Jari, Jalmari

Koripallo

NBA-tähden raju tunnustus: Join viinaa puoliajalla

Julkaistu:

Koripallon NBA-liigan Los Angeles Lakersin tähtipelaaja Ron Artest teki sokkitunnustuksen Sporting News -lehden haastattelussa. Artest kertoi juoneensa uransa alkuvuosina otteluiden puoliajalla konjakkia.

- Join aiemmin Hennessyä... puoliajalla, Artest kertoi.

Artest säilytti viinakaupasta ostamiansa pulloja varustekaapissaan. Hän kertoi harrastaneensa puoliaikanappailua pelatessaan Chicago Bullsissa 1999-2002.

Artestin ura on ollut vähintäänkin värikäs. Viisi vuotta sitten hänet todettiin päätekijäksi ottelun keskellä syttyneessä joukkotappelussa Indiana Pacersin ja Detroit Pistonsin välillä.

Pacersia tuolloin edustanut Artest sai pelikieltoa kauden 2004-05 loppuun asti, peräti 73 ottelua. Sporting Newsille Artest sanoi, ettei kadu tekemisiään pätkääkään.

Haastattelussa Artest kertoo viettävänsä railakasta elämää edelleen, joskin takavuosien tahdista on tullut hieman tingittyä.

- Olin 19-vuotiaana isä ja olin todella villi. Paljon marihuanaa ja viinaa meni jo ennen sitä ikää. Käyn vieläkin juhlimassa ja ulkona pitämässä hauskaa, mutta en samalla lailla kuin ennen. Aiemmin kävin ulkona joka ilta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  2. 2

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  3. 3

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  4. 4

    Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

  5. 5

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  6. 6

    Pelastuslaitos sai vaikean tehtävän Kalajoelle – paikalle tarvittiin nostolava-auto

  7. 7

    Tapsa, 64, on ollut yksin koko ikänsä – ”Enää en ketään huolisikaan”

  8. 8

    Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

  9. 9

    NHL-seura tiedotti: Kari Lehtonen jää sivuun henkilökohtaisista syistä

  10. 10

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  4. 4

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  5. 5

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  6. 6

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  7. 7

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  10. 10

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  2. 2

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  3. 3

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  4. 4

    Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

  5. 5

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  6. Näytä lisää