Silja, Selja

Koripallo

Korisnaiset tappioputkessa - EM-haave kuoli

Julkaistu:

Naisten koripallomaajoukkue kärsi kirvelevän tappion Unkarille maanantaina Vantaalla. EM-karsintaottelu pysyi tasaisena päätösminuutille saakka, mutta lopulta Suomi joutui taipumaan lukemin 56-61 (26-28).

Tulos tiesi sitä, että Suomen viimeisetkin mahdollisuudet EM-kisapaikkaan haihtuivat ilmaan.

Päävalmentaja Tommi Koskinen ei roikottanut päätään pelin päätyttyä, vaikka Suomi on nyt kärsinyt tappion EM-karsintojen kaikissa kuudessa ottelussaan.

Suomi lähti otteluun vajaalla kokoonpanolla joukkueessa pyörineen vatsataudin takia. Muun muassa luottopelaaja Dionne Pounds oli sairastumisen takia poissa.

- Taistelumoraaliin täytyy olla tyytyväinen. Ei ole helppoa valmistautua, kun tunnin välein saa varmistaa, ketkä oikein ovat pelikunnossa, Koskinen tiivisti.

Suomi siirtyi Vilma Kesäsen kolmosella 56-55-johtoon reilut kaksi minuuttia ennen loppua. Seuraavissa hyökkäyksissä vierailijoiden Tijana Krivacevic hallitsi kuitenkin hermonsa, kun hän pääsi ratkaisuhetkillä vapaaheittoviivalle kahdesti, ja upotti kaikki neljä heittoaan sisään.

Viimeisen naulan kotijoukkueen arkkuun löi Nora Nagy-Bujdoso, joka upotti vapaan hyppyheiton reilut 10 sekuntia ennen loppua.

Emäntien parhaimmistoa olivat normaaliin tyyliin Taru Tuukkanen (16/9) sekä yllättävän pirteästi esiintynyt Heta Korpivaara (16/6).

- Sorruimme huolimattomuuteen pallon kanssa. Ei ollut paras päivä, mutta osoitimme, että puolustuksella voi näissä peleissä pärjätä, sanoi Korpivaara, joka viittasi kotijoukkueen 25 pallonmenetykseen. Naisten maajoukkue ei ole saanut koko kesänä saanut parhaimmistoaan parketille, sillä useat luottopelaajat ovat sivussa. Levypallohirmu Niina Laaksonen kärsii jalkavaivoista, kun taas kokenut Michaela Moua loukkaantui heinäkuussa maaottelussa Ruotsia vastaan.

Koskisen mukaan ykköspelintekijä Reetta Piipari ei tänä kesänä ole käytettävissä, koska ei löytänyt raskaaseen maajoukkueleiritykseen riittävästi motivaatiota.

- Nuori joukkueemme tarvitsisi kipeästi kokemusta, Koskinen harmitteli.

Suomi kohtaa jäljellä olevissa otteluissaan Montenegron torstaina vieraskentällä ja Bulgarian kotonaan karsintojen päätösottelussa sunnuntaina.

Koskisen mukaan voitoista lähdetään taistelemaan, vaikka Suomi jää joka tapauksessa lohkojumboksi.

- Eihän häviämisestä kukaan tykkää.

Näitä luetaan!
  1. 1

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  2. 2

    Dramaattinen turvakameravideo hurjasta paosta: Pohjois-Koreasta loikanneen sotilaan auto juuttui mutaan, juoksi tulitusta pakoon

  3. 3

    Suomalainen etsii öisin edullisia autoja – kriittinen km-lukema lopettaa mielenkiinnon

  4. 4

    Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

  5. 5

    Saksalaistähti koki karmean yllätyksen Rukan suurmäen alastulossa – Suomen valmentaja: ”Tuollaista ei pitäisi sattua koskaan”

  6. 6

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  7. 7

    Kaksi rekkaa kolaroi Viitasaarella – kuljettaja loukkaantui vakavasti

  8. 8

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  9. 9

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  10. 10

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  3. 3

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  4. 4

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  5. 5

    Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  6. 6

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  7. 7

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  8. 8

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  9. 9

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  10. 10

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  2. 2

    Dramaattinen turvakameravideo hurjasta paosta: Pohjois-Koreasta loikanneen sotilaan auto juuttui mutaan, juoksi tulitusta pakoon

  3. 3

    Suomalainen etsii öisin edullisia autoja – kriittinen km-lukema lopettaa mielenkiinnon

  4. 4

    Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

  5. 5

    Saksalaistähti koki karmean yllätyksen Rukan suurmäen alastulossa – Suomen valmentaja: ”Tuollaista ei pitäisi sattua koskaan”

  6. Näytä lisää