatia käänsi kahden pisteen puoliaikatappion 60-56-johdoksi kolmen neljänneksen jälkeen.

Viimeisen neljänneksen Suomi aloitti paikkapuolustuksella, joka puri hetken. Shawn Huff teki kahdeksan nopeaa pistettä ja toi Suomen pisteen päähän tilanteessa 66-67. Kroatia nykäisi jälleen, mutta Gerald Lee junior kavensi tilanteeksi 72-73 kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua. Sasu Salinin kolmosella Suomi oli viimeisen kerran pisteen päässä luvuissa 75-76, mutta ei päässyt sen lähemmäs.

Torstai-iltana Suomi kohtaa Kreikan, joka punnersi hiukan vaivalloisen 76-67-voiton Bosnia-Hertsegovinasta, vaikka Kreikalla oli perinteiseen tapaan innokkaita kannattajia myös toimittajakatsomossa. Pelistä näkyi, että Kreikan EM-kokoonpanosta puuttuu useita nimimiehiä, jotka ovat kieltäytyneet maajoukkuetehtävistä.

- Aikamoinen fyysinen haaste on edessä. Sieltä tulee nopeita takamiehiä ja isoja korinaluspelaajia, Suomen valmentaja Pekka Salminen ennakoi.

C-lohkon ensimmäisessä oTtelussa Montenegro nujersi Makedonian jatkoajan jälkeen 70-65.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    5. 5

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    6. 6

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    7. 7

      Happoradion rumpali avautui lumikaaoksesta: ”Eristys päällä” – tuhansia jälleen saarroksissa Alpeilla

    8. 8

      Metsästyskoira ampui isäntänsä Venäjällä

    9. 9

      Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

    10. 10

      Yhdysvaltain hallinto avautui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    5. 5

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    6. 6

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    7. 7

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    8. 8

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    9. 9

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    10. 10

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    5. 5

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    6. Näytä lisää