Taye Taiwo saapuu SalPaan – kertoo BBC:lle miksi - Jalkapallo - Ilta-Sanomat

MM-kisoista tuttu tähtipelaaja teki sopimuksen salolaisen divariseuran kanssa – paljasti BBC:lle, mikä sai tulemaan Suomeen

Taye Taiwo teki sopimuksen salolaisen kakkosdivarijoukkueen kanssa.

Taye Taiwo nähtiin edellisen kerran Suomessa Rovaniemen Palloseuran paidassa.

9.12.2021 8:42

Jalkapallointoilijat hieroivat silmiään perjantaina, kun miesten Kakkosessa pelaava Salon Palloilijat tiedotti hankkineensa riveihinsä puolustaja Taye Taiwon. Sopimus kattaa kauden 2022.

Taiwo on Suomen kolmostasolle todellinen huippuhankinta. Nigerialaisen cv:stä löytyy sellaisia suurseuroja kuten Marseille, AC Milan ja Queens Park Rangers. Taiwo on edustanut maataan 54 A-maaottelussa, muun muassa vuoden 2010 MM-kilpailuissa.

Suomessa Taiwo on otellut HJK:ssa kausina 2015–16 ja RoPSissa 2018–19.

Nigerialainen avautui siirrostaan salolaiseen seuraan BBC:n haastattelussa.

Taiwo, 36, saapuu SalPaan italialaisesta Sant'Angelosta, jossa hän on harjoitellut syksyn ajan.

– Tiedän, että SalPa on kolmannen sarjatason seura, joka haluaa kovasti nousta ylemmäs. Tämä voi olla isoin haasteeni Suomessa, jota voin kutsua yhdeksi kodikseni, Taiwo kertoi brittimedialle.

Puolustaja paljasti juuri SalPan kunnianhimoisen tavoitteen nousta Ykköseen olleen syy sopimuksen solmimiselle.

– Tiedän, että olisin voinut mennä muualle, mutta kuvittele se, että menestyn Salon Palloilijoiden kanssa – kaupungin asukkaat tulevat puhumaan minusta aina.

Konkaripelaaja haluaa toimia roolimallina SalPan nuorille pelaajille.

Entisen maajoukkuetähden meriittilista on vakuuttava. Marseillessa Taiwo voitti Ranskan mestaruuden sekä kahdesti niin Ranskan liigacupin kuin Ranskan supercupin. Milanissa hän voitti Italian supercupin.

SalPa on pelannut toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Ykkösessä viimeksi kaudella 2001, jonka jälkeen joukkue on pelannut yhtäjaksoisesti sarjatasoa alempana Kakkosessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?