Saana, Saini

Koripallo

Korisliigan kärki tiivistyi

Julkaistu:

Korisliigan kärki tiivistyi keskiviikkona entisestään, kun sarjanelonen KTP nappasi voiton kolmantena olleesta Joensuun Katajasta. Kotkalaiset veivät kotiottelunsa lukemin 87-76 (46-38). Liigan neljä kärkijoukkuetta ovat kahden pisteen sisällä toisistaan.

KTP karkasi Katajalta jo ensimmäisellä neljänneksellä. Kymmenen minuutin jälkeen peli oli 29-13, eikä Kataja noussut enää viittä pistettä kotijoukkuetta lähemmäs.

KTP oli Katajaa edellä erityisesti kolmen pisteen heitoissa, jotka se upotti lähes kaksi kertaa joensuulaisia paremmalla tarkkuudella. Kotijoukkueen hahmoksi kohosi Damon Williams (20/9/7s). Katajan korkeimman pistemäärän, 16, linkosi Larry Blair.

Lappeenrannan NMKY jatkoi Forssan Koripoikien alamäkeä voittamalla kotiottelunsa 95-75 (49-35). FoKoPo on voittanut joulutauon jälkeen vain yhden ottelun.

FoKoPo aloitti pirteästi ja johti vielä toisellakin jaksolla peliä useaan kertaan muutamalla pisteellä. Sen jälkeen iski kuitenkin romahdus, sillä LrNMKY vei jakson viimeiset kuusi ja puoli minuuttia 23-4.

FoKoPo voitti levypallot 45-35, mutta hävisi heittotarkkuudessa kiistatta isännilleen. Kotijoukkueesta parhaiten onnistui HL Coleman (27/10), ja vierailijan ykkönen oli Nick Wallery (17/10).

Honka puolusti pisteet Uudestakaupungista

Espoon Honka ja Uudenkaupungin Korihait vaihtoivat paikkoja Korisliigan sarjataulukossa, kun kuudentena ollut Honka puolusti pisteet Uudestakaupungista. Honka voitti 67-53 (26-28) ja nousi sarjassa viidenneksi.

Honka ratkaisi vasta viimeisellä neljänneksellä, jonka se voitti pistein 22-7. Vierasjoukkue heitti aavistuksen tarkemmin ja syyllistyi samalla huomattavasti vähäisempään virhemäärään.

- Joukkueeni esitti tämän kauden parasta puolustusta, mistä minun pitää olla erityisen tyytyväinen. Myös Honka pelasi varsin fiksusti, joten tämä oli valmentajienkin kannalta hieno ottelu ja hyvää harjoitusta tulevaan, Korihaiden valmentaja Jyri Lehtonen näki.

Vierasjoukkueen paras pelaaja oli Kimmo Muurinen (19/5). Kotijoukkueen korkeimman pistemäärän heittäneen Mark Zollerin saldoksi jäi vain (14/6).

Tarmolle neljäs perättäinen tappio

ToPo ei antanut armoa Korisliigan jumbojoukkueelle Porvoon Tarmolle vaan piti pisteet Helsingissä numeroin 77-66 (42-34). Tarmolle tappio oli jo neljäs perättäinen, Torppa taas nappasi kolmannen voittonsa putkeen.

Kotijoukkueen sankariksi nousi Jean Francois (21/7). Hän onnistui lisäksi riistämään pallon Tarmon pelaajilta peräti seitsemän kertaa. Vierailijan korkeimman pistemäärän heitti Victor Morris (24/1).

Myös yhdeksäntenä majaileva Karkkila onnistui repimään keskiviikon kierroksella hieman lisäeroa sarjan häntäpäähän. Joukkue voitti kotiottelunsa liigassa toiseksi viimeisenä olevaa Tampereen Pyrintöä vastaan 86-75 (38-40).

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  2. 2

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  3. 3

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  4. 4

    Markkinointipäällikkö jahtasi ympäri työhuonetta rintoja kehuen – somessa leviävä #metoo sai tavalliset suomalaiset avautumaan seksuaalisesta häirinnästä

  5. 5

    Säilytätkö sinäkin maitopurkin jääkaapin ovessa? Se voi olla virhe – näin täytät jääkaapin oikein

  6. 6

    Raqqa romahti lopullisesti: Nämä kuuluisat maamerkit ”puhdistettiin” Isis-taistelijoista – katso satelliittikuva

  7. 7

    Valtava ilmiö leviää: Julkkisnaiset rehellisinä seksuaalisesta häirinnästä – Paula Vesala jakoi pysäyttävän viestin

  8. 8

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  9. 9

    Prinssi Daniel Suomeen samaan aikaan prinssi Williamin kanssa

  10. 10

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  4. 4

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  5. 5

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  6. 6

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  7. 7

    Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

  8. 8

    Valtava ilmiö leviää: Julkkisnaiset rehellisinä seksuaalisesta häirinnästä – Paula Vesala jakoi pysäyttävän viestin

  9. 9

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  10. 10

    Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  2. 2

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  3. 3

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  4. 4

    Markkinointipäällikkö jahtasi ympäri työhuonetta rintoja kehuen – somessa leviävä #metoo sai tavalliset suomalaiset avautumaan seksuaalisesta häirinnästä

  5. 5

    Säilytätkö sinäkin maitopurkin jääkaapin ovessa? Se voi olla virhe – näin täytät jääkaapin oikein

  6. Näytä lisää