Vakio: Manchester City jäämässä jopa alipelatuksi Valioliigan lauantain huippuottelussa - Jalkapallo - Ilta-Sanomat

Vakio: Manchester City jäämässä jopa alipelatuksi Valioliigan lauantain huippuottelussa

Norwichilla on edessä vaikea vierasottelu. Ohipelit Aston Villasta ja Barnsleystä voivat olla kannattavia peli-ideoita.

20.11. 17:31

1 Aston Villa–Brighton (X2)

Valioliiga: Villa palasi tyylillä voittojen tielle kaadettuaan taukoa edeltäneellä kierroksella Arsenalin vieraissa 3–0. Villa onkin ollut yksi alkukauden positiivisimmista yllättäjistä. Suurilukuisia voittoja ottanut joukkue on toki hieman ylisuorittanut maalipaikkoihin nähden, mutta tasonnousu viime kauteen nähden on ollut selkeä. Villan kokoonpanotilanne on maajoukkuetauon jäljiltä hyvä, sillä pitkäaikaispotilaiden lisäksi ei uusia poissaolijoita ole ilmaantunut.

Brighton tasasi viimeksi pisteet kotonaan Burnleyä vastaan maalittomassa tasapelissä, vaikka oli pelillisesti parempi osapuoli. Brighton on ollut koko alkukauden epäonnisimmista joukkueista. Brightonin loukkaantumistilanne on muutamaa pitkäaikaispotilasta lukuun ottamatta hyvä, ja kapteeni Lewis Dunk palaa kolmen ottelun pelikieltonsa jälkeen takaisin kehiin.

Villaa voi pitää niukasti parempana joukkueena, mutta ero on selvästi sarjataulukon osoittamaa maltillisempi. Brightonin laadukkaat peliesitykset realisoituvat ennen pitkään myös sarjapisteinä, kun taas Villan hurja maalitehtailu taantunee. Kotivoitto toteutuu noin 45 prosentin todennäköisyydellä. Vakiossa isännät on merkattu yli 50 prosentin kannatukseen, joten ainoa looginen pelivalinta on asettaa isännät kohteessa ohituskaistalle.

2 Tottenham–Manchester C (2)

Valioliiga: Tottenhamin alkukausi on ollut isossa kuvassa odotettua positiivisempi ja Jose Mourinhon luotsaama ryhmä on edennyt avauskierroksen jälkeen tappiotta. Maajoukkuetaukoa edeltäneellä kierroksella WBA kaatui vieraissa 1–0. Vaikkei peliesitys ollut silmiä hivelevä, ansaitsi Spurs voittonsa. Sivussa viikonloppuna Tottenhamilta ovat Matt Doherty sekä mahdollisesti myös Tanguy Ndombele, Erik Lamela ja Harry Winks.

City on tiputtanut pisteitä siellä täällä, eikä joukkueen potentiaalia ole toistaiseksi saatu täysin ulosmitattua. Viimeksi pisteet jaettiin kotona Liverpoolia vastaan 1–1. Pistejako kärkijoukkueiden välillä oli myös pelitapahtumiin nähden oikea lopputulos. Myös loukkaantumiset ovat vaikeuttaneet Cityn alkukautta ja edelleen sivussa ovat Fernandinho, Sergio Agüero, Nathan Ake sekä mahdollisesti myös Raheem Sterling.

City on edelleen syytä arvostaa perustasoltaan selvästi isäntiä laadukkaammaksi, vaikka isäntien alkukauden otteet ovat olleet pelillisesti vakuuttavampia. Ero perustasossa nostaa vieraat hieman alle 50 prosentin suosikeiksi. Vakiossa vieraiden kannatus on jäämässä selvästi alakanttiin. City kuuluu alipelattuna kierroksen ehdottomiin runkomerkkeihin.

3 Manchester U–West Bromwich (1)

Valioliiga: Manchester United kaatoi taukoa edeltäneellä kierroksella Evertonin vieraissa 3–1 ja oli myös pelitapahtumien valossa selvästi kotijoukkuetta parempi. Alkukausi on ollut peliesitysten tason ailahtelun ja euro-otteluiden aiheuttaman kovan pelitahdin myötä Unitedille haastava. Unitedin kokoonpanossa on maajoukkuetauon jäljiltä useampikin kysymysmerkki, sillä epävarmoja osallistujia WBA:ta vastaan ovat Victor Lindelöf, Marcus Rashford, Mason Greenwood ja Anthony Martial.

WBA kärsi viimeksi kotonaan 0–1-tappion Tottenhamia vastaan. Tappio oli sarjanousijalle jo kauden viides. Myös peliesitysten taso on ollut sarjan heikoimman joukkueen statukseen oikeuttavalla tasolla. Säilymismahdollisuudet ovat ohuet, vaikka kaudesta on vasta viidennes takana. Kokoonpanotilanne on sentään kelvollinen, sillä hyökkääjä Hal Robson-Kanu on ennakkotietojen mukaan ainut poissaolija Unitedia vastaan.

Unitedin otteet ovat ailahdelleet, eikä kokoonpanokaan ole välttämättä viikonloppuna optimaalinen. Ero perustasossa on silti isäntien hyväksi merkittävä. Noin 70 prosentin todennäköisyydellä toteutuva kotivoitto kuuluu Vakiossa oikein pelattuna kierroksen runkomerkkeihin.

4 Middlesbrough–Norwich (1X)

Championship: Boro esiintyi jälleen odotuksiin nähden vakuuttavasti tasattuaan pisteet Brentfordin vieraana maalittomana päättyneessä ottelussa. Pistejakoa voi pitää pelitapahtumiin nähden oikeudenmukaisena ja altavastaajana otteluun lähteneen Boron suoritus antaa sen pelivoimalle entisestään nostetta.

Norwich voitti taukoa edeltäneellä kierroksella kotonaan Swansean 1–0, mutta pistejako olisi kuvannut pelitapahtumiltaan tasaista ottelua tarkemmin. Norwichin peli on kehittynyt kauden edetessä, mutta aivan odotuksia vastaavalle tasolle viime kauden pääteeksi Valioliigasta pudonnut ryhmä ei toistaiseksi ole yltänyt.

Kummankin joukkueen sarjasijoitukset ovat melko tarkasti linjassa peliesitysten kanssa, mutta isännät ovat esiintyneet odotuksiin nähden positiivisemmin. Norwich on perustasoltaan luokkaa laadukkaampi, mutta kotiedun myötä ottelun todennäköisyydet jakautuvat joukkueiden välillä tasaisesti. Vakion pelijakauma on niukasti vierasjoukkueen suuntaan kallellaan, joten isäntien laita tarjoaa tasabookin ottelussa niukkaa etua.

5 QPR–Watford (2)

Championship: QPR kärsi viimeksi 1–3-tappion Blackburnin vieraana ja oli myös pelillisesti heikompi osapuoli. Isossa kuvassa QPR:n alkukausi on vastannut odotuksia ja sarjasijoitus ohuesti putoamisviivan yläpuolella on melko tarkasti linjassa peliesitysten kanssa.

Watford nappasi taukoa edeltäneellä viikolla kaksi kotivoittoa Stoken ja Coventryn kustannuksella kummankin ottelun päätyttyä 3–2. Täydet pisteet tulivat tarpeeseen, sillä Watfordin alkukauden otteet ovat jääneet odotettua heikommiksi, vaikka sarjasijoitus kakkosena muuta kertookin. Peliesitysten oikeuttama sijoitus löytyy nimittäin kärkikuusikon ulkopuolelta.

Watford ei sinällään kelvollisista tuloksistaan huolimatta ole vakuuttanut, mutta pelaajamateriaali on kiistatta laadukas Championshipiin. QPR tuskailee laadukkaiden maalipaikkojen luomisen kanssa, eikä tehtävä ole helpoimmasta päästä hyvin puolustavan Watfordin saapuessa vieraaksi. Tasoero riittää tekemään Watfordista noin 45 prosentin todennäköisyydellä toteutuvan vierassuosikin. Vakiossa oikein pelattu Watford kelpuutetaan kohteessa varmaksi.

6 Barnsley–Nottingham (X2)

Championship: Barnsley nappasi ennen taukoa arvokkaan 2–0-vierasvoiton Derbyn kustannuksella ja ansaitsi voittonsa myös pelitapahtumien valossa. Viime kaudella Championshipiin noussut ja sarjapaikkansa säilyttänyt Barnsley on onnistunut viemään prosessiaan myös alkaneella kaudella eteenpäin ja putoamista vastaan taistelevasta ryhmästä on otettu yksi askel hierarkiassa ylöspäin. Pisteitä on kertynyt toistaiseksi 13, mutta peliesitykset oikeuttaisivat niukasti suurempaan pistesaaliiseen.

Alkukaudesta odotuksiin nähden rajusti alisuorittanut Forest sai itseluottamukselleen nostetta voittaessaan taukoa edeltäneellä viikolla kaksi sarjanousijaa. Näistä viimeisimpänä kaatui kotikentällä Wycombe 2–0 ottelussa, jossa myös peliesitys oli loppulukemia vastaavalla tasolla. Reilu kuukausi sitten edellisen maajoukkuetauon aikana Forestin puikkoihin hypännyt Chris Hughton on saanut joukkueensa tekemiseen tasapainoa, mutta laadukkaiden maalipaikkojen luomisessa jäädään edelleen selvästi jälkeen sarjan kärkijoukkueista.

Kumpikin joukkue on esiintynyt hieman toteutuneita tuloksiaan paremmin. Forest on joukkueista laadukkaampi, mutta kotietu pitää Barnsleyn kiinni marginaalisessa 38 prosentin suosikkiasemassa. Vakiossa pelaajien rahat ovat jakautuneet hieman liikaa isäntien suuntaan, joten peli-ideaa lähdetään rakentamaan usein osuvalla yhdistelmällä isännät ohittaen.

7 Wycombe–Brentford (2)

Championship: Wycombe joutui ennen taukoa taipumaan Forestin vieraana 0–2-tappioon jääden myös pelillisesti loppulukemia vastaavalla tavalla isännistä jälkeen. Tappiota edelsi kuitenkin toistaiseksi kaksi kauden ainoaa voittoa, jotka nostivat sarjanousijan ylös pahimmasta suosta. Wycombe on sarjan heikoin joukkue, mutta tasoerot sarjan hännillä ovat pieniä.

Brentford joutui viimeksi tyytymään maalittomaan tasapeliin kotona Boroa vastaan, eikä olisi pistettä enempää peliesityksellään ansainnutkaan. Isossa kuvassa Brentford on kärsinyt alkukaudesta peliesityksiin nähden liikaa pistemenetyksiä. Sarjasijoitus on tällä hetkellä 11., mutta lontoolaisia voi pitää edelleen sarjan parhaana joukkueena.

Wycombe on pystynyt petraamaan surkeasti sujuneiden avauskierrosten jälkeen, mutta tasoero Brentfordiin nähden on merkittävä. Vieraat ansaitsevat ottelussa selkeän kuusi kertaa kymmenestä toteutuvan suosikkiaseman. Vieraiden kannatus on säilynyt Vakiossa maltillisena ja oikein pelattu vierasvoitto kuuluu kierroksen ehdottomiin runkomerkkeihin.

8 Millwall–Cardiff (X2)

Championship: Millwall pelasi taukoa edeltäneellä viikolla kaksi maalitonta tasapeliä, joista viimeisimmän Sheffieldin vieraana. Millwall loi ottelussa isäntiä runsaammin maalipaikkoja, eikä lontoolaisten niukkaa voittoa olisi voinut pitää pelitapahtumiin nähden vääryytenä. Millwallin nousu reilussa vuodessa niukasti putoamiskamppailun yläpuolelta ylempään keskikastiin on ollut vakuuttava.

Cardiff hävisi taukoa edeltäneellä kierroksella kotonaan Bristolille 0–1, mutta olisi ansainnut pelistä itselleen vähintään pisteen. Viime kauden pääteeksi aina noususta Valioliigaan taistelleen Cardiffin kauden aloitus on jäänyt jälkeen odotuksista. Tämänhetkinen sijoitus keskikastissa on hieman alakanttiin peliesityksiin nähden, mutta pelaajamateriaalista pitäisi löytyä potentiaalia parempaan.

Cardiff on joukkueista laadukkaampi ja ollut alkukaudesta hieman isäntiä epäonnisempi. Kotietu pitää Milwallin kiinni marginaalisena 38 prosentin suosikkina. Kohde on Vakiossa tarkasti oikein pelattu ja runsas rastitus enemmän kuin tarpeen.

9 Stoke–Huddersfield (1X)

Championship: Stoke oli viimeksi Readingin vieraana tehokas voittaessaan selvästi loppulukemia tasaisemmista pelitapahtumista huolimatta 3–0. Kahteen edelliskauteen verrattuna Stoken alkukausi on ollut lupauksia herättävä, mutta takamatka sarjan kärkijoukkueisiin nähden on edelleen merkittävä. Pisteitä on kertynyt hieman peliesitysten oikeuttamaa määrää runsaammin.

Huddersfield tasasi taukoa edeltäneessä kotiottelussaan pisteet Lutonin kanssa 1–1 ja lopputulos oli linjassa myös pelitapahtumien kanssa. Huddersfieldin alkukauden otteet ovat vastanneet melko tarkasti odotuksia, joissa se rankattiin hieman keskikastin alapuolelle. Myös alkukauden tulokset ja peliesitykset ovat olleet toistaiseksi keskenään linjassa.

Stoken alkukausi on peliesitysten valossa sujunut melko odotetusti, mutta suoritustasossa riittää edelleen vaihtelua. Hudds on ansaitusti alemman keskikastin sijoituksilla. Stoke ansaitsee kotonaan hieman harvemmin kuin kerran kahdesta toteutuvan suosikkiaseman. Niukasti ylipelattu kotivoitto kaipaa rinnalleen vähintään yhden vaihtomerkin.

10 Swansea–Rotherham (1)

Championship: Swansea joutui viimeksi taipumaan Norwichin vieraana 0–1-tappioon, vaikkei jäänyt ottelussa pelillisesti heikommaksi osapuoleksi. Samaa voi sanoa koko alkukaudesta peliesitysten osalta. Sarjasijoitus on 11 kierroksen jälkeen kuudes, vaikka pelillisesti Swansea on ollut sarjan ehdotonta parhaimmistoa.

Rotherham onnistui ennen taukoa kaatamaan kotonaan Prestonin ansaitusti 2–1. Rotherham on ollut positiivinen yllättäjä, sillä nousija on pystynyt pelillisesti haastamaan suoria sarjapaikasta kilpailevia vastustajiaan. Kerätyt 12 pistettä ovat linjassa peliesitysten oikeuttaman määrän kanssa.

Swansea on ollut hyvä ja pisteitä olisi voinut kertyä runsaamminkin. Tasoero vieraaksi saapuvaan sarjanousijaan nähden riittää tekemään Swanseasta hieman alle 60 prosentin suosikin. Vakiossa melko tarkasti oikein pelattu kotivoitto kuuluu kierroksen runkomerkkeihin.

11 Bristol C–Derby (12)

Championship: Bristol nappasi taukoa edeltäneellä viikolla kaksi vierasvoittoa, joista viimeisimmän Cardiffin vieraana 1–0. Bristolin alkukausi on sujunut viime kauden tapaan tuloksellisesti hyvin. Pisteitä on kasassa peräti 20, mikä on kuitenkin selvästi yläkanttiin peliesitysten oikeuttamaan määrään nähden.

Derby valahti sarjan hännille hävittyään ennen taukoa kotonaan Barnsleylle 0–2. Alkukauden surkeat otteet pakottivat Derbyn seurajohdon erottamaan maajoukkuetauon aikana päävalmentaja Phillip Cocun valmennustiimeineen. Wayne Rooney on nimitetty osaksi väliaikaista valmennusryhmää ja myös päävalmentajan rooli on tulevaisuudessa todennäköinen.

Bristol on suoriutunut peliesityksiinsä nähden yläkanttiin ja on rankingissa keskikastin tuntumassa. Vieraiden alkukauden otteet ovat puolestaan olleet niin heikkoja, että kurssin kääntyminen välittömästi valmennusmuutosten myötä tuntuu epätodennäköiseltä. Kotivoitto toteutuu noin 45 prosentin todennäköisyydellä. Vakiossa isännät ovat keräämässä todennäköisyyttään runsaammin peliä, mutta täysi ohitus ei inspiroi. Asetetaan vaihtomerkki kuitenkin Rooneyn ryhmän yllätykselle.

12 Luton–Blackburn (2)

Championship: Luton tasasi viimeksi pisteet Huddersfieldin vieraana 1–1. Pistejako kuvasi hyvin niukasti laadukkaita maalipaikkoja sisältänyttä ottelua. Lutonin hyvä vire, jolla sarjapaikka säilyi viime kaudella, on kantanut koko alkukauden. Joukkueen tasonnosto on ollut merkittävä, mutta pelaajamateriaalin rajallisuus tulee väistämättä jossain vaiheessa vastaan.

Blackburn palasi voittokantaan, kun taukoa edeltänyt kotiottelu QPR:ää vastaan voitettiin pelitapahtumiin nähden ansaitusti 3–1. Blackburnin on ollut pelillisesti vahva, mutta varianssi ei toistaiseksi ole ollut joukkueen puolella. Peliesitykset oikeuttaisivat sijoitukseen lähempänä top-6 -sijoituksia.

Isännät ovat sarjataulukossa korkeammalla, mutta vieraat ovat niin perustasossa kuin alkukauden otteissa edellä. Blackburn on vieraskentälläkin selkeä 45 prosentin suosikki. Vakiossa vieraat ovat jäämässä selvästi alipelatuksi, joten Roversin menestys tarjoaa kohteessa laadukkaan varmavalinnan.

13 Preston–Sheffield W (1)

Championship: Prestonin taukoa edeltäneet otteet Rotherhamin vieraana eivät vakuuttaneet hävittyä pelitapahtumiin nähden ansaitusti 1–2. Prestonin alkukauden otteet ovat jääneet jälkeen odotuksista. Ennen kauden alkua kymmenen parhaan joukkueen tuntumaan rankattu ryhmä on kerännyt 13 pistettä, mikä on jopa niukasti yläkanttiin peliesitysten oikeuttamaan määrään nähden.

Sheffieldin miinuspistekurimus puolitettiin ennen maajoukkuetaukoa. Taukoa edeltäneellä kierroksella pisteet tasattiin maalittomana päättyneessä kotiottelussa Millwallia vastaan. Vieraat hallitsivat ottelun pelitapahtumia, eikä Sheffieldin niukka tappiokaan olisi ollut siihen nähden suuri vääryys.

Kahden ailahtelevasti esiintyneen joukkueen kohtaaminen. Kaksikosta hieman laadukkaampi Preston hakee kotitappioidensa sarjalle katkoa, sillä joukkue on hävinnyt toistaiseksi kaikki viisi kotiotteluaan maalierolla 1–7. Kotivoitto toteutuu noin 45 prosentin todennäköisyydellä. Vakiossa kotijoukkue on niukasti ylipelattu, mutta ykkönen pidetään riveissä varmana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?