KHL

KHL

KHL:ään on viritteillä todella eksoottinen laajennus – Göran Stubb: ”Ei mitään järkeä”

Julkaistu:

KHL
Uzbekistan tavoittelee omaa KHL-joukkuetta vuoteen 2020 mennessä.
Venäläiset tiedotusvälineet kertoivat eilen kummallisia uutisia. Niiden mukaan Uzbekistanin pääkaupungissa Tashkentissa oleva Binokor tavoittelee paikkaa KHL:ssä vuoteen 2020 mennessä.

Eriskummalliseksi uutisen tekee sen, että Uzbekistanissa ei pelata lainkaan maan kansallista jääkiekkosarjaa. Sarja lopetettiin vuonna 2014 tuntemattomista syistä.

Uzbekistan ei myöskään ole Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n jäsen, eli se ei ole voinut osallistua MM-kisojen alempiin divisiooniin.

Hankkeen takana on kaasualan jättiyritys Eriell, joka toimii Uzbekistanissa ja rahoittaa parhaillaan Tashkentiin rakennettavaa noin 14 000 katsojaa vetävää suurhallia. Eriell on tällä hetkellä myös yksi KHL:n yhteistyökumppaneista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Silti KHL-kiekon mahdollinen meno maahan, jossa ei ole käytännössä minkäänlaista jääkiekkotoimintaa, huvittaa monia.

– Aika hassulta tuo koko idea kuulostaa. En usko tuohon, mutta KHL on täynnä yllätyksiä, ja tämä voi olla yksi niistä, jääkiekkovaikuttaja Göran Stubb mietti kuultuaan uutisesta IS:ltä.

– Toisaalta, nythän on pelaajien markkinat. Olihan Kroatiassakin 2–3 kautta Medvescak, jolla ei ollut omia pelaajia käytännössä lainkaan.

Stubb lisäsi, että myös Las Vegasissa on nyt oma NHL-joukkue, vaikka seudulla ei ole jääkiekkoperinteitä.

– Kyllä pelaajia aina löytyy, jos heille vain maksetaan. Mutta sitä en ymmärrä, keitä tämä Uzbekistanin projekti hyödyttäisi. Ei siinä kyllä mitään järkeä ole, Stubb naurahtaa.

Maajoukkue voitti viimeksi 1982

Uzbekistanin oma jääkiekkohistoria rajoittuu vuosiin 1978–86, kun maa pelasi Neuvostoliitossa kolmissa talvispartakiadeissa ja kohtasi muita neuvostotasavaltojen sekä alueiden joukkueita.

Uzbekistanin maajoukkueen ainoat voitot ovat vuosilta 1978 ja 1982, kun se voitti kahdesti Liettuan neuvostotasavallan.

KHL-paikkaa tavoitteleva Binokor perustettiin 1971, ja se pelasi Neuvostoliiton aikaan lähinnä maan kakkos- ja kolmosliigoissa.

KHL tyytyi kommentoimaan tilannetta vain siten, että Tashkentista ei ole tullut liigalle mitään hakemusta ja mitään neuvotteluja ei ole toistaiseksi käyty.

Liigan varapuheenjohtaja Aleksandr Medvedev sanoi, että Binokorin mahdollisuutta pelata KHL:ssä harkitaan vasta sitten, jos hakemus joskus saapuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt