Hilma

KHL

KHL

Nöyryytetty suomalaismaalivahti palasi voittajaksi KHL:ssä – ”Olihan siitä ehtinyt kulua ikuisuus”

Julkaistu:

KHL
Mikko Koskinen pelasi keskiviikkona ensimmäisen voittopelinsä KHL:ssä yli kuukauteen.
– Oli tosi tärkeä voitto, ei voi kieltää. Ei oikein tajuakaan, kuinka tärkeä voitto tämä oli. Kasvatti paljon itseluottamusta, ja sitä totisesti tarvitaan!

Pietarin SKA:n maalivahdin Mikko Koskisen huokaisussa legendaarisessa Luzhnikin jäähallissa oli aimo annos helpotusta, kun SKA haki Moskovan Spartakista maukkaan 3-1-vierasvoiton.

Koskinen oli voittanut edellisen pelinsä KHL:ssä yli kuukausi sitten, 10. syyskuuta kaukana Vladivostokissa.

– Olihan siitä ehtinyt kulua ikuisuus, Koskinen naurahti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Koskinen ei tosin ole paljon Vladivostokin pelin jälkeen pelannutkaan. Hän joutui melkein kuukaudeksi päävalmentaja Andrei Nazarovin koirankoppiin.

Nyt Koskinen on kuitenkin pelannut SKA:n kolme viime peliä. Ja keskiviikon kaltaisella esityksellä häntä on vaikea syrjäyttää pelaavan maalivahdin paikalta.

Onko koirankoppielämä nyt päättynyt?

– Sen aika näyttää. Täytyy mennä vain peli kerrallaan, Koskinen hymähti.

Paitsi Koskiselle, helpottava voitto oli myös SKA:lle. Pietarin suurseura ja hallitseva mestari oli ennen eilistä hävinnyt viisi kuudesta viime pelistään.

– Olemme olleet vähän kuin junnujoukkue. Olemme hukanneet kiekkoja ja ottaneet tyhmiä jäähyjä. Nyt kun saamme itseluottamuksen ja ilon takaisin tähän touhuun, niin pääsemme enemmän omalle tasollemme, Koskinen painotti.

– Eikä se itseäkään paljon lohduta, vaikka pelaisi miten hyvin, mutta jos joukkue häviää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Ulkoministeriö vahvistaa: Suomalaisnainen kuoli Kanarialla

    3. 3

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    4. 4

      Presidentti Martti Ahtisaari varoittaa: ”Arvomme eivät ole järkkymättömiä”

    5. 5

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    6. 6

      Onko tässä kaikkien aikojen eniten muuttunein Suurin pudottaja -osallistuja – 70 kiloa laihtunut voittaja poseeraa paidatta kalenterikuvissa

    7. 7

      Radiojuontaja Tuija Pehkosen ruokakauppareissu meni överiksi – joutui tilaamaan taksin

    8. 8

      ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

    9. 9

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    10. 10

      Lääkäri sitoi dementiaa sairastavan äitinsä kiinni tuoliin ja lähti marjaretkelle – palatessaan löysi äitinsä kuolleena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    6. 6

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    7. 7

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    8. 8

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    9. 9

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Ulkoministeriö vahvistaa: Suomalaisnainen kuoli Kanarialla

    3. 3

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    4. 4

      Presidentti Martti Ahtisaari varoittaa: ”Arvomme eivät ole järkkymättömiä”

    5. 5

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    6. Näytä lisää