Qatarin MM-kisojen lipunmyynti alkoi alennusmyynnillä – tämän verran paikallinen maksaa lipusta

Katsojamäärät ovat vielä auki koronavirustilanteen takia.

MM-kisoja voi päästä katsomaan suhteellisen huokeinkin lippuhinnoin. Kuva Dohan stadionilta 18. joulukuuta.

19.1. 15:36

Qatarin MM-turnauksen lipunmyynti alkoi keskiviikkona alennetuin hinnoin, sillä paikalliset ja siirtotyöläiset voivat päästä peleihin 11 dollarin eli hieman alle kymmenen euron summalla.

Järjestäjät eivät ole vielä ilmoittaneet, miten paljon stadioneille otetaan katsojia koronatilanteen takia. Jalkapallon miesten MM-lopputurnaus pelataan Qatarissa marras-joulukuussa.

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa avasi samalla lippuarvonnan, jossa liput ovat halvimmillaan 69 dollaria. Arvonta on tarkoitettu Qatarin ulkopuolella asuville jalkapallofaneille. Halvimmat liput ovat noin kolmanneksen huokeampia kuin Venäjän MM-kisoissa 2018. Lippu Qatarin MM-finaaliin voi maksaa 1 607 dollaria.

Nyt alkaneeseen arvontaan voi osallistua 8. helmikuuta saakka. Osallistuneille ilmoitetaan mahdollisesta lippujen saamisesta 8. maaliskuuta mennessä.

Qatarin MM-turnaus on kerännyt kritiikkiä muun muassa maan ihmisoikeustilanteen ja stadioneilla työskentelevien siirtotyöläisten tilanteen takia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?