Aune, Oona

Koripallo

Brittien korisjoukkue nousi rakettina EM-kisoihin

Julkaistu:

Britannian miesten koripallomaajoukkue pompahti vuodessa tunkiolta kukkulan juurelle. Vielä viime karsinnoissa Britannia pelasi EM-karsintojen B-divisioonassa, mutta nousi A-divisioonaan ja varmisti keskiviikkona paikan ensi kesän EM-lopputurnaukseen Puolaan.

Britannia kaappasi Pardubicessä D-lohkon ykkössijan 67-63-vierasvoitolla Tshekistä. Britannian piti koota oma maajoukkue omia olympialaisia varten. Kansainvälinen koripalloliitto Fiba edellytti, että britit osoittavat tasonsa ennen kuin saavat asettaa joukkueen vuoden 2012 Lontoon olympiaturnaukseen. Paikka EM-turnauksessa riittänee vakuuttamaan Fiban.

Britannia on hävinnyt D-lohkossa yhden ottelun. Se hävisi karsinnan ensimmäisessä ottelussa Israelille vieraissa jatkoajan jälkeen 92-102. Sen jälkeen brittijoukkue on NBA-tähti Luol Dengin johdolla tehnyt selvää muista. Tshekin kaadossa Deng viimeisteli 21 pistettä ja Nate Reinking 20. Tshekin Jiri Welsch heitti 28 pistettä.

Lohkon viimeisessä ottelussaan Britannia kohtaa lauantaina Bosnia-Hertsegovinan.A-lohkossa Serbia varmisti ykkössijan ja niin ikään paikan Puolan lopputurnaukseen.C-lohkossa tilanne tasoittui, kun Ranska kukisti Tony Parkerin 25 pisteen avulla Ukrainan 87-83. C-lohkon kärjessä on puhtaalla tilillä eli viidellä voitolla Turkki, jonka Ranska kohtaa lauantaina. Jos Ranska voittaa Turkin, se saattaa päästä kakkosten joukossa EM-lopputurnaukseen. Turkki löi Belgian 80-64.

B-lohkossa Latvia otti huiman askeleen kohti EM-turnausta, kun se voitti Viron 72-67. Latvialla on neljä voittoa viidestä ottelusta ja se on jo varmasti vähintään toinen lohkossa.EM-kisoihin pääsevät varmasti neljän lohkon voittajat sekä kolme toiseksi sijoittunutta. Lohkojen jumbot (neljä) joutuvat putoamiskarsintaan ja väliin jääneet kuusi joukkuetta jatkokarsintaan, jonka voittaja pääsee vielä EM-kisoihin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kännykkää tavoitellut mies putosi kuusi metriä metroradalle Kontulassa – käveli raidetta pitkin pelastajia vastaan

  2. 2

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  3. 3

    Kaaos Washingtonissa syvenee – Trumpin kampanja julkaisi hämmentävän murha-aiheisen videon

  4. 4

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  5. 5

    Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

  6. 6

    Bussi jumittui poikittain keskelle Itäväylää Helsingissä – ”Jonkinlaista u-käännöstä siinä on yritetty”

  7. 7

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  8. 8

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  9. 9

    Teatteriesitys keskeytettiin Tampereella – AL: Näyttelijä sai sairauskohtauksen

  10. 10

    Lauri Markkanen häikäisi donkeillaan – Bulls kukisti Atlantan vierasottelussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  4. 4

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  5. 5

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  6. 6

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  7. 7

    Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

  8. 8

    Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

  9. 9

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  10. 10

    JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kännykkää tavoitellut mies putosi kuusi metriä metroradalle Kontulassa – käveli raidetta pitkin pelastajia vastaan

  2. 2

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  3. 3

    Kaaos Washingtonissa syvenee – Trumpin kampanja julkaisi hämmentävän murha-aiheisen videon

  4. 4

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  5. 5

    Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

  6. Näytä lisää