Stadionin piti olla suljettu rasismin vuoksi – Glen Kamaralle buuattiin silti Prahassa

Glasgow Rangersin suomalainen keskikenttäpelaaja Glen Kamara sai ikävää kohtelua Euroopan liigan ottelussa Sparta Prahaa vastaan.

Glen Kamara ja muut Glasgow Rangersin pelaajat polvistuivat ennen ottelua Sparta Prahaa vastaan. Kyse on rasismin vastaisesta eleestä.

30.9.2021 22:38

Sparta Prahan Letna-stadionin piti torstai-iltana olla suljettu yleisöltä, koska kotijoukkueen kannattajat olivat elokuussa solvanneet Monacon Aurelien Tchouamenia rasistisesti.

Rangaistuksen langettanut Euroopan jalkapalloliitto Uefa kuitenkin höltyi ja päästi kymmenentuhatta alle 14-vuotiasta lasta seuraamaan Euroopan liigan ottelua Glasgow Rangersia vastaan.

Päätös todennäköisesti kadutti Uefaa pelin aikana, sillä lapset buuasivat äänekkäästi vierasjoukkueen keskikenttäpelaajalle Glen Kamaralle.

Suomalaistähden ruman kohtelun taustalla oli viime kauden välikohtaus ottelussa Slavia Prahaa vastaan. Tuolloin Kamara joutui Slavian kapteenin Ondrej Kudelan rasististen solvausten kohteeksi. Kudela sai teostaan kymmenen ottelun pelikiellon.

Sparta Praha -ottelun tapahtumista raportoineen Scottish Sunin mukaan myös muille Rangersin tummaihoisille pelaajille, kuten Kemar Roofelle, Fashion Sakalalle ja Joe Aribolle, buuattiin. Ääni oli kuitenkin selvästi kovinta aina pallon ollessa Kamaralla.

Glen Kamara ajettiin ulos tämän kamppailutilanteen jälkeen.

Rangers hävisi ottelun 0–1. Kamara ajettiin ulos 74. minuutilla. Hän sai ottelunsa toisen keltaisen kortin, kun erotuomari katsoi hänen iskeneen kyynärpäällään Michal Sacekia.

Ottelua BBC:lle kommentoinut entinen Englannin maajoukkuekärki Mark Hateley piti Kamaran punaista korttia naurettavana.

– Ei siinä ollut mitään. Ei se ollut kyynärpääisku. Hän työnsi naamansa päin Kamaran kättä, Hateley sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?