KHL

Jokereissa käy ovi toimiston puolella – markkinointijohtaja lähti vain kahden kuukauden jälkeen

Julkaistu:

khl
Markkinointijohtaja Martin Mustonen ei jatka Jokereissa.
4. maaliskuuta KHL-seura Jokerien markkinointijohtajana aloittanut Martin Mustonen ei jatka tehtävässään. Mustonen kertoo julkisessa Facebook-päivityksessä, että hänen sopimuksensa on purettu yhteisymmärryksessä.

– Syynä merkittävät näkemyseromme yhtiön ja seuran toiminnan ja talouden kehittämisestä sekä tulevaisuuden suunnasta suhteessa niihin tavoitteisiin, joita halutaan realistisesti saavuttaa. Lisäksi ajattelussamme oli eroja myös toimintatapojen sekä joidenkin arvojen osalta. Taustalla olevien uudelleenjärjestelyiden etenemisen myötä näkemyseromme eri päätöksentekijöiden kesken kasvoivat lopulta niin suuriksi, että sopimuksen purkaminen oli molemmille osapuolille järkevin vaihtoehto. Minulle itselleni tärkeää on, että pystyn seisomaan aina omien päätöksieni takana, Mustonen kirjoittaa.
Jokerien kausi päättyi KHL:ssä vain pari päivää Mustosen pestin alettua, kun Jokerit hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Moskovan Dinamolle voitoin 2–4.

Jokerit on pelannut KHL:ssä viisi kautta ja se on ollut seuralla raskaasti tappiollista. Viime tilikaudella joukkueen tappio oli yli 12 miljoonaa. Seuran kokonaistappiot KHL-taipaleelta ovat yli 56 miljoonaa. Luvussa ei ole mukana maaliskuussa päättyneen kauden tietoja.
Jokerien pääomistaja on kansanedustaja Harry Harkimo, joka omistaa seuran niukalla enemmistöllä. Harkimo on vihjaillut myyvänsä seuran, mutta ainakaan toistaiseksi kauppa ei ole mennyt maaliin saakka.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt