KHL

Marko Anttila kertoi vaikeasta syksystään – ”Henkisesti olen hakannut päätä seinään aika pitkään”

Julkaistu:

KHL
Marko Anttila avasi vihdoin kauden maalitilinsä KHL:ssä.
Jokerit koki kolmannen peräkkäisen tappion KHL:ssä, kun Spartak Moskova löi sen Helsingissä 3–2. Peräti 17 peliä ja reilut 40 laukausta kauden avausosumaa metsästänyt Marko Anttila onnistui viimein viimeistelyssä.

Viimeisen minuutin kavennus osoittautui kuitenkin laihaksi lohduksi, sillä Jokerien kahdeksan pelin pisteputki päättyi.

Ajassa 59.02 syntynyt 2–3-osuma kirjattiin tilastoihin Peter Reginin nimiin, mutta Anttila oli eri mieltä.

– Kyllä minä siihen (kiekko) rehellisesti osuin. Varrella. Ohjasin sen maaliin. Mutta eipä siitä paljon iloa meille ollut, Anttila sanoi.

– Henkisesti olen hakannut päätä seinään aika pitkään. Laukauksia on paljon, paikkoja myös, joten sillä tavalla on mukava onnistuakin, Anttila puntaroi.
Helsinkiläisisännät johtivat peliä 1–0 Reginin upealla ylivoimamaalilla, johon hulppean esityön valmistivat syötöillään Saku Mäenalanen ja Petri Kontiola. Isompaankin karkumatkaan oli eväät, mutta vastustajan maalinälkä osoittautui vahvemmaksi.

– Vähän enemmän tappajan vaistoa ja töitä, niin olisimme voittaneet, Anttila harmitteli.

Jokereista tuhannen taalan paikat tärväsivät muun muassa Jesse Joensuu ja John Norman.


Keskimmäisen pelijakson päätteeksi Spartak iski niin sanotun pukukoppimaalin eli osuman hieman ennen eräsummeria. Jokerien luottovahdiksi nousseen latvialaisen maalivahdin Janis Kalninsin ohitti Ansel Galimov. Hänen röyhkeä sooloratkaisunsa nosti Spartakin 1–1:een vain 96 sekuntia ennen erän päättymistä. Lisää takaiskuja koitti kolmannessa erässä.

– Meidän perisyntimme, tekivät erän loppuun maalin. Kolmannessa erässä ei saatu sitä vaihdetta, mikä olisi pitänyt, Anttila aprikoi.

Jokerien otteluohjelma on armoton, sillä jo keskiviikkona joukkue matkaa Moskovaan kohdatakseen siellä hallitsevan KHL-mestarin TsSKA:n torstaina. Reissuun sisältyvät myös pelit Severstal Tsherepovetsia ja päätteeksi taas Spartakia vastaan.

– Heti iso haaste. Hyvä reissu, saadaan takaisin tämäkin päänahka, Anttila ennakoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt