Juoksukoulu

Juoksukoulu: Tavoitteena maraton

Julkaistu:

Maraton on haaste, johon pääseminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja uskoa omiin kykyihin.
Aseta tavoitteesi realistisesti oman ajankäytön ja harjoitusmahdollisuuksien mukaan. Kun tavoite on riittävän haastava, se pitää motivaation hyvänä. Monipuolinen harjoittelu antaa lähtökohdat tavoitteen saavuttamiseksi. Monipuolisuus tarkoittaa eri kestävyyslajien harrastamista, voima- ja lihaskuntoharjoittelua, tekniikkaa parantavia koordinaatioharjoitteita, venyttelyä sekä eri vauhdeilla tehtävää harjoittelua. Kestävyyden kehittämisen kannalta tärkeimpiä harjoitteita ovat riittävän pitkät ja rauhalliset harjoitukset. Näillä kehität elimistöäsi käyttämään rasvoja energianlähteenä.

Lisää vauhtia ja nopeutta
Harjoittelun monipuolisuutta voit lisätä lyhyillä nopeuspainotteisilla kiihdytyksillä, vauhtileikittelyillä ja vetoharjoituksilla. Pikajuoksumaiset kiihdytykset parantavat juoksutekniikkaa ja liikelaajuutta.

Tavoitteeseen pääseminen vaatii myös varsinaisen maratonvauhdin harjoittamista. Mitä kovempaa aikaa tavoittelet, sitä suurempi on varsinaisen lenkkivauhdin ja kilpailuvauhdin ero.  Maratonvauhtiset harjoitukset on hyvä aloittaa lyhytkestoisina esim. 5-10 minuutin mittaisina.

Kunto nousee levätessä
Kunnon paranemisen kannalta tärkeintä on rasituksesta palautuminen eli lepo. Kunnon yöunet ja monipuolinen ravinto nopeuttavat palautumista. Suunnittele ja rytmitä harjoittelu itsellesi sopivaksi. Työn ja arkielämän rasitukset, niin fyysiset kuin psyykkiset, on hyvä huomioida harjoittelun suunnittelussa ja toteutuksessa. Motivaation kannalta voi joskus olla myös järkevää rikkoa totuttuja harjoitustapoja ja rytmitystä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IL: Mies hipelöi alaikäistä tyttöä Onnibussissa – ahdistelu jatkui yli tunnin, ennen kuin kukaan tajusi mitään

    2. 2

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    3. 3

      Kirurgi tunnusti kirjoittaneensa omat nimikirjaimensa kahden potilaansa maksaan

    4. 4

      Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

    5. 5

      Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

    6. 6

      Katsoja onnistui uskomattomassa suorituksessa NHL-ottelun erätauolla – ”Olen sanaton”

    7. 7

      Äärimmäisen haastava kuva-arvoitus leviää somessa kulovalkean tavoin – Löydätkö sinä maastoutuneen sotilaan?

    8. 8

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    9. 9

      Tuttu ilmiö toistuu joulun jälkeen, kun luottokortti on vingutettu tappiin: ”Tilanne muuttuu hankalaksi”

    10. 10

      Presidenttiehdokkaat kohtaavat Ylen ensimmäisessä vaalitentissä juuri nyt – IS seuraa hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    2. 2

      Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

    3. 3

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    4. 4

      Roskiksia lentokentällä kaivellut koditon käveli ulos 300 000 euron rahasäkkien kanssa – ” Luulimme, että sen täytyi olla joku juoni”

    5. 5

      Töitä vältellyt sähkömies huijasi työnantajaansa 180 vuotta vanhan keksinnön ja juustonaksupussin avulla

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? Psykologin tekemä optinen illuusio hämää melkein kaikkia – paljastaa ”heikkouden”

    7. 7

      Painilegenda muutti 17 000 kilometrin päähän Suomesta saatuaan rikostuomion: ”Luottamukseni petettiin”

    8. 8

      Anna: Räppäri Redrama, 40, seurustelee 18 vuotta nuoremman opiskelijan kanssa: ”Olen rakastunut”

    9. 9

      Apu: Antti Tuiskulta yllättävä paljastus taukonsa syystä – aloittaa opiskelun uuteen ammattiin

    10. 10

      Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    3. 3

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    4. 4

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    5. 5

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    6. 6

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    9. 9

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    10. 10

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IL: Mies hipelöi alaikäistä tyttöä Onnibussissa – ahdistelu jatkui yli tunnin, ennen kuin kukaan tajusi mitään

    2. 2

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    3. 3

      Kirurgi tunnusti kirjoittaneensa omat nimikirjaimensa kahden potilaansa maksaan

    4. 4

      Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

    5. 5

      Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

    6. Näytä lisää