KuPSin tähtipelaajalta tyhjentävä kommentti vastustajan kauhumokasta – valmentajalta tiukka viesti - Jalkapallo - Ilta-Sanomat

KuPSin tähtipelaajalta tyhjentävä kommentti vastustajan kauhumokasta – valmentajalta tiukka viesti

KuPS joutui tyytymään tasapeliin, mutta tietää taistelevansa yhä jatkopaikasta.

Tästä Aniekpeno Udoh iski ottelun avausmaalin.

5.8. 21:47

Ilmeet Kuopion Palloseuran leirissä olivat tuskastuneita, kun Konferenssiliigan karsintaottelu Astanaa vastaan päättyi.

Ottelun loppulukemat olivat 1–1, ja vierasjoukkue Kazakstanissa teki tasoitusmaalin ottelun viimeisellä kosketuksella palloon. Niin kallis oli nuoren puolustajan Taneli Hämäläisen epäonnistunut purku.

Eneo Bitri iski tasoitusmaalin kivuliaaseen paikkaan.

Bitri muuttui konnasta sankariksi. Aiemmin ottelussa hän lähestulkoon vastasi myös KuPSin maalista. Urho Nissilä lähetti keskityksen rangaistusalueelle, mutta se lensi osoitteettomasti kohti Astanan maalivahtia. Bitri tuli tilanteeseen sohlaamaan, ja sekasotkun keskelle ilmestyi KuPSin hyökkääjä Aniekpeno Udoh.

Udoh riisti pallon ja laittoi pelivälineen tyhjiin. Johto ei kuitenkaan kestänyt.

– Ei mitään käsitystä, mitä siinä tilanteessa oikein tapahtui. Ehdin jo kääntää selän tilanteelle, kun katsoin keskityksen olleen niin huono, Nissilä sanoi tyhjentävästi ottelun jälkeen.

Lue lisää: Astana iski ottelun viimeisellä kosketuksella! Europeliä dominoinut KuPS joutui tyytymään tasapeliin

Hetken asioita sulateltuaan sekä Nissilä että valmentaja Simo Valakari olivat yllättävän hyvillä mielin karvaasta viime hetken maalista huolimatta.

Totuus on, kuten Valakari muistutti, että kahdessa edellisessä europelissään Vorskla Poltavaa vastaan KuPS oli se, joka iski myöhään lisäajalla. Joskus menee omiinkin.

– Nyt meni toiste päin. Kiva päästä pelaamaan erittäin laadukasta joukkuetta vastaan. Europelit ovat seurausta siitä, että täällä on tehty hyvin asioita. Mahtavia pelejä. Nyt kävi näin päin, Valakari maalaili.

Valakari lähetti samalla tiukan viestin pelaajilleen.

– Me olemme edellisessä kahdessa pelissä saaneet sen viime hetken maalin energiaruiskeen. Nyt sen sai vastustaja. Meidän pitää vain löytää keinot, että pystymme vastaamaan siihen.

Valakari näki joukkueensa hallinneen pelitapahtumia selvästi, ja Nissilä oli samaa mieltä. Se antaa vahvan itseluottamuksen ensi viikolla Kazakstanissa pelattavaan toiseen osaotteluun.

Astana ryhmittyi läpi ottelun tiiviiseen puolustusmuotoon ja antoi KuPSin hallita palloa. Astana halusi kytätä vastaiskuja. Muutamaan kertaan se onnistui, mutta KuPS oli hallitseva joukkue.

– Tämä on se tapa, jolla he pelaavat. He elävät vastahyökkäyksistä. Odotan tällaista peliä myös ensi viikolla. He prässäävät hyvin harvoin ylhäältä ja laskeutuvat pääasiassa alas blokkiin, että on tilaa vastaiskuille, Valakari analysoi.

Toisin sanoen lähtökohdat ovat edelleen otolliset myöhäisestä tasoituksesta huolimatta. KuPS ei missään vaiheessa ottelua ollut paineen alla.

– Olimme mielestäni parempi joukkue tänään, ja loimme paremmat tekopaikat, Nissilä tiivisti.

Ennen matkaa Kazakstaniin KuPSilla on vielä edessä vaikea Veikkausliigan ottelu FC Lahtea vastaan. Valakari ei pidä sitä ongelmana, vaan odottaa molempia pelejä innolla.

– Veikkausliiga on meille se kaikista tärkein kilpailu. Kun katsoo tämän pelin kuvaa niin totta kai voi sanoa, että harmittaa (lopputulos). Näitä ei kuitenkaan voiteta ensimmäisessä matsissa. Kiva lähteä sinne pelaamaan.

KuPS kohtaa FC Lahden lauantaina kotistadionillaan ja matkustaa ensi viikolla Kazakstaniin. Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen toinen osaottelu pelataan ensi viikon torstaina.

Otteluparin voittaja selviää kilpailun pudotuspelikierrokselle. Sen kierroksen panoksena on paikka lohkovaiheen peleissä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?