KHL-valmentaja häipyi yllättäen, maa lockdowniin – Leijonien Peter Tiivola kertoo tapahtumista

Peter Tiivola pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla. Värikäs kokemus jatkui torstaina maan sulkutilalla ja valmentajan yllätyslähdöllä.

Peter Tiivola edusti Suomea viime kevään MM-turnauksessa.

21.10.2021 14:52

Tuhansien tarinoiden KHL:ssä tapahtuu.

– Koutsi lähti tänään aamulla. Nyt vissiin tulee uusi pääkoutsi, en tiedä kuka, toteaa Dinamo Riian keskushyökkääjä Peter Tiivola puhelimitse.

Dinamo ilmoitti torstaina, että joukkueen päävalmentaja, entinen NHL-pakki Sergei Zubov jättää paikkansa.

Seuran tiedotteessa puhutaan perhesyistä, mutta venäläismediassa on myös väitetty, että syy olisi seuran talousongelmissa. Urheilullisesti Zubovin lähtö on takaisku joukkueelle, joka on kiinni ensimmäisessä pudotuspelipaikassa seitsemään vuoteen.

Dinamon, joka operoi jo lähtökohtaisesti KHL:n pienimmästä päästä olevalla budjetilla, on kirjoitettu olevan ”vakavissa talousvaikeuksissa”.

Ovatko pelaajat saaneet palkkojaan? Tiivola ei halua kommentoida.

Hänen alkukauden ketjukaverinsa, niin ikään Ässissä viime kaudella pelannut Sebastian Wännström sai jo kenkää. Muutama kuukausi KHL:ssä ovat tapahtumien määrän suhteen vastanneet kolmea vuotta Porissa.

– Hän sai lähteä pari viikkoa sitten.

Tiivolan saldo 14 ottelusta on neljä (1+3) tehopistettä. Niistä kaksi (1+1) syntyi tiistaina Metallurg Magnitogorskia vastaan.

– Tuntui hyvältä. Alkukaudesta on ollut vaikeuksia tuloksenteon kanssa. Välillä tuskastutti, kun olen välillä pelannut ihan hyvin, mutta kiekko ei ole mennyt sisään. Onnistumiset helpottavat.

Tiivola kuvattuna harjoitusottelussa Jokereita vastaan.

Tiivola on pelannut viime pelit samassa ketjussa Lukas Radilin ja Lauris Darzinsin kanssa.

– Täytyy jatkaa samalla lailla.

Joukkueen toinen suomalaispelaaja on Jere Karjalainen.

Päävalmentajan yllätyslähdön lisäksi Riiassa on ilmassa muutoksen tuulia myös muualla.

– Tänään alkaa koko maan lockdown. Kaupat ja apteekit ovat auki. Oikeastaan kaikki muu on kiinni. Kasilta illalla pitää olla kotona.

Ulkonaliikkumiskielto on voimassa aamuviiteen. Sulkutila kestää ainakin kuukauden.

– Kotipelitkin pelataan ilmeisesti päiväsaikaan, että kerkeämme kasiksi kotiin.

Maan aikuisväestöstä on Reutersin mukaan rokotettu vain 54 prosenttia.

– Onhan tämä tosi nihkeää. Meidänkin kotipeleissä on ollut tosi hyvä meininki.

– Jo viime kaudella pelasin tyhjille katsomoille. Ihan eri peliä se on. Tosi mälsää. Toivottavasti latvialaiset aktivoituisivat rokotusten suhteen.

Pelit jatkuvat perjantaina vierasottelulla. Matkaan lähdettiin torstaina iltapäivällä.

– Olemme juuri lähdössä kohti kuvankaunista Tsherepovetsia, Tiivola raportoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?