Uljas

KHL

KHL

"Harkimolla tulee vielä ikävä SM-liigaa"

Julkaistu:

Alkava SM-liigakausi on Jokereille viimeinen ennen siirtymistä KHL:ään. Kauanko kestää, ennen kuin Jokereilla tulee koti-ikävä? kysyy Urheilusanomien Marko Lempinen.
Jääkiekon kansainvälisissä sisäpiireissä asia lienee jo sovittu: Euroopan liiga starttaa syksyllä 2014. Missä muodossa, se on vielä ratkaisematta.

Liiga joka tapauksessa syntyy nykyisen harjoitussarjan, European Trophyn, pohjalta ja on todennäköisesti alkuun jonkinlainen jatkumo muutama vuosi sitten kuopatulle Champions Hockey Leaguelle, Mestarien liigalle.

Ketä kiinnostaa?

Urheilullisesti uusi eurooppalainen sarja jää torsoksi, ellei mukana ole joukkueita myös KHL:stä, maailman toiseksi kovimmasta kiekkoliigasta. Ja vaikea on uskoa, että ainakaan alkuun olisi.

Keskiviikkona startannut uusi KHL-kausi on suomalaisittain kiinnostavin koskaan. Sarjassa pelaa 34 suomalaiskiekkoilijaa, joista useimmat ovat potentiaalisia Leijona-nimiä. Urheilullisesti KHL:n uskottavuus on huipussaan.

Taloudenhoidon näkökulmasta työnimellä ECC kulkeva Euroopan liiga voi kuitenkin heti olla selvästi KHL:ää edellä. Siihen ei tosin paljon vaadita, koska taloudellisesti KHL on pelkkä kupla.

KGB-agentteja

KHL:n varakkaimmissa seuroissa pelaajille maksetaan huimia palkkoja, eikä pelaajien tarvitse muissakaan seuroissa senttejä laskeskella. Itä-Euroopan kiekkoliiga on jälleen imenyt eri maiden huippupelaajia puoleensa - kiitos pitkälti venäläisten oligarkkien, joista monet ovat rikastuneet joko öljy- tai kaasubisneksillä.

Ilman näiden miljonäärien sijoituksia sarjan pyörittäminen ammattimielessä olisi vaikeaa, jos ei jopa mahdotonta. Paras esimerkki lienee perinteikäs moskovalaisseura TsSKA, jonka kotipeleissä ei usein ole edes neljäätuhatta silmäparia, mutta silti se maksaa ykköstähdelleen Aleksandr Raduloville yhdeksän miljoonan dollarin vuosipalkkaa!

Oligarkit eivät ole tyhmiä, he heittävät rahaa kankkulan kaivoon tietoisesti. Kuten tunnettua, kyse on valta- ja ulkopolitiikasta. Kyse on Venäjän presidentin, jääkiekkofani Vladimir Putinin mahtikäskystä, hänen halustaan näyttää muulle maailmalle.

Siksi Jokeritkin pelaa vuoden päästä samassa sarjassa. Liikemies Harry Harkimolta Hartwall-areenan osake-enemmistön kesäkuussa ostaneet venäläis-suomalaiset miljardöörit Gennadi Timtshenko ja Roman Rotenberg ovat tavallaan modernin ajan KGB-agentteja, jotka yrittävät levittää venäläisaatetta pitkin Eurooppaa.

Miksi juuri urheilun avulla?

Ehkä siksi, että urheilu on enää niitä harvoja aloja, joissa liikkuu käteinen raha.

Ikävä tulee

Jotenkin tuntuu siltä, että Harkimolla tulee jo tämän kauden aikana ikävä SM-liigaa. Miksei myös tulevaa Euroopan liigaa, jonka puolestapuhujaksi nimenomaan hän jo vuosikausia sitten profiloitui.

Jokerien siirtyminen KHL:ään oli tietysti venäläismiljonäärien ehto areenakaupalle. Mutta on vaikea uskoa, että Harkimo itse haluaisi omistamansa Jokerien kanssa KHL:ään.

Fiksuna miehenä Hjallis ymmärtää karut faktat: yksikään KHL joukkue ei New York Timesin tuoreiden laskelmien mukaan tee taloudellisesti positiivista tulosta. Tiedossa myös on, että viime kaudella sarjan yhteenlasketut tappiot olivat peräti noin 500 miljoonaa euroa!

Miten ihmeessä Harkimo onnistuisi tekemään voittoa KHL:ssä, kun ei ole pystynyt siihen SM-liigassakaan?

Helsinkiläispomolla on kuluvan kauden aikana mielettömältä tuntuva urakka edessään. Pitäisi rakentaa kilpailukykyinen joukkue uuteen sarjaan, mutta miten saada edes parhaita suomalaistähtiä mukaan, kun esimerkiksi sentteri Jarkko Immosen palkka Torpedo Nizhni Novgorodissa on noin puolitoista miljoonaa dollaria kaudessa?

Veikkaanpa, että Harkimo myy Jokerien osake-enemmistön samoille venäläismiljonääreille kuluvan kauden aikana - ellei näin ole jo tapahtunut.

Alkava kausi voi jopa jäädä Harkimon viimeiseksi kiekkobisneksessä. Vuoden päästä hänellä tuskin on ainakaan mitään valtaa alalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    2. 2

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Kotimaista elokuvaa tehnyt nainen kertoo pelottavasta yöstä kesken kuvausten – ”Tuottaja oli tullut omilla avaimilla hotellihuoneeseeni”

    4. 4

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    5. 5

      Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

    6. 6

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    7. 7

      Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

    8. 8

      WhatsApp saa lähiviikkoina uuden toiminnon

    9. 9

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    10. 10

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    2. 2

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    3. 3

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    6. 6

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    7. 7

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    8. 8

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    9. 9

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    10. 10

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    2. 2

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Kotimaista elokuvaa tehnyt nainen kertoo pelottavasta yöstä kesken kuvausten – ”Tuottaja oli tullut omilla avaimilla hotellihuoneeseeni”

    4. 4

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    5. 5

      Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

    6. Näytä lisää