Onko Jokerit osa Venäjän propagandakoneistoa? Suomalaistutkijalla selvä näkemys miksi KHL:ää pelataan Helsingissä

KHL:stä tutkimusta tekevä suomalaisprofessori arvioi, onko Jokerit osa Venäjän manipulointipolitiikkaa.

Poliittinen propaganda on aina enemmän tai vähemmän linkittynyt kilpaurheiluun, niin KHL:n kuin Jokerienkin tapauksessa, kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg sanoo.

17.1.2018 12:55

Eversti evp. Martti J. Kari ei jättänyt viime viikolla varmistinta päälle ruotiessaan Venäjän informaatiovaikuttamista Suomessa, urheilua myöten. Tulilinjalle joutui muun muassa Helsingin Jokerit, joka pelaa venäläisten hallinnoimassa kiekkoliigassa KHL:ssä.

Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen apulaisjohtajuudesta vuodenvaihteessa eläkkeelle jäänyt Kari sanoi Keskisuomalaisen haastattelussa, että Suomessa ollaan sinisilmäisiä eikä taustoja kyseenalaisteta tarpeeksi. Hänen mukaansa KHL ja Jokerit on yksi osoitus Venäjän ”soft powerista”, jolla maa pyrkii edistämään omaa etuaan Suomessa.

– Jokerit tekee miljoonatappioita jo ties kuinka monetta vuotta. Kuka rahoittaa tappiot ja millä perusteella? Pelkällä rakkaudellako urheiluun, Kari epäili lehden haastattelussa.

Politiikan ja urheilun liitto

Nyt on Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professorin Tuomas Forsbergin vuoro iskeä asiaan kiinni. Forsberg tekee parhaillaan tutkimusta KHL:stä – erityisesti siitä näkökulmasta, liittyykö sarjaan Venäjän valtion tarkoituksenmukaista poliittista vaikuttamista.

– Poliitiikka on aina enemmän tai vähemmän linkittynyt kilpaurheiluun, niin KHL:n kuin Jokerienkin tapauksessa. KHL on Venäjän presidentin Vladimir Putinin idea, joka syntyi samoihin aikoihin maan muiden pehmeän vallan projektien kanssa, Forsberg linjaa.

KHL on Vladimir Putinin idea.

– Tutkimuksessani olen joka tapauksessa tullut siihen johtopäätökseen, että KHL on Venäjälle vähintäänkin yhtä paljon positiivisen imagorakentamisen kuin vaaralliseksi katsotun informaatiovaikuttamisen väline. Itse asiassa ainakin toistaiseksi tilanne on se, että KHL:ään liittyy jopa yllättävän vähän manipulatiivista vaikuttamispolitiikkaa.

Forsberg korostaa Venäjän oligarkkien olevan sitä sukupolvea, joka on omaksunut urheilussa juuri jääkiekon parhaaksi pr-propagandakanavakseen.

– KHL:n tarkoituksena on ollut synnyttää uusi Punakone, jonka avulla maan urheiluosaamisen arvostus kasvaisi globaalisti. Suomeen KHL on tuotu myös siksi, että täällä opittaisiin tietämään lisää asioita Venäjästä – esimerkiksi, että maassa on muutakin kuin Moskova ja Pietari.

Katseet käännetty itään

Ennen kevättä 2014, jolloin Itä-Ukrainan kriisi puhkesi ja jolloin Venäjän-vastaisia pakotteita asetettiin, KHL halusi laajentua suurella volyymilla länteen – seura ja uusi areena olivat suunnitteilla muun muassa Monacoon. Nyt, pakotteiden yhä painaessa, KHL on kääntänyt katseensa itään.

– Olisiko KHL:n poliittisen vaikuttamisen tilanne lännessä nyt toinen, jos kriisi Krimillä ei olisi iskenyt? Ehkä, ehkä ei. Lännen laajentumispyrkimykset seurasivat Venäjän isoa ulkopolitiikan linjaa, mutta toisaalta KHL:llä ei olisi ollut kirityskeinoja länsimaisten urheiluseurojen pakottamiseksi oman propagandansa taakse.

Eversti evp Martti J. Kari toimii nykyään tiedustelun opettajana Jyväskylän yliopistossa.

Forsberg yhtyy Karin näkemykseen, jonka mukaan sinisilmäisyyttäkin esiintyy.

– Kun sitten Jokerien rahoittamisesta puhutaan, kyse ei ole puhtaasta bisnestoiminnasta. Osa rahoittajien motiiveista liittynee aitoon urheilulliseen innostukseen olla mukana, osa lojaaliuteen Putinia kohtaan, osa johonkin muuhun, Forsberg ruotii.

Jokerit on tehnyt neljän viime kauden aikana lähes 50 miljoonaa euroa tappiota. Ne on kuitattu valtaosaltaan seuran vähemmistöosakkaan pääomalainoilla. Seuran vähemmistöosakkaan, Arena Events Oy:n, taustalta löytyvät venäläis-suomalaiset miljardöörit Gennadi Timtshenko ja Roman Rotenberg.

”KHL ei nykyisellään selviä”

Tuomas Forsberg näkee, että KHL on sortunut moniin virhearviointeihin yrittäessään kasvaa jääkiekon ykkössarjan NHL:n uskottavaksi kilpailijaksi. Virheiden vuoksi KHL on ajautunut haastavaan tilanteeseen.

– KHL:n tv-oikeuksista ei olla valmiita maksamaan paljon mitään, kun taas muissa isoissa lajeissa tilanne on täysin toinen. Esimerkiksi jalkapallossa isot tv-tulot ovat olleet kaiken kasvun ja kehityksen perusta, KHL:stä tutkimusta tekevä Forsberg sanoo.

– Kun isot tv-tulot ovat puuttuneet, KHL on vuosi toisensa jälkeen tehnyt hurjasti tappiota. Tämän vuoksi eniten vaikeuksissa olevat seurat ovat jo joutuneet väistymään.

Roman Rotenberg

KHL pyörii hyvin pitkälti seurojen rikkaiden omistajien rahoituksella. Mutta kuinka pitkään oligarkit ovat valmiita heittämään miljoonia, ja taas miljoonia, kankkulankaivoon? Monet eivät usko, että näin jatkuu enää kovinkaan pitkään. Forsbergista kaikuu samanlainen ääni. Hän ei usko KHL:n säilyvän entisellään tulevaisuudessa.

– Nykymenolla KHL ajautunee jossain vaiheessa tilanteeseen, jossa sen seurat joutuvat tinkimään palkkabudjetistaan, mikä väistämättä heijastuisi sarjan urheilulliseen tasoon. KHL ei selviä nykyisellään, ellei joitain konkreettisia muutoksia tapahdu, Forsberg linjaa.

– Silti on selvää, että Venäjällä pelataan tulevaisuudessakin laadukasta ykkössarjaa. Jokerit on Suomessa siitä hyvässä tilanteessa, että isoista tappioistaan huolimatta seuran takaa löytyy runsaasti uutta fanipohjaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?