Ruotsalaispelaajalta kysyttiin, miksi hän pelaa Venäjällä – latasi kylmän vastauksen

Adam Reideborn haluaa pelata Venäjällä.

Adam Reideborn edusti Ruotsia MM-kisoissa keväällä 2021.

27.9. 20:05

Ruotsin jääkiekkoliitto ilmoitti toukokuussa, että hyökkäyssotaa Ukrainassa käyvän Venäjän kiekkoliigassa KHL:ssä jatkavat ruotsalaispelaajat eivät ole jatkossa tervetulleita maajoukkuepaitaan.

Yksi Venäjälle jääneistä ruotsalaisista on maalivahti Adam Reideborn, 30. Häneltä kysyttiin, miksi hän pelaa yhä KHL:ssä. Ruotsalaismolarin vastaus oli yksiselitteinen.

– Miksi pelaan Venäjällä? Meillä oli upea viime kausi, voitimme mestaruuden. Haluan toistaa saman tempun tällä kaudella, minkä takia palasin takaisin, Reiderbornin kerrotaan sanoneen Championatin mukaan.

Reideborn kommentoi samalla myös Ruotsin jääkiekkoliiton päätöstä jättää KHL:ssä pelaavat ruotsalaiset maajoukkueen ulkopuolelle.

– Osasin odottaa päätöstä. Minun joukkueeni on kuitenkin nyt Moskovan TsSKA, jonka kanssa minulla oli sopimus. Haluan olla täällä. Minulla ei ole muuta sanottavaa, hän jatkoi Championatille.

Maalivahti on tuttu näky myös Tre Kronor -paita yllään, ja hän on esiintynyt maajoukkueessa vakuuttavasti, mutta nyt maajoukkueen ovet on suljettu.

Reideborn on pelannut tällä kaudella seitsemän ottelua torjuntaprosentilla 91,4.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?