Rasmus, Asmo

KHL

KHL

Saiko Karalahti rangaistuksen Jokereilta?

Julkaistu:

KHL
Hartwall Arenassa on käynnistynyt venäläinen ruletti suomalaisella liipasimella, pohtii Ilta-Sanomien jääkiekkotoimittaja Eero Tuominen.
Puolustaja Jere Karalahti on totuttu näkemään tällä kaudella Jokerien pelaavassa kokoonpanossa. Tänään hänet nähdään kuitenkin Hartwall Arenan katsomossa, kun Jokerit kohtaa Dinamo Riikan. Jos sielläkään.

Karalahti keräsi Jokerien edellisessä ottelussa vääriä tilastomerkintöjä, eli jäähyjä. Juuri tällä hetkellä vaikuttaakin siltä, että kokenut puolustaja maksaa tekosistaan kovaa hintaa.

Tilanne on mielenkiintoisen polttava. Karalahtea ei ole vuosien aikana totuttu näkemään viltissä. Toisaalta katsomokomennus piilotti puolustajan jo vilttiäkin paksumman untuvapeiton alle.

Kaikki tietävät, että untuvat syttyvät helposti ja palavat vieläkin helpommin. Yhtä lailla tiedossa on se liekki, jolla kokenut pakki pelaa uransa viimeisiä vuosia.

Nähtäväksi jääkin, roihahtaako Hartwall Arenan kattorakenteissa tällä kaudella vielä suuremmat liekit kuin Lappeenrannan Kisapuistossa muutama viikko sitten.

Niitä liekkejä ei yhdessä illassa sammuteta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    4. 4

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    5. 5

      Matt Damon avasi suunsa Harvey Weinsteinista: ”Tiesin hänen olevan k-sipää”

    6. 6

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    7. 7

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    8. 8

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    9. 9

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    10. 10

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    3. 3

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    6. 6

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    7. 7

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    8. 8

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    9. 9

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    4. 4

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    5. 5

      Matt Damon avasi suunsa Harvey Weinsteinista: ”Tiesin hänen olevan k-sipää”

    6. Näytä lisää