Enni, Eine

KHL

KHL

Jokerien Joensuulla mahtava ilta – osallisena kolmessa maalissa

Julkaistu:

KHL
Jokerit otti melkeinpä elintärkeän voiton kukistaessaan Lokomotiv Jaroslavlin kotihallissaan 4–3 ja katkaistessaan kolmen ottelun tappioputkensa.
Jokerit oli saanut neljästä edellisestä ottelustaan vain neljä pistettä ja oli pudonnut läntisen konferenssin pudotuspeliviivasta kolmen pisteen päähän.

Näin voitto oli Jokereille sekä urheilullisesti että henkisesti erinomaisen tärkeä. Jokerit pysyy edelleen pudotuspeliviivan alapuolella, mutta nyt se nousi tasapisteisiin Moskovan Spartakin kanssa.

Jokerit onnistui kairaamaan voiton kahdesta nolosta omasta maalista huolimatta. Puolustajien Topi Jaakolan ja Chay Genowayn epäkiitollisena tehtävänä oli ohjata kiekko omaan maaliin yrittäessään katkaista Lokomotivin hyökkäyksiä.

Jokerien hahmo ottelussa oli Jesse Joensuu, joka iski osuman jo neljännessä peräkkäisessä ottelussaan. Joensuu aloitti Jokerien nousun iskemällä 1–1-tasoituksen, sen jälkeen hän teki täydellisen maskin Jaakolan laukomaan 3–2-johtomaaliin ja lopuksi isokokoinen Joensuu taklasi Lokomotivin ruotsalaispuolustajan Staffan Kronwallin hyökkäysalueen kulmassa irti kiekosta, mikä johti pari sekuntia myöhemmin 4–3-voittomaaliin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ensimmäinen erä kulki täysin Lokomotivin komennossa. Lokomotiv pyöritti pitkiä hyökkäyksiä toinen toisensa perään, mutta Denis Osipovin osuma jäi erän ainoaksi. Jokerit sai ensimmäisessä erässä vain kolme laukausta kohti Aleksei Muryginin vartoimaa maalia – niistä kaksi saman alivoiman aikana!

Toiseen erään Jokerit tuli paljon rivakammin – ja Lokomotiv puolestaan pelasi paljon kurittomammin ja sekoili paljon enemmän. Lokomotiv otti toisessa erässä peräti neljä jäähyä, ja Jokerit niittasi kaksi ylivoimamaalia.

Ensimmäisen niistä lahjoitti Murygin, jonka kummallisesta puolittaisesta torjunnasta kiekko tuli Joensuulle, joka käytti paikan sumeilematta.

Toisen ylivoimamaalin laukoi Jaakola siniviivalta. Joensuu teki Muryginin eteen täydellisen maskun, ja Jaakolan kuti kilahti yläputken kautta sisään.

Maalillaan Jaakola tavallaan kuittasi Lokomotivin 2–1-johtomaalin, jonka hän ohjasi omaan maaliin yrittäessään katkaista Lokomotivin hyökkäystä kahdella yhtä vastaan.

Ensi viikon kaksi muutakin kotiottelua ovat Jokereille ns. kuuden pisteen kamppailuja. Jokerit kohtaa tiistaina Vitjaz Podolskin ja keskiviikkona Moskovan Dinamon. Molemmat joukkueet taistelevat Jokerien kanssa samoista sijoituksista pudotuspeliviivan tuntumassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    5. 5

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    6. 6

      Metsästyskoira ampui isäntänsä Venäjällä

    7. 7

      Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

    8. 8

      Haluatko eroon jenkkakahvoista? Yksinkertainen liike päihittää monta muuta

    9. 9

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    10. 10

      Yön uutiset: Katso, mitä tapahtui, kun nukuit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    5. 5

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    8. 8

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    9. 9

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    10. 10

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    5. 5

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    6. Näytä lisää