KHL

Jokerien KHL-taipaleen tyrmäävät tappiot jo 56 miljoonaa euroa – toimitusjohtaja täräyttää: ”Koen onnistuneeni todella hyvin”

Julkaistu:

KHL
Jokerien toimitusjohtaja Jukka Kohonen kertoo olevansa v***n ärsyyntynyt, että seuran tilinpäätösten kymmenien miljoonien eurojen tappiot nousevat toistuvasti julkisuuteen.
Helsingin Jokerit pelaa parhaillaan viidettä kauttaan jääkiekkoliiga KHL:ssä.

Urheilullisesti menestys on ollut keskinkertaista, mutta se on jäänyt täysin talouspuolen varjoon.

Kauppalehti kertoi keskiviikkona Jokerit Hockey Clubin viime tilikauden eli neljännen KHL-kauden tappioksi 12,5 miljoonaa euroa. Samalla se nosti helsinkiläisseuran KHL-taipaleen hintalapun jo yli 56 miljoonaan.

Yhtiön liikevaihto oli viime tilikaudella 12,2 miljoonaa, joka oli tosin lähes viisi miljoonaa suurempi kuin vuotta aiemmin.

Jokerien toimitusjohtaja Jukka Kohonen kiihtyy puhelimessa tappioista kysyttäessä.

– Olen kyllästynyt tämän asian selittämiseen. Jos rahoittajilla on intressit rahoittaa ja ne tietävät etukäteen, että niiden tarvitsee rahoittaa, niin se ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä sama asia kuin, että jollekin syntyy tappiota!

– Mä en voi käsittää, kun luen näitä samoja uutisia joka kerta. Ensinnäkin sen täytyy olla tarkoituksenhakuista, että halutaan taivastella niitä tappioita. Tai sitten se johtuu siitä, että toimittajat ovat vain niin kuistilla tai pleksi huurussa tästä asiasta etteivät he oikeasti ymmärrä tätä, Kohonen ripittää.

Miljoonatappiot on vuosi toisensa perään katettu pääomalainoituksilla. Useimmiten viulut on kuitattu seuran osaomistajien Gennadi Timtshenkon ja Roman Rotenbergin suunnalta.

– Ne ovat suunniteltuja kuluja, jotka rahoittaja on valmistautunut maksamaan saadakseen mahdollisesti sille rahoitukselleen vastinetta jostakin muualta.

– Mitä jos ne rahoittajat ovat samoja, jotka rahoittavat KHL:ää ja heillä on intressi sen suhteen? Mitä jos he saavat KHL:lle televisiosopimuksen ja useamman brändisponsorin vain, jos Jokerit pelaa sarjassa?

– Kuulostaako se sitten järkevämmältä?

Ehkä hieman.

– Oikea vastaus on, että ihan helvetin paljon järkevämmältä! Miksi ne rahoittaisivat muuten? Vai onko se oletus se, että ne ovat vain niin perkeleen tyhmiä?

Koetko kiusallisena tai ärsyttävänä, että seuranne tappiot nostetaan yleensä esiin Jokereista puhuttaessa?

– Ihan v***n ärsyttävänä! Olen vastannut joka kerta, että tämä ei ole tavanomaista tappiota, vaan rahoittaja rahoittaa saadakseen sille rahalle vastinetta jossakin muualla.

– Se rahoitushan on niin kuin tuloa, mutta se tulee vain rahoituksen muodossa, koska rahoittajalla on intressejä rahoittaa.


Koko Jokerien KHL-taipaleen ajan toimitusjohtajan työskennellyt Kohonen kertoo olevansa ”helvetinmoisessa” tulosvastuussa päivä- ja kuukausitasolta lähtien.

Karuilta näyttävistä talousluvuista huolimatta hän kokee onnistuneensa pestissään.

– Näistä lähtökohdista koen onnistuneeni todella hyvin. Jos vuonna 2014 ei olisi tullut Venäjän-vastaisia pakotteita, ja bisnes- ja poliittinen ympäristö olisi suotuisampi, niin olisi ollut varmasti helpompaa.

– Kyllä mä olen siitä huolimatta onnistunut ja myös koko organisaatio. Jos ajattelee, niin meidän katsojamäärämme ovat kasvaneet, vuosittainen sponssipotti on noin kaksinkertaistunut, ravintola- ja hospitality-tuotot ovat yli kaksinkertaistuneet, ja fanituotemyyntikin on suunnilleen kaksinkertaistunut siitä, kun aloitin.

Koet siis onnistuneesi, vaikka neljän KHL-kauden tilinpäätösten yhteistulos on reilut 56 miljoonaa euroa pakkasella?

– Kuten jo sanoin, se on suunniteltua rahoitusta eikä mitään tappiota. Ennakkoon oli jo hyvin tiedossa, että rahoittajat ja taustatahot tukevat toimintaa.

– Jos se olisi jotakin selkeää tappiota, johon emme olisi varautuneet, niin tuskinpa olisimme enää edes pystyssä.

Missä Jokerien pitäisi onnistua paremmin, jotta taloudellinen tilanne paranisi?

– Jos meillä olisi esimerkiksi tv-diili itsellämme, niin tilanne näyttäisi jo ihan erilaiselta. Tällä hetkellä tv-sopimus on Viasatin ja KHL:n välinen.

– Tämän kokoisessa markkinassa yksinään lipputulojen kasvattaminen on epärealistista. Tai sponsoritulojen niin voimakas kasvattaminen, että se riittäisi kompensoimaan sen rahoittajien osuuden.

– Mehän olemme ikään kuin buusteri KHL:lle, että he saavat tuottoja, mutta ne eivät tule suoraan meille. Jos ne hyödyt tulisivat suoraan meille, niin se varmasti kompensoisi aika pitkälle sitä rahoittajien osuutta.


Venäläisten kuittaamista massiivisista tappioista huolimatta Jokerit on pelaajineen suomalaisen urheilun selvästi suurin veronmaksaja.

– Ei sitä nosteta ollenkaan esille. Tämähän on tarkoituksenhakuista, Kohonen kokee.

– Budjettimme on yhteensä yli 24 miljoonaa. Siitä veroja ja veroluonteisia maksuja on yli 10 miljoonaa vuodessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt