Rasmus, Asmo

Koripallo

Korisseura Tarmo leikkaa rajusti kulujaan

Julkaistu:

Koripalloseurojen alasajo jatkuu rajuna. Nyt turmion partaalla on Korisliigassa pelaava Porvoon Tarmo, joka on antamassa potkut kaikille kolmelle amerikkalaispelaajalleen ja puolittamassa suomalaisten palkat.

Tarmon puheenjohtaja Risto Saranto vahvistaa IS:n tiedot. Syynä ovat taloudelliset vaikeudet, mutta niiden kokoluokkaa Saranto ei paljasta.

Toimenpiteet ovat vakava isku koko Suomi-korikselle. Tänä vuonna jo LrNMKY:n ja ToPo:n toimintaa on leikattu rajusti. Lisäksi Team Componentan taustayhtiö ja Pussihukat on haettu konkurssiin.

Tarmon heikentynyt tilanne oli tiedossa jo kauden alla. Esimerkiksi joukkueen ulkomaalaispelaajien budjetti puolitettiin viime vuodesta. Se ei riittänyt: Emmanuel Messyn, Steve Barnesin ja E.J. Draytonin työsopimus päättyy joulutauon alkaessa 13. joulukuuta.

Palkan puolitus koskee kotimaisten pelaajien lisäksi kaikkia seuran työntekijöitä eli valmentajaa, toiminnanjohtajaa ja junioripäällikköä. Jatkuvassa työsuhteessa olevat joutuvat myös lomautettaviksi.

Sarjataulukon viimeisenä oleva Tarmo jatkaa pelaamistaan Korisliigassa, mutta huomattavasti heikommin eväin. Poispotkittavien vahvistusten tilalle Tarmo aikoo IS:n tietojen mukaan hankkia ulkomailta lähes ilmaistyövoimaksi luokiteltavia pelaajia.

- Näin voimme jatkaa pelaamista liigassa. Jää nähtäväksi säilymmekö sarjassa, mutta uskon, että olemme keväällä vahvempia, Saranto sanoo toiveikkaana.

IS:n lähde kertoo, että suomalaispelaajat ovat lyömässä hanskat tiskiin. Toisen lähteen mukaan kapina ei ala ainakaan vielä, sillä tähän mennessä Tarmo on maksanut palkat sovitusti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  2. 2

    Syyte murhasta ja viidestä tapon yrityksestä: Lönnrotin­kadun yliajon käsittely alkoi – syytetty ei peitellyt kasvojaan

  3. 3

    Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

  4. 4

    Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

  5. 5

    Nyt puhuu viljelijä 300 000 hanhen pellolta Elimäeltä – ”Kaikki eliöt kuuluvat samaan orkesteriin”

  6. 6

    Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

  7. 7

    Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

  8. 8

    Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

  9. 9

    Pelasimme peliä, josta internet puhuu – se on pelottava, koska se voi olla pian totta

  10. 10

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  2. 2

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  3. 3

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  4. 4

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  5. 5

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  6. 6

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  7. 7

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  8. 8

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  9. 9

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  10. 10

    Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  5. 5

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  2. 2

    Syyte murhasta ja viidestä tapon yrityksestä: Lönnrotin­kadun yliajon käsittely alkoi – syytetty ei peitellyt kasvojaan

  3. 3

    Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

  4. 4

    Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

  5. 5

    Nyt puhuu viljelijä 300 000 hanhen pellolta Elimäeltä – ”Kaikki eliöt kuuluvat samaan orkesteriin”

  6. Näytä lisää